Auto

Robottiauto nimeltä Martti pääsi liikenteeseen Tampereella – VTT teki ensimmäisen testinsä liikenteen joukossa

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun robottihenkilöautoja testattiin julkisesti liikenteessä Suomessa, kertoo VTT:llä robottiautoprojektia johtava projektipäällikkö Matti Kutila.

Tampereen liikenteessä kulki tänään torstaina kaksi hieman epätavallisempaa kulkupeliä. Kyseessä eivät olleet raitiovaunut, vaan kaksi robottiautoa nimiltään Martti ja Marilyn.


Autot ovat osa VTT:n robottiautoprojektia, jonka julkisia testejä tehtiin torstaina Tampereella.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun robottihenkilöautoja testattiin julkisesti liikenteessä Suomessa, kertoo VTT:llä robottiautoprojektia johtava projektipäällikkö Matti Kutila.

”Ajoimme lenkin aidon liikenteen joukossa, mutta hyvin valvotuissa oloissa. Rajoitimme muuta liikennettä”, hän kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toinen autoista on Volkswagen-merkkinen katumaasturi, jolle VTT on antanut nimen Martti. Toinen autoista on puolestaan Citroën-merkkinen henkilöauto Marilyn, joka on VTT:n mukaan Suomen ensimmäinen kokeiluluvan saanut robottiauto.

Autot ajoivat testissä ilman kuljettajan panosta, mutta kuljettaja istui kuitenkin koko testijakson ajan auton ratissa valmiina ottamaan auton hallinnan itselleen.

VTT:llä on tutkittu robottiautoja jo vuosikausia, ja nyt liikenteeseen päästettyjä robottiautoja VTT on kehitellyt 3–4 vuotta.

Ne osaavat ajaa tietyin rajoituksin ilman kuljettajaa, koska VTT on virittänyt autoihin muun muassa kameroita, tutkan, laserskannereita ja monenlaisia antureita.

”Citroënin olemme kehittäneet kaupunkiautomaatioympäristöä varten. Volkswagenilla testaamme ajamista vaikeissa keliolosuhteissa ja muun muassa sorateillä ”, Kutila kertoo.

Robottiautot ovat kehittyneet viime vuosina vauhdilla, kun esimerkiksi teknologiajätti Google ja sähköautoja valmistava Tesla ovat panostaneet autonomisen ajon teknologioihin.

”Google ja Tesla ovat aika pitkällä, ja niin ovat oikeastaan kaikki eurooppalaisetkin valmistajat”, Kutila arvioi.

Kaikki suuret autoyhtiöt kehittävät nyt robottiautoja, ja esimerkiksi Ford on kertonut tuovansa ratittoman robottiauton markkinoille vuonna 2021.

VTT:n Kutila ei kuitenkaan usko, että autojen robotisaatio etenee niin hurjalla tahdilla kuin vaikkapa Ford on visioinut.

”En usko, että liikenne taipuisi täyteen automaatioon vielä vuonna 2021”, hän sanoo.

”Automaatio kehittyy alue kerrallaan. Nyt on jo monenlaisia moottoritieavustimia. Ehkä seuraava askel voivat olla seuraavan sukupolven parkkitalot, joissa autot osaavat ajaa itse”, Kutila visioi.

Kutilan mukaan täysin automaatioon perustuva liikenne on vielä vuosikymmenten päässä.

”Ehkä joskus 2030- tai 2040-luvulla meillä on kaupunkeja, joiden liikenne toimii automaatiolla.”

Liikenteen automatisointi tulee vaatimaan teknologisten edistysaskeleiden lisäksi muun muassa tieinfrastruktuurin kehitystä ja rajuja muutoksia sekä lainsäädäntöön että ihmisten asenteisiin.

Seuraavaksi Kutilan johtamassa projektissa tutkitaan muun muassa autojen selviytymistä hankalammissa olosuhteissa kuten lumessa tai sumussa. Tavoitteena on kehitellä teknologioita, joilla on kaupallista potentiaalia tulevaisuudessa.

Automatisoitua liikennettä on testattu Suomessa aiemminkin. Viime vuonna ammattikorkeakoulu Metropolian projektissa testattiin itseohjautuvia busseja Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Robotisaatio
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Ammuttu ja loisten vaivaama pohjoiskorealainen loikkari tuli tajuihinsa – Halusi katsoa televisiota

    3. 3

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle

    4. 4

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    5. 5

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    6. 6

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    7. 7

      Antti Tuiskun rohkeus on nyt virallinen tapa keksiä artisteja uudelleen – Viimeisimpänä samaa yrittää Anna Abreu kaksimielisillä orkideatervehdyksillä ja seksilaululla

    8. 8

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    9. 9

      Panaman tauti uhkaa hävittää banaanin maailmasta – tutkijat taistelevat sienitautia vastaan sukkulamadolta napatun geenin avulla

    10. 10

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    6. 6

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Lähes 200:aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    9. 9

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta sukupuolten väliset erot ovat maailman suurimmat – ”Tämä asia pitää ottaa vakavasti”

    10. 10

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Putin tapasi al-Assadin Venäjällä ja soitti neuvotteluista Trumpille
    3. Kiinan ja Tiibetin suhteesta tuli Saksan jalkapallon diplomaattinen päänsärky: ”Me emme peräänny tuumaakaan oikeudesta ilmaisunvapauteen”
    4. Kärpät kaatoi Tapparan kärkiottelussa – pistepörssin kärkimies Junttila teki vasta kauden kuudennen maalinsa
    5. Suomella kahden mitalin avauspäivä nuorten MM-paineissa – ”Hampaankoloon tietenkin jäi, mutta hyvä tulos tämä on”
    6. Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle
    7. Tunti sitten
    8. Luvattomasta lautailusta kiinni otettu skeittari kiistää käyttäytyneensä väkivaltaisesti – ”En ole sylkenyt päälle enkä ladellut tappouhkauksia”
    9. Mikael Forssell väläyttää räppitaitojaan ja leveilee rahoillaan: ”Jengii syö, kun 20 vuotta miljonääri, Abramovitšilta massit jouduin käärii”
    10. Lähes neljä vuosikymmentä hallinnut Zimbabwen presidentti Robert Mugabe erosi – Pelkona on, että mahdollinen seuraaja on otteissaan Mugabeakin itsevaltaisempi
    11. Saksan hallituskriisi herättää taas kysymyksen, joka tiivistää koko Euroopan historian: Minkä kokoinen on sopivan kokoinen Saksa?
    12. 2 tuntia sitten
    13. Panaman tauti uhkaa hävittää banaanin maailmasta – tutkijat taistelevat sienitautia vastaan sukkulamadolta napatun geenin avulla
    14. Näytä lisää