Auto

Salametsästys jatkuu – afrikkalaisten metsänorsujen vähenemisen nopeus yllätti tutkijat

Tärkeimmällä suojelualueella metsänorsuista on kadonnut kymmenessä vuodessa yli 80 prosenttia.

Afrikkalainen metsänorsu on pahassa pulassa.

Sen merkittävimmällä suojelualueella Minkébén kansallispuistossa Gabonissa on kymmenen vuoden aikana kuollut peräti 25 000 metsänorsua.

Se tekee yli 80 prosenttia alueen norsukannasta, raportoi kansainvälinen tutkijaryhmä tiedelehdessä Current Biology.

Eläinten raadoista on paljastunut, että syypäitä ovat salametsästäjät.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tutkijat arvioivat Minkébén norsumäärää lantakasojen avulla. Pääluvun lasku paljastui, kun tulosta verrattiin aiempiin lantakartoituksiin.

Yllättävää tutkijoiden mukaan ei ole se, että kanta on pienentynyt vaan se, että kato on ollut niin nopeaa. Vuonna 2004 Minkébéssä arvioitiin olevan vielä 35 400 norsua, vuonna 2014 luku oli enää 6 500.

”Gabonin metsänorsupopulaatio on jäljellä olevista suurin, joten laji on vielä suuremmassa pinteessä kuin on luultu”, tutkija John Poulsen Duken yliopistosta toteaa tiedotteessa.

Keski-Afrikassa on enää alle satatuhatta metsänorsua, joten sukupuutto uhkaa, ellei tilanteeseen puututa, Poulsen painottaa.

”Emme voi enää olettaa, että suuret ja eristyksissä sijaitsevatkaan suojelualueet, kuten Minkébé, säilyttävät lajeja. Salametsästäjät menevät minne tahansa, jos voivat saada voittoa”, hän sanoo.

Tärkein konsti pelastaa metsänorsut on tutkijoiden mukaan vähentää norsunluun kysyntää.

”Kiinan äskettäin määräämä norsunluun kauppakielto auttaa valtavasti, jos se pannaan tehokkaasti toimeen”, Poulsen huomauttaa.

Hänen mukaansa kansainvälisen yhteisön pitää pistää lisää painetta maille, jotka vielä sallivat norsunluukaupan.

”Tarvitsemme poliittista tahtoa ja varoja suojeluun, jotta teurastus saadaan loppumaan.”

”Norsut ovat tärkeitä ekosysteemille. Ne levittävät siemeniä ja kierrättävät ravinteita. Meillä on hyvin vähän tietoa siitä, miten niiden katoaminen Keski-Afrikan metsistä vaikuttaisi ympäristöön”, hän muistuttaa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Salametsästys
  • Norsut
  • Tiede
  • Kirsi Heikkinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    2. 2

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    3. 3

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    8. 8

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    9. 9

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    10. 10

      Neuvostoliittolaisista sotahirvistä uutisointi ja haluttomuus myöntää aprillipilaan haksahtamista toivat Ylelle ja Iltalehdelle langettavat tuomiot JSN:ltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    5. 5

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    6. 6

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    7. 7

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    10. 10

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää