HS koeajoi: 7-paikkainen Espace palaa keventyneenä Suomeen

Tila-autojen markkinat eivät ole koskaan olleet Suomessa kovin suuret, mutta ison auton etsijälle uusi Renault Espace on harkinnan arvoinen vaihtoehto.

Renaultilla on menossa vilkas vuosi. Ranskalaismerkin tärkein tuore tulokas on Mégane ja etenkin sen Sport Tourer -farmariversio. Lisäksi upouudet Talisman ja Scénic tulevat tänä vuonna Suomeen.

Renaultin maahantuoja saa valikoimiinsa myös tutun Espace-tila-auton, joka on ollut jonkin aikaa poissa tuontiohjelmasta.

Espace on yksi eurooppalaisten tila-autojen veteraaneista. Autosta esiteltiin nykyinen, viides sukupolvi vajaat pari vuotta sitten.

Onko se dinosaurus?

Tila-autojen markkinat eivät ole koskaan olleet kovin suuret Suomessa, mutta seitsemänpaikkaisille autoille on silti aina ollut oma ostajakuntansa.

Ison auton etsijälle uusi Espace on harkinnan arvoinen vaihtoehto. Renault on saanut hiottua siitä tiloiltaan toimivan tuotteen.

Mallilla on ikää jo 32 vuotta, mutta pitkästä iästään huolimatta Espace on pysynyt mukana kehityksessä.

Uusimman sukupolven perusrakenteessa yhdistellään kevyitä materiaaleja, kuten alumiinia, Noryl-muovia ja Thermoplastic-lämpömuovia ovissa ja luukuissa. Uudistusten ansiosta Espace painaa nyt peräti 250 kiloa vähemmän kuin edeltäjänsä. Myös auton muu tekniikka on päivitetty, joten kyseessä on selkeästi edeltäjästään eroava malli.

Riittävätkö tilat?

Espace tarjoaa leppoisaa kyytiä viidelle hengelle. Jos matkustajia on seitsemän, joutuvat liukuvalla keskirivillä istuvat tinkimään tiloistaan, jotta takimmaisin penkkirivi olisi käytännöllinen.

Kun takimmaiset istuimet eivät ole käytössä, keskirivillä on mukavasti tilaa. Istuimille käynti on vaivatonta laajasti avautuvien takaovien ansiosta.

Voit katsoa Espacen muotoja liukuria liikuttamalla:

Viisipaikkaisena tavaratila on kookas, mutta kutistuu seitsemänpaikkaisena noin 250-litraiseksi. Toisessa ääripäässä kontti vetää yli kaksi kuutiota.

Kuinka se kulkee?

Suomessa on aluksi saatavana kaksi malliversiota, joista kummankin voimanlähteenä puurtaa 1,6-litrainen, 160 hevosvoiman tuplaturbodiesel ja vaihteistona kuusiportainen EDC-kaksoiskytkinautomaatti. Sama yhdistelmä on tuttu Talismanista.

Versioiden erona on Renaultin uusi 4Control-nelipyöräohjausjärjestelmä. Järjestelmä kääntää auton takapyöriä tilanteen mukaan joko samaan tai eri suuntaan kuin etupyöriä. Näin auton ohjautuvuudesta saadaan kaupungissa tavallista ketterämpää ja suurissa nopeuksissa vakaampaa.

Espace on kookas ja korkea auto, joka vaatii suorilla tieosuuksilla pientä ja jatkuvaa ohjailua. Kori reagoi selkeästi myös sivutuuleen. Auton jousitus on säädetty suorastaan mukavan letkeäksi.

Suurissa nopeuksissa, kuten moottoritiellä, auto keinahtelee hieman pituussuunnassa, mutta se ei ole tämäntyyppisessä ja -kokoisessa tila-autossa huono asia.

Vakiovarusteisiin kuuluu Renaultin ajotilajärjestelmä Multi-Sense, jonka viiden eri ajo-ohjelman asetuksia muuttamalla kuljettajan on helppo määritellä itseään eniten miellyttävä ajotuntuma. Aktiivinen tasanopeudensäädin pitää automaattisesti yllä valittua nopeutta ja etäisyyttä edellä ajavaan, mikä helpottaa ajamista etenkin pitkillä matkoilla.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Renault Espace dCi 160 Twin Turbo EDC6

 Espace henkii uudentyyppistä avaruuden tuntua. Laihdutuskuuri ja futuristiseksikin luonnehdittavat muodot raikastavat auton yleisilmettä.

 Ahdettu dieselmoottori jaksaa liikutella Espacea arkiajossa riittävän rivakasti, sillä vääntöä on tarjolla 380 newtonmetriä. Automaattivaihteisto helpottaa ajamista.

 Kolmannen penkkirivin käytettävyyttä on pyritty helpottamaan keskirivin liikutettavuudella. Takimmaiset penkit soveltuvat silti käytännössä vain lapsille, ja siihen ne on suunniteltukin.

 Tavaratila on viisipaikkaisena suuri, 680-litrainen, ja laajenee tarvittaessa.

 Perusvarustelu on varsin kattava. Lisävarusteista mielenkiintoinen on 4Control-nelipyöräohjaus.

 Kiihtyvyys nollasta sataseen 9,7 sekuntia, huippunopeus 202 kilometriä tunnissa.

Hinta: 47 990 euroa.

Kulutus (ilmoitettu): EU-yhdistetty 4,6 litraa / 100 km diesel.

Hiilidioksidipäästöt: 120 g/km.

Kilpailijoita: Kilpailijat ovat harvassa. Lähimmäksi asettuvat Ford Galaxy ja Volkswagen Sharan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    2. 2

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    3. 3

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    4. 4

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    8. 8

      Neuvostoliittolaisista sotahirvistä uutisointi ja haluttomuus myöntää aprillipilaan haksahtamista toivat Ylelle ja Iltalehdelle langettavat tuomiot JSN:ltä

    9. 9

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    10. 10

      Syytteen hylkääminen kymmenvuotiaan raiskauksesta sotii monen oikeustajua vastaan – kahdeksan kysymystä ja vastausta kohutusta ratkaisusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    8. 8

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    9. 9

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    10. 10

      Jo yksi tuoppi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää