Auto

Lunastetut

Lähes ehjän näköinen kolariauto saattaa mennä lunastukseen, kun autojen sisuskalut tulevat yhä monimutkaisemmiksi.

Tilaajille

Sininen Audi TT makaa Autovahinkokeskuksen nosturilla. Hieno urheiluauto on mennyt lunastukseen, vaikka nopeasti katsottuna ainoastaan vasen etupyörä on hieman vinossa. Isku pyörään on ollut kuitenkin sen verran napakka, että kaksi turvatyynyä on lauennut. Niitä ei kannata korjata.

Vaurioituneen auton lunastus on viimeinen keino, joka tehdään vasta, kun se tulee edullisemmaksi kuin auton korjaus. Silti lunastukseen joudutaan nykyään turvautumaan yllättävän usein.

Vakuutusyhtiöillä ei ole aiheesta tilastoja. Liikennevakuutuskeskuksen ja Autovahinkokeskuksen havaintojen mukaan lunastusten määrä on kuitenkin ollut selkeässä kasvussa kymmenen viime vuoden aikana.

Ensimmäinen syy tähän on korjauskustannusten nousu.

"Uudempien autojen kehittynyttä koritekniikkaa, jossa on käytetty suurlujuusterästä, on kalliimpi korjata. Pienestäkin osumasta tulee paljon korjattavaa", sanoo Autovahinkokeskuksen realisointipalvelujen johtaja Santtu Nieminen.

Esimerkiksi parkkitutkalla varustettu puskuri on tavallista kalliimpi korjata, puhumattakaan räjähtäneistä turvatyynyistä, turvavyönkiristimistä tai erilaisista näihin liittyvistä hidastuvuusantureista.

Käytettyjen autojen hinnat ovat laskeneet samaan aikaan, kun korjauskustannukset ovat kasvaneet. Auton arvo on yhä useammin niin alhainen, ettei korjaaminen ole kannattavaa.

Eräs yllättävä syy siihen, että auto joutuu lunastukseen, löytyy korjauksen aikaisesta sijaisautosta. Liikennevakuutus korvaa korjauksen aikaiset vuokra-autokulut lähes kokonaan, ja kaskovakuutuksessakin kuluja korvataan, jos on ottanut keskeytysturvan.

Kolariauton korjaus voi kestää yli kuukauden, kun korjausjonon lisäksi voidaan joutua odottamaan osia ulkomailta. Mikäli vakuutusyhtiö joutuu ehtojensa mukaisesti korvaamaan sijaisauton, sen vuokra voi hyvinkin olla parituhatta euroa. Summa saattaa kääntää lunastuksen korjausta edullisemmaksi.

Vakuutusyhtiö päättää, meneekö auto lunastukseen vai korjaukseen. Asiantuntija voi aluksi arvioida tämän silmämääräisesti, mutta kun tarvitaan tarkempaa arviota, tehdään korin tai rungon mittaus. Nykyaikaisilla tietokonepohjaisilla mittalaitteilla saadaan tarkasti selville, onko alkuperäsiin mittoihin tullut pieniäkin vääntymiä.

Auto lunastetaan käyvän arvon mukaisella hinnalla.

"Liikennevakuutuksessa katsotaan, kumpi on edullisempi tapa hoitaa vahinko, korjaus vai lunastus," yksinkertaistaa tekninen johtaja Mika Haakana Liikennevakuutuskeskuksesta.

"Kaskovakuutuksessa saa uusiin ajoneuvoihin lunastusturvatuotteita. Lunastettavan auton tilalle voi saada uuden tai esimerkiksi 30 prosenttia paremman korvauksen. Auto lunastetaan kuten muutenkin. Se ei vaikuta lunastusten määrää, vaan korvauksen määrään." Noin puolet lunastetuista autoista myydään korjattaviksi. Korjaamisen jälkeen auto on katsastettava. Sen pitää olla korjausta edeltävässä ja liikennekelpoisessa kunnossa. Korjauskelvottomaan kuntoon menneistä autoista noin 30 prosenttia myydään purkamoille. Loput päätyvät metalliromuksi.

Sijaisauton vuokra voi tehdä korjauksen kannattamattomaksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää