Auto

HS koeajoi: Jeep Grand Cherokee maksaa yli satatuhatta euroa – onko se hintansa arvoinen?

Grand Cherokee täyttää jo 75 vuotta. Sen etu kilpailijoihin verrattuna on laadukas neliveto.

Jeepillä on menossa juhlavuosi, kun tämä maastoautojen ikoniksi noussut amerikkalaismerkki täyttää 75 vuotta.

Jeep oli aluksi sotavuosien ronski ja hienostelematon joka paikan möyrijä, mutta vuosien varrella siitä on kasvanut paljon muutakin.

Kun auton hinta on yli satatuhatta euroa, odotukset ovat korkealla jopa luksuksessa. Toisaalta herää kysymys, onko isokaan katumaasturi oikeasti tämän rahan arvoinen.

Onko hinta kohdallaan?

Mahdollisen ostajakunnan voi olettaa olevan vaativaa, ja autonostaja on varmasti laatu- ja tyylitietoinen.

Niinpä koeajoon valikoitui mallisarjan eniten käytännön järkeä sisältävä, kolmelitrainen diesel-automaatti. Sen saisi edullisimmillaan noin 80 000 eurolla, mutta koeajoauto oli varustelluin Summit-versio.

Varustehyppäys teholuokan alimmasta ylimpään tasoon maksaa siis yhden pikkuauton verran, noin 20 000 euroa.

Summa varmasti hämmästyttää tavallista autoilijaa. Sillä saa kuitenkin joitakin sellaisia varusteita, jotka ovat kilpailijoissa vieläkin kalliimpia.

Adaptiivinen tasanopeudensäädin, iso lasikattoikkuna, mukautuvat tuplaksenon-ajovalot automaattisin valonvaihtajin ja ilmastoidut etuistuimet kuuluvat kaikki hintaryhmän herkkuihin.

Myös toiminnallisuutta lisäävä ilmajousitus sisältyy jo pykälää alempaan Overland-tasoon.

Lämmitettävä ohjauspyörä on talvella mukava varuste.

Etuistuinten lämmitys kunnolla kesti lähes kymmenen minuuttia.

Riittävätkö tilat?

Jeep Grand Cheroke vertautuu väistämättä kolmeen tuoreeseen uutuuteen. Audi Q7, Mercedes-Benz GLE ja Volvo XC90 painivat samassa sarjassa niin kokonsa, hankintahintansa kuin ylellisyytensäkin puolesta.

Mitä sellaista Jeepin Grand Cherokee voi siis tarjota, jota kilpailijoilla ei ole?

Tilojen suhteen Jeep on aito amerikkalainen tuote. Kokoa on, mutta sisällä varsinkin takana odottaisi suurempia jalkatiloja. Puolet Jeepiä halvemman Škoda Superbin takapenkillä on enemmän jalkatilaa.

Edessä sen sijaan Grand Cherokee tarjoaa leppoisat, jopa ylelliset, oltavat. Autossa istutaan korkealla, ja näkymä on hyvä joka puolelle muualle paitsi etuviistosuuntiin.

Massiiviset A-pilarit ja suuret, sinällään hyvän näkymän takaavat, sivupeilit peittävät harmittavan suuren osan tien tapahtumista edessä.

Kokonaisuutena auto on kuitenkin mutkattoman mukava.

Paljonko se kuluttaa?

Heti liikkeelle lähdettäessä voi aistia, että Grand Cherokee on melkoinen möhkäle myös painonsa puolesta. Auton omamassa on lähes kaksi ja puoli tonnia.

Kiihtyvyys on reipasta mutta ei pärjää esimerkiksi Audin Q7:lle. Syykin on selvä: uusi Q7 hyötyy runsaista alumiiniosistaan ja on yli 400 kiloa kevyempi.

Ohituskiihtyvyydessä iso Cherokee sen sijaan pärjää mainiosti. Vääntö ja teho vievät raskastakin autoa ripeästi ohituksissa eteenpäin.

Tien päällä auto on vakaan ja turvallisen oloinen mutta vaatii jonkin verran jatkuvaa ohjailua. Sisällä on kovassakin vauhdissa hiljaista.

Kulutus asettui pitkän koeajon aikana keskimäärin kahdeksaan litraan sadalla kilometrillä.

Grand Cherokeen ominaisin piirre verrokkiryhmässä on lopulta merkille ominainen nelivetokyvykkyys. Selec-Terrain-ajo-ohjelmat tarjoavat runsaasti vaihtoehtoja maasto-olosuhteisiin. Quadra-Lift-ilmajousituksen avulla maavaran voi kasvattaa jopa 27 senttiin.

Autolla saa lisäksi vetää peräti 3,5 tonnin vaunua.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Jeep Grand Cherokee 3.0 CRD AT8 Summit

 Ajo-ohjelmissa on mistä valita. Alamäkihidastin ja alennusvaihteisto kuuluvat varusteluun.

 Tiloissa ja uusimmissa turvallisuustekniikoissa auto antaa tasoitusta kilpailijoilleen. Nelivetotekniikassa ja arjen todellisessa taloudellisuudessa se näyttää mallia.

 Tavaratila on suuri ja laajenee yli puoleentoista kuutioon.

 Näyttävä vaihtoehto massiivista katumaasturia etsivälle. Erottuu nelivetopainotuksen ja kohtuuhintaisen ilmajousituksen ansiosta.

 Kiihtyvyys 0–100 km/h 8,2 s, huippunopeus 202 km/h.

Hinta: 101 992 euroa.

Kulutus (ilmoitettu): EU-yhdistetty 7,5 litraa /

100 km diesel.

Hiilidioksidipäästöt:

198 g/km.

Kilpailijoita: Audi Q7, BMW X6, Mercedes-Benz GLE, Range Rover Sport, Toyota Land Cruiser, Volkswagen Touareg, Volvo XC90.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koeajo
  • Jeep
  • Auto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    3. 3

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    4. 4

      Näkymättömän laatikon haaste leviää kulovalkean tavoin somessa – temppu näyttää helpolta mutta ei todellakaan ole, selvitimme treenivinkit

    5. 5

      Testasimme langattomia kuulokkeita toimistossa ja lenkkipolulla – Vastamelukuulokkeiden äänenlaatu hämmästytti

    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Suomi pistää silmään syrjinnässä, ja afrikkalaistaustaisista sitä koki liki puolet – Somaliliiton puheenjohtaja: ”Ei syrjivä ihminen erottele, kuinka kauan joku on asunut Suomessa”

    8. 8

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    9. 9

      Vegaanisen joulupöydän saa nyt koottua helpommin kuin koskaan – keräsimme bloggarien parhaat ruokavinkit, mukana vegaaninen munavoi ja sinihomejuusto

    10. 10

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    7. 7

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    8. 8

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    9. 9

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    10. 10

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tiistaiksi luvassa voimakasta pyryä, tuulta ja huonoa ajokeliä
    3. Aftonbladet: Myös Malmöstä löytyi polttopulloja juutalaisten synagogan luota – Göteborgin iskusta epäillyt olivat saapuneet Ruotsiin äskettäin Lähi-idästä
    4. Henri Kontinen dominoi myös palkintogaalassa – valittiin toistamiseen Pääkaupunkiseudun vuoden urheilijaksi
    5. Jo kolmas perättäinen tappio – yksikään Jokerien pelaaja ei onnistunut voittolaukauskisassa
    6. Presidenttiehdokkaat Sanomatalossa: Niinistö torjui rahaliiton syventämisaikeet ”kokemustensa vankina”, Väyrystä tentattiin kannattajakorteista
    7. Suomi pistää silmään syrjinnässä, ja afrikkalaistaustaisista sitä koki liki puolet – Somaliliiton puheenjohtaja: ”Ei syrjivä ihminen erottele, kuinka kauan joku on asunut Suomessa”
    8. Tunti sitten
    9. Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään
    10. Israelin pääministeri saapui EU:hun itsevarmana: Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem pääkaupungiksi ”pani faktat pöydälle” ja EU-maiden tulisi seurata esimerkkiä
    11. 2 tuntia sitten
    12. Lumikaaos Brysselin lentokentällä peruutti valtaosan lennoista maanantaina
    13. Räjähdys Manhattanilla: Yksi otettu kiinni, useita loukkaantunut – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys
    14. Näytä lisää