Auto    |   Autounelma

Koko perheen yhteinen juttu

Vanha avoauto on perheretkien syy ja kohokohta.

Tilaajille

Sarja kertoo ihmisistä, joille auto on rakas harrastus tai kaiken vievä intohimo.

Koko perheen yhteinen juttu Helsinkiläisen avioparin Jari Lahtisen ja Kirsi Parnilan silmäterä ja koko perheen ilo on vuoden 1929 mallinen Ford Model A.

"Lapset kipuavat mielellään kyytiin kruisailemaan", kertoo isä. Kirsi Parnilan mukaan Oona, 10, ja Leevi 8, nauttivat kaikkein eniten kun äiti on ratissa.

"Ajaminen on maltillisempaa ja silloin te kaikki mahdutte etupenkille vierekkäin", naureskelee isä.

Avo-Fordin takapenkki avautuu Mummo Ankan auton tapaan takaluukusta. Perhekunnan ajellessa nelisin joutuvat lapset takapenkille, jonka tilat eivät aikuisille riittäisikään.

Pariskunta pottuilee toisilleen hyväntahtoisesti etenkin silloin, kun tulee puheeksi harrastukseen uponneet työtunnit ja eurot.

Harrastukseen pariskunta ajautui osittain "sukurasituksen" vuoksi. Kirsi Parnilan isä on kiihdytysajoharrastuksen pioneereja Suomessa.

Latianpäällystealalla työskentelevä isä kokee antoisimmaksi sen, että autossa näkee omien kättensä työn jäljet.

"Palkitseeko vai nolottaako lopputulos, riippuu täysin viimeistelyyn uhratusta ajasta ja vaivasta." "Auton kanssa puuhailu vie ajatukset työpaineista ja muista arkihuolista. Joskin kunnostusongelmat tuovat mukanaan omat huolensa", pohtii kaksikko.

Omistajia ei hetkauta autohistorian vaalijoiden mahdollinen nenän nyrpistely.

"Jos arvostellaan automme alkuperäisyyttä, myönnän kättelyssä arvostelijan olevan ihan oikeassa. Mutta tämä on meidän tapamme harrastaa." Vaikka Ford on malliltaan vuodelta 1929, on se sisuskaluiltaan nykyaikaistettu.

Vuonna 2008 Suomeen tuotuun autoon on vaihdettu voimanlähteeksi 305 kuutiotuuman V8-moottori, joka työskenteli aiemmin erään Chevroletin konepellin alla. Vaihdettu on myös automaattivaihteisto.

"Ilman levyjarruja ei tällä uskaltaisi edes ajaa", pohtii Kirsi Parnila.

Runkoa ja akselien tuentoja on vahvistettu, ohjaus on muutettu hammastanko-ohjaukseksi ja taakse on asennettu iskunvaimentimet.

Ystävä- ja perhepiiristä on löytynyt ammattiapua pelti-, voimansiirto- ja sähkötöihin, joihin omat taidot eivät ole riittäneet.

"Jari osaa aika paljon ihan itse", kehaisee vaimo ja saa miehensä hetkeksi hämilleen.

Kunnostukseen on uponnut tähän mennessä noin 600 työtuntia, arvioi Jari Lahtinen.

"Ei siis mahdottomasti."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää