Auto

Taiteen maisteri Milka Asikainen halusi erottua ja ryhtyi automyyjäksi: ”Toivotan muutkin naiset autoalalle tervetulleiksi, heitä saisi olla enemmänkin”

Suuri osa autokauppojen asiakkaista on naisia. Sen vuoksi Milja Asikainen kokee, että ala voisi hyötyä, jos naisia olisi autoliikkeissä enemmän.

Nainen voi edetä miesvaltaisella alalla siinä missä mieskin. Myös autoalalla pärjää persoonalla – ei sukupuolella.

Suomen BMW:n silloisen toimitusjohtajan Mia Miettisen sanat Helsingin Sanomien haastattelussa tekivät vaikutuksen Milka Asikaiseen, 29, jonka päässä syntyi ajatus:

Ehkä autoala sopisi myös hänelle.

Vaatetusalaa opiskellut taiteen maisteri oli muutenkin kiinnostunut enemmän markkinoinnista ja brändinrakennuksesta kuin vaatesuunnittelusta. Miesvaltaisella, murroksessa olevalla alalla voisi myös erottua edukseen, Asikainen ajatteli.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Innostuin. Naisia kyllä on autoalalla, mutta myynti koetaan ehkä vähän miehiseksi – ajattelin, että tässä voisi profiloitua ja saisi hyvät lähtökohdat urakehitykselle. Mutta toivotan muutkin naiset autoalalle tervetulleeksi, heitä saisi olla enemmänkin”, hän sanoo.

Kaksi kuukautta Mia Miettisen haastattelun julkaisun jälkeen – toukokuussa 2017 – Asikainen aloitti automyyjänä Laakkosella Helsingin Herttoniemessä. Hän myy uusia Minejä, joilla menee Suomessa verrattain kivasti: merkin suhteellinen määrä liikenteessä kasvaa autokantaa nopeammin.

Asikainen kertoo viihtyvänsä työssään oikein hyvin. Hän pitää myymiään autoja ”mageina” ja viihtyy itsekin työsuhdeautonsa ratin takana.

”Tässä on aika paljon yhtäläisyyksiä muotialaan: autot ovat designtuotteita. Suurin ennakkoluulo on, että Mini on pieni eikä sovi perheille. Mutta se ei pidä paikkaansa, sillä farmari- ja maasturimalleja on myös perheille.”

Minejä menee yrityksiin työsuhdeautoiksi sekä kotitalouksiin ykkös- ja kakkosautoiksi. Asikaisen mukaan asiakkaiden joukko on yllättävänkin monipuolinen: joukossa on miehiä ja naisia, vanhoja ja nuoria, perhekuntia ja yksinautoilevia.

Siksi Asikainen ajattelee, että ala voisi hyötyä, jos autoliikkeissä olisi enemmän naismyyjiä. Autoalan keskusliitto arvioi jäsenyritystensä henkilöstömäärien perusteella, että vuonna 2016 koko valtakunnan noin 2 400 automyyjästä naisia oli ehkä noin 125.

”Autokauppojen asiakkaista iso osa kuitenkin on naisia, ja jotkut asioisivat naismyyjien kanssa”, Asikainen sanoo.

”Itse muistan kuulleeni kolmesti, että onpa kiva asioida minun kanssani, kun olen nainen. Muuten se asia ei ole korostunut muuten missään, kukaan ei ole jättänyt sen vuoksi autoa ostamatta.”

”Mutta en halua erikseen luokitella, että mies- ja naismyyjät olisivat erilaisia. Minäkin voin olla todella erilainen kuin toinen naismyyjä.”

Asikainen kertoo, ettei hän ole kohdannut vähättelyä, tytöttelyä tai muitakaan ikävyyksiä sukupuolensa vuoksi. Hän painottaa, että kaikki ovat lopulta ammattitaitoisia myyjiä.

 

”Itse muistan kuulleeni kolmesti, että onpa kiva asioida minun kanssani, kun olen nainen.”

Autoalan mannerlaatat liikkuvat. Vaihtoehtoisten käyttövoimien povataan tosissaan haastavan bensiinin ja dieselin aivan lähivuosina. Hämyisemmästä tulevaisuudesta pilkistävät autonomiset autot ja robotisaatio. Samalla iso osa kaupunkilaisista ei edes hanki omaa autoa.

Autokaupassa murros näkyy muun muassa siinä, että asiakkaat kyselevät paljon etenkin hybrideistä. Silloin Asikainen pyrkii kartoittamaan, onko hybridi asiakkaalle sopiva: toiveet ja tarpeet eivät aina kohtaa.

Asikaisen mukaan auto on kuitenkin myös ”fiilistuote”, joten asiakkaan ostohaluja ei pidä torpata.

”Hallituskin on linjannut, että vuoteen 2030 mennessä liikenteessä pitää olla tietyn verran täyssähkö- tai hybridiautoja. Näen, että ne yleistyvät, ja kiinnostus niitä kohtaan on lisääntynyt”, Asikainen sanoo.

”Ja jos menemme aiheeseen, että miten vaikkapa yhteiskäyttöautoilu vaikuttaa uusien autojen myyntiin, niin näen, että yksityisautoille on vastaisuudessakin asiakaskuntansa. Suomi on pitkien välimatkojen maa, ja kyllä pääkaupunkiseudullakin myydään uusia autoja.”

Usein asiakkaat ovat etsineet autoista tietoa verkosta, ja liikkeessä esitetään täydentäviä kysymyksiä. Osa asiakkaista ei välttämättä ole omistanut autoa aikaisemmin.

Auton ostaminen on merkittävä taloudellinen päätös. Osa asiakkaista marssii autoliikkeeseen ja ostaa mieleisensä heti käteisellä, mutta Asikaisen mukaan joidenkin kanssa neuvotellaan jopa kuukauden päivät.

”Näkisin, että hyvä asiakaskokemus on entistä tärkeämpää digitalisoituvassa maailmassa: itse etsitään tietoa netistä, mutta myyjältä saa henkilökohtaista palvelua. Pidän itsekin kasvotusten käytävistä keskusteluista.”

”En usko, että tällä alalla asiakkaan kohtaaminen ja sen tärkeys tulisi ikinä poistumaan.”

Asikainen viittaa kintaalle Valittujen Palojen perinteiseen ammattiluottamuskyselyyn, joiden perusteella vain reilu neljännes suomalaista luottaa automyyjiin.

”Olemme myyntityön ammattilaisia. Asiakkaan luottamus pitää voittaa ensimmäisellä murto-osasekunnilla. Lopulta aloite tulee yleensä myyjältä, että hei, tehtäisiinkö tässä kaupat.”

Kuka?

Milka Asikainen


 Taiteen maisteri, 29-vuotias. Valmistui Lapin yliopistosta vuonna 2016.

 Syntynyt Lopella mutta varttunut Hämeenlinnassa. Asuu nykyisin Helsingissä.

 Työskentelee automyyjänä Laakkosella Helsingin Herttoniemessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Auto
  • Autokauppa
  • Autot
  • Naistenpäivä
  • Ossi Mansikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Espoolainen Jorma Järvinen istuskeli kaikessa rauhassa omakotitalonsa portailla, kun metsästä ilmestyi kauris jouluvalot päässään

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Arkkitehtuuri­museon entisen johtajan luotto­korttilaskuista paljastui puutteita: Tarkastajat kävivät läpi 100 000 euron laskut, vain 7 000 euron kuluista asianmukaiset selvitykset

    4. 4

      Valokuvaajan mahtava ajoitus Seurasaaressa: härski lokki ryöstää kalan suoraan sorsan suusta

    5. 5

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    6. 6

      Harkimon ja kumppaneiden puuhista tulee mieleen vuosi 1998, ja se ei välttämättä ole hyvä asia

    7. 7

      1900-luvun alun talot ovat energia­tehokkaampia, kestävämpiä ja terveellisempiä kuin uusilla menetelmillä rakennetut, väittää radikaali arkkitehtiviisikko

    8. 8

      Taksien hinnoittelu vapautuu, Trafi julkaisi esimerkkihinnaston – onnistuuko sinulta tämän taulukon lukeminen aamuyön taksijonossa?

    9. 9

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    10. 10

      Vanhempien epäillään kohdelleen epäinhimillisesti alle kouluikäistä poikaansa, lapsi kertoi käräjillä kokemastaan – söi lattialla pelkkää riisiä, muu perhe söi parempaa ruokaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    2. 2

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    3. 3

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    4. 4

      Kansanedustaja Hjallis Harkimo jättää kokoomuksen ja haukkuu puolueen johtamista: ”Olen keskustellut Orpon kanssa tänä vuonna ehkä kaksi minuuttia” – Nämä asiat Harkimon lähdöstä tiedetään

    5. 5

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

    7. 7

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    8. 8

      Turun puukottajan kuulemisesta tuli hyvin sekava – Bouananen käytöksestä voi tehdä muutaman päätelmän siitä, millainen ihminen salissa istui

    9. 9

      ”Juoksin kotiin mielessäni kuolleet hevoset ja päätön nainen” – Helsinkiläisnaisen jäämistöstä paljastui ennennäkemättömiä kuvia Helsingin valtauksesta 1918

    10. 10

      Tutkimus osoitti ylivertaisuus­vinouman pätevän myös politiikkaan: Mitä vähemmän ihminen tajuaa aiheesta, sitä enemmän hän luulee tietävänsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    3. 3

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    4. 4

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    6. 6

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    7. 7

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    8. 8

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    9. 9

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    10. 10

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Espoolainen Jorma Järvinen istuskeli kaikessa rauhassa omakotitalonsa portailla, kun metsästä ilmestyi kauris jouluvalot päässään
    3. Manageri Arsene Wenger väistyy Arsenalista kauden päätteeksi – ”On oikea aika siirtyä sivuun”
    4. Martti Suosalo esittää sankarillisella taituruudella nuorta punasotilasta, jonka puheryöppyjä keskeyttää syntetisaattorillaan velhomainen Leif Segerstam
    5. Pudotuspeleissä loukkaantunut Antti Pihlström jatkaa pitkään Jokereissa –”Toivottavasti pääsen itsekin ensi kaudella pelaamaan tärkeimpiä pelejä”
    6. 1900-luvun alun talot ovat energia­tehokkaampia, kestävämpiä ja terveellisempiä kuin uusilla menetelmillä rakennetut, väittää radikaali arkkitehtiviisikko
    7. ”Se oli polkuni pois ylihuolehtivien vanhempien luota”, sanoo 16-vuotiaana äidiksi tullut – Alaikäisetkin suunnittelevat vanhemmuutta Suomessa, selvisi tutkimuksessa Tilaajille
    8. Cooperin testi yhä kummittelee – testi on vallan mainio kunhan sitä ei sotketa koululiikuntaan
    9. Kun galleristi Kari Kenetti lopetti, se oli ”menetys suomalaiselle taidekentälle” – nyt paluumuuttaja Berliinistä perusti Punavuoreen uuden gallerian
    10. IFK:n kiinnostus pronssiin alkoi heräillä: ”Kyllä tässä on sellainen olo kuin olisi pesäpallomailalla lyöty”
    11. Camilla Richardsson juoksi ennätyksensä kympillä, mutta keskittyy kesän EM-kisoissa vain estejuoksuun
    12. Näytä lisää