Auto

HS koeajoi uuden Toyota Priuksen – näin hybridi kulutti 400 kilometrin testissä

Toyotan uusi hybridi kuluttaa entistä vähemmän, mutta pienen akun takia sähköllä ei pääse pitkälle.

Toyota on tehnyt hybridien kehittelyssä pitkän työn, sillä sen Prius-malli täyttää ensi vuonna jo 20 vuotta.

Hybridien edelläkävijästä on nyt valmistunut neljäs painos, joka on Toyotan mukaan entistä taloudellisempi ja parempi ajettava.

Prius on yksi tämän kevään kiinnostavimmista ekoautouutuuksista. Uusia kilpailijoita ilmaantuu kuitenkin myyntiin jatkuvasti. Prius joutuu siten entistä tiukempaan puristukseen.

Mihin uuden hybridin rahkeet riittävät?

Pienenikö kulutus?

Priuksen virallinen EU-yhdistelmäkulutus on hämmästyttävän alhainen. Kulutusta mitataan nykyisin tavalla, joka antaa kaikille autoille todellista kulutusta matalammat lukemat. Mittaustapaa ollaankin uudistamassa.

Tämä korostuu etenkin Suomessa, jossa etäisyydet ja ovat pitkiä, ja autoilla ajetaan huomattavasti enemmän kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Priuksen ongelma pitkillä matkoilla on, että puhtaan sähkö­ajon osuus pienenee ja kulutus kasvaa kohti tavallisten polttomoottoriautojen lukemia.

Mihin kulutus sitten todellisuudessa asettuu?

Ajoimme Priuksella runsaan 400 kilometrin testirupeaman useamman päivän aikana. Testiajoon sisältyi kaupunki-, maantie- ja moottoritieajoa, ja keskinopeudeksi muodostui 65 kilometriä tunnissa.

Koko ajojakso ajettiin Eco-ajotilassa tavallista säästeliäisyyttä ja taloudellista ajotapaa tavoitellen. Autossa oli alla japanilaiset ensiasennuskesärenkaat, ja kelit olivat keväisen kuivat.

Olosuhteet olivat siis testiä ajatellen mainiot.

Virallisista lukemista jäätiin kauaksi, sillä keskikulutus oli 4,8 litraa sadalla kilometrillä. Se on peräti 1,5 litraa eli 45 prosenttia enemmän kuin luvattu.

Osittain syykin on helppo ymmärtää: sähköajon osuus jäi runsaaseen kymmeneen prosenttiin. Priuksen akun kapasiteetti on vain 1,31 kilowattituntia, joten pelkällä sähköllä ei pitkälle pääse.

Vakuuttaako ajettavuus?

Priuksen hybridijärjestelmän kokonaisteho on nyt 90 kilowattia eli 122 hevosvoimaa. Se riittää liikuttamaan autoa kohtalaisella ripeydellä, mutta omimmillaan Prius on kaupunki- tai taajama-ajossa.

Ohjaustuntuma on edelleen hieman etäinen, ja auto haistelee teiden ajouria hanakasti. Myös sivutuuli tarttuu siihen helposti.

Niinpä Priuksen etenemissuuntaa täytyy korjailla pitkillä suorilla jatkuvasti.

Priuksessa on ensimmäisenä Toyota-mallina uusi TNGA-alustarakenne, joka mahdollistaa esimerkiksi matalamman painopisteen ja suuremmat sisätilat.

Uudesta perusrakenteesta huolimatta auton omamassa on kokoon nähden isohko, noin 1,4 tonnia. Tavaratila on kasvanut selvästi, se on nyt 343-litrainen.

Koeajoauto oli kallein Premium-varustelutason yksilö, jonka hinta nousee yli 40 000 euroon.

Varusteluun sisältyvät muun ­muassa mukautuva tasanopeudensäädin, kätevä HUD-tuulilasinäyttö, peruutuskamera ja JBL Premium -audiojärjestelmä.

Tasanopeudensäädin toimii esimerkillisesti ja on erittäin suositeltava mukavuus- ja turvallisuusvaruste.

Audiojärjestelmän hyötyä syö auton rengasmelu, joka alkaa yli kahdeksankympin nopeuksissa olla rasittavan karkeaa ja korvia rasittavaa.

Priuksesta on loppuvuonna luvassa PHEV- eli pistokehybridiversio, joka on suuremman akkunsa ansiosta pätevämpi sähköajossa. Siinä myös kulutuslukemat painuvat alemmaksi.

Prius PHEV saattaakin olla perushybridiä parempi vaihtoehto ekoautoa etsivälle.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Toyota Prius Premium

 Priuksen neljäs sukupolvi on edeltäjäänsä kehittyneempi. Kulutus on laskenut, mutta useat samankokoiset dieselautot pääsevät jopa alempiin lukemiin.

 Muodot ovat aiempaa vauhdikkaammat. Nyt myös vetokoukku järjestyy.

 Sisällä laatuvaikutelma on muovinen ja istuinten istuinosa monille liian lyhyt. Rengasmelu on moottoritieajossa ärsyttävä.

 Prius on hieman entistä parempi ajettava. Hybridiakun kapasiteetti on yhä pieni.

Hinta: 40 893 euroa.

Kulutus (ilmoitettu): EU-yhdistetty 3,3 litraa / 100 km bensiini.

Hiilidioksidipäästöt: 76 g/km.

Kilpailijoita: Audi A3 Sportback e-tron, Hyundai Ioniq Hybridi (tulossa), Kia Niro Hybridi (tulossa), Lexus CT200h, Nissan Leaf, Volvo V40 D4.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koeajo
  • Toyota
  • auto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      19-vuotias sai elinkautisen Nokian teippimurhasta

    7. 7

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    8. 8

      Petteri Orpo: Hallitus pääsi sopuun terveydenhuollon valinnanvapaudesta – kiista kärjisti puolueiden välit

    9. 9

      Kuokkavieraat varastivat useilta ihmisiltä omaisuutta juhlissa Suomenlinnassa – tallentuivat vieraiden ottamille videoille

    10. 10

      Airbus A350 on linjakas jättiläinen – Tutustuimme Finnairin uuteen koneeseen, joka hörppii viisi ja puoli tuhatta kiloa kerosiinia tunnissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    5. 5

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    8. 8

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää