Auto

Saksan valtiojohto tuomitsee auto­teollisuuden apinoilla ja ihmisillä tekemät pako­kaasukokeet: ”Eivät missään tapauksessa eettisesti oikeutettuja”

Yhdysvalloissa pakokaasutestiin pantiin 10 apinaa, Saksassa 25 nuorta aikuista – ja nyt Volkswagen pyytää anteeksi.

Berliini

Saksalaisen autoteollisuuden kerrotaan tutkineen dieselautojen pakokaasujen vaikutuksia ihmisillä, lisäksi niistä yksi tutki päästöjen vaikutuksia myös apinoilla. Maanantaina Saksan liittokanslerin Angela Merkelin tiedottaja tuomitsi voimakkaasti testit apinoilla ja jopa ihmisillä.

”Nämä testit apinoilla ja jopa ihmisillä eivät ole missään tapauksessa eettisesti oikeutettuja”, Merkelin tiedottaja sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Myös liikenneministeri Christian Schmidt tuomitsi testit. Hän sanoi, että paljastukset vahingoittavat jälleen luottamusta autoteollisuutta kohtaan.

Hallitus vaatii BMW:ltä, Daimlerilta ja Volkswagenilta selvitystä asiasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Stuttgarter Zeitung -lehti kertoo, että Aachenissa toiminut Daimlerin, Boschin, BMW:n ja Volkswagenin vuonna 2007 perustama, rahoittama ja viime vuonna sulkema EUGT-tutkimuslaitos teetti muutama vuosi sitten 25 terveen nuoren aikuisen avulla kokeen. Siinä selvitettiin, mitä seuraa, kun hengittää usean tunnin ajan erivahvuisia typpidioksidipitoisia kaasuja. Tulosten mukaan kaasujen hengittämisen vaikutuksia ei voitu kokeissa havaita.

Saksan autonvalmistajien ihmiskokeet nousivat viikonvaihteessa julkisuuteen sen jälkeen kun amerikkalaislehti The New York Times oli kertonut autonvalmistaja Volkswagenin kymmenellä apinalla Yhdysvalloissa tekemistä pakokaasukokeista.

Vuonna 2004 tehtyjen kokeiden avulla oli haluttu osoittaa uudenaikaisten dieselmoottorien vähentävän huomattavasti vaarallisia päästöjä.

Koeasetelman ongelmallisuutta korostaa entisestään se, etteivät tutkijat tienneet, että kokeessa käytetyn Volkswagenin valmistaman auton päästötasoa oli manipuloitu ja se saastutti vähemmän kuin liikenteessä olevat autot, The New York Times kertoo. Tuloksilla ei siis ollut mitään arvoa.

Volkswagen pyysi viikonvaihteessa eläinkokeita anteeksi ja sanoi, että valittu tutkimusmenetelmä oli väärä.

Myös Daimler-konserni reagoi sunnuntaina niin apina- kuin ihmiskokeisiinkin siirtämällä vastuuta koeasetelmien päätöksenteosta EUGT-instituutin tutkimusneuvottelukunnalle. Se koostui tunnetuissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksista työskentelevistä tieteentekijöistä.

Ihmisillä ja eläimillä tehtyjen pakokaasukokeiden tarpeellisuuden ja eettisyyden perustelu on autoteollisuudelle hyvin vaikeaa, varsinkin kun pakokaasujen haitallisuudesta on hyvin paljon tutkimustietoa jo entuudestaan.

Stuttgarter Zeitung -lehden mukaan tutkimuslaitoksen johtaja oli korostanut ihmisillä tehtyjen pakokaasutestien tulosten valmistuttua, ettei tuloksia voi soveltaa koko väestöön ja että typpidioksidi on vain yksi pakokaasujen haitallisista yhdisteistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Autoteollisuus
  • Diesel
  • Eläinkokeet
  • Anna-Liina Kauhanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

    2. 2

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    3. 3

      Näin katoat internetistä – Kolme asiantuntijaa kertoo, miten voit hävittää sinusta jo kerättyjä tietoja ja minimoida verkkojälkesi tulevaisuudessa

      Tilaajille
    4. 4

      Tulkki varasti show’n Mestarien liigan lehdistötilaisuudessa – Liverpool-valmentaja Klopp ei voinut kuin nauraa epäuskoisena: ”Mikä mies!”

    5. 5

      Harvinainen leikkaus onnistui: Haavoittuneelle sotilaalle siirrettiin luovutettu penis ja kivespussit Yhdysvalloissa

    6. 6

      Kymmenen kuoli ja 15 loukkaantui, kun pakettiauto ajoi jalankulkijoiden päälle Torontossa

    7. 7

      Hyvästä itseluottamuksesta puhutaan paljon, mutta kannattaa muistaa mitä Lenita Airisto sanoi

    8. 8

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    9. 9

      Valkoisen Suomen sankari oli Viron verivihollinen

    10. 10

      Älä anna verottajalle ylimääräistä – HS kokosi ohjeet vähennyksiin ja vero­ilmoituksen täyttämiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    3. 3

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    4. 4

      Seurasimme keskustelua Facebookin 20 puskaradiossa – Näin absurdeista asioista puhutaan ryhmissä, joissa oikea Suomi kokoontuu

    5. 5

      Video näyttää tuhot: Bussi ajoi ulos tieltä Helsingin Vartiokylässä – ”Ihmiset huusivat ja sisään alkoi tulla savua”

    6. 6

      Katja Mikkola shoppaili ennen halparetkuja, mutta harkitsee nyt jokaista hankintaansa – Tässä 11 + 5 tapaa, miten voit ostaa ja kuluttaa vaatteita vastuullisemmin

      Tilaajille
    7. 7

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

    8. 8

      Yhteiskunta väheksyy varhaiskasvatuksen arvoa – mutta kun puhutaan yritystuista tai asehankinnoista, rahasta ei sitten yllättäen olekaan puutetta

    9. 9

      Kolmas lapsi on Britannian kuninkaallisen perheen väliin­putoaja ja sisaruksiinsa verrattuna oman onnensa seppä

    10. 10

      Moni vanhempi ei ymmärrä, mitä seuraa, kun lapsi saa kännykän – varaudu järkytykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    2. 2

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    3. 3

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    4. 4

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    5. 5

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    6. 6

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    7. 7

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    8. 8

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    9. 9

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    10. 10

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    11. Näytä lisää