Auto

Suurten odotusten Tesla Model 3:n hehkutus vaihtui kritiikiksi – paljastui testissä ”järkyttävän huonolaatuiseksi”

Teslan Model 3:lle on povattu menestystä muun muassa aiempia malleja halvemman hintansa vuoksi. Suomeenkin malleja on tilattu arviolta 100–150.

Yhdysvaltalaisen sähköautonvalmistajan uusin malli Model 3 ei ehkä olekaan niin ylivoimainen auto, kun aluksi haluttiin uskoa osoittavat tuoreet koeajot. Kun autotoimittajat pääsivät kokeilemaan Teslan Model 3:a ensimmäisen kerran viime syksynä, autoa hehkutettiin liki varauksetta.

”Model 3 on vuosisadan tärkein auto”, kirjoitti Motor Trend.

”Autoilun käännekohta”, kirjoitti puolestaan The Wired.

”Jokainen, joka istuu tähän autoon, tulee haluamaan sen”, jatkoi Business Insider.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Osa ylisanojen kirjoittajista tosin pääsi testaamaan autoa vain vartin ajan. Nyt Model 3 -autoja on ollut jo jonkin aikaa liikenteessä, ja kehut ovat vaihtuneet kritiikiksi.

Teslan Model 3 on maailmalla odotettu auto, josta on povattu yhtä ensimmäisistä laajaan käyttöön leviävistä täyssähköautoista. Tesla on Suomessakin suosituin täyssähköautomerkki, ja Model 3:a on tilattu tännekin merkin harrastajakerhon arvion mukaan 100–150.

Mallia tai ainakin sen viimeistelyä ja laatuvaikutelmaa on kutsuttu ”järkyttävän huonoksi”. Esimerkiksi Green Car Reports -sivusto sai testattavakseen yhden lukijansa auton. Hankaluudet alkoivat jo ennen kuin auto saatiin testiin.

Omistajan mukaan vajaan 20 kilometrin ajon jälkeen auton hallinnointiin käytettävä kosketusnäyttö alkoi reistailla. Se toimi kuin sitä olisi kosketeltu jatkuvasti, vaikka kukaan ei koskenut siihen. Esimerkiksi stereot alkoivat yhtäkkiä huutaa täysillä. Navigaattorin käyttö ei onnistunut, ongelmia oli myös lataamisessa.

Omistaja soitti Teslalle. He sanoivat, että kuskin pitäisi yrittää käynnistää järjestelmä uudestaan muutaman kerran. Se ei toiminut. Teslalta kerrottiin, että he soittaisivat 24 tunnin sisällä asiakkaalle ja yrittäisivät ajaa ohjelmistopäivityksen autoon tai järjestää huollon.

”Mikään ei voita sitä tunnetta, kun maksat 40 000 euroa siitä, että toimit beta-testaajana”, kuljettaja kirjoitti Green Car Reportsin mukaan.

Ongelmia on havaittu lisääkin, kertoo Los Angeles Times.

Ongelmia on ollut esimerkiksi siinä, että auton ovet eivät ole avautuneet. Akuissa on ollut häikkää. Erinäiset paneelit ovat irvistelleet saumoistaan ja niin edespäin.

Tesla vastasi lehdelle lausunnossaan, että asiakastyytyväisyys on ollut 94 prosenttia eli huipussaan ja harvinaiset ongelmatapaukset otetaan vakavasti.

Green Car Reports -sivustokin sai lopulta auton testattavakseen, kun Tesla oli vaihtanut kosketusnäytön.

Testitulos ei ollut hyvä.

Auto kyllä toimi pääosin, kuten oli toivottu, mutta pikkuviat häiritsivät. Testin perusteella auton viimeistely oli huonointa, mitä se on nähnyt minkään auton kohdalla kymmeneen vuoteen.

Kosketusnäytön kanssa oli ongelmia. Keskikonsoli narahteli. Tuuli humisi kovasti kovissa nopeuksissa. Ohjaus tärisi. Jotkut paneelit ja osat niin sisällä kuin ulkona oli aseteltu niin, että saumakohtiin jäi rakoja ja kynnyksiä.

Viat eivät ole ainakaan tässä vaiheessa katastrofaalisia, mutta ne kertovat siitä, miten kiire Teslalla on ollut saada autojen tuotanto käyntiin.

Teslalla on ollut suuria ongelmia saada tuotanto sellaiselle vaihteelle, että autoja saataisiin toimitettua satoja tuhansia kappaleita asiakkaille, jotka ovat autoja varanneet.

Ongelmat kertovat myös siitä, miten haastavaa varsin nuoren autonvalmistajan on ryhtyä kilpailemaan volyymimarkkinoilla.

Isoilla autonvalmistajilla on vuosikymmenten etumatka autojen valmistuksessa, ja se näkyy uusien autojen laadussa. Nykyään käytännössä jokainen uusi auto on todella hyvä, eikä niistä löydy juuri mitään kunnollista valituksen aihetta.

Siksi Teslan viat ovat kiusallisia. Nykyaikana laatuvaikutelmalta ei saisi olla näin huono. Suuri autonvalmistaja tuskin hyväksyisi yhtäkään vioista, joita Model 3:ssa on.

Eri asia on, vaikuttavatko auton laatuongelmat Teslan myyntiin, sillä yhtiöllä on runsaasti uskollisia asiakkaita.

Moni saattaa myös ideologisista syistä unohtaa raportoidut laatuongelmat. Jotkut voivat haluta olla tietynlaisissa etujoukoissa sähköautojen yleistymisen suhteen, ja Teslan Model 3 on se auto, jolla tällaista ideologiaa pääsee näyttämään.

Model 3:n nimittäin on odotettu olevan yksi niistä autoista, joka viimeistään aloittaa sähköautojen esiinmarssin volyymimarkkinoilla.

Ei kannata kuitenkaan unohtaa, että Teslan autoja on myös kehuttu.

Esimerkiksi Yhdysvaltalaisessa Consumer Reports -kuluttajalehdessä Teslan vanhempi Model S -auton tehomalli rikkoi arvosteluasteikon hyvyydellään.

Myös Suomessa autoa on ihasteltu. Esimerkiksi Nettiauto.com-sivuston autotestaaja Tuomas Rajala kirjoitti autosta vuonna 2015 näin:

”Erityisesti Model P85D on vallankumouksellinen automalli, sillä se haastaa samaan aikaan superautoluokan, edustus-sedanit ja ekoluokan muut yrittäjät. Samaa ei voi sanoa yhdestäkään toisesta automallista tällä hetkellä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autoteollisuus
  • Auto
  • Autot
  • Jose Riikonen

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi on huolissaan albanialaisten huumerikollisten tulosta Suomeen – ”Suoraviivaisia, tehokkaita, kovan luokan aseistautuneita ryhmiä”

    2. 2

      Liian moni suomalainen elää sosiaalituilla, ja pian edessä on järjestelmän iso remontti – Tällaisia ovat suurten puolueiden suunnitelmat

    3. 3

      Asuntojen stailaus myyntikuntoon on huolestuttava ilmiö

    4. 4

      Vieläkö saisit ajokortin? Moni meistä pitää itseään mestarikuskina – testaa, miten oikeasti pärjäisit autokoulun teoriakokeessa

    5. 5

      Nopea lounas Tukholmassa? Liikenne tulee katoamaan maan pinnalta, eikä tunnin matka New Yorkiin ole enää vain utopia

      Tilaajille
    6. 6

      Bill Cosbyn uhrit saivat vihdoin oikeutta – tuomio on dramaattinen ja surkea loppu menestykselliselle uralle

    7. 7

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    8. 8

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    9. 9

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    10. 10

      Etelä- ja Pohjois-Korean historiallinen tapaaminen alkoi johtajien kädenpuristuksella – Leppoisasti esiintynyt Kim Jong-un lupasi tarjota nuudeleita Moon Jae-inille, jos tämä tulee Pjongjangiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    2. 2

      ”Ylös sieltä, kyllä se siitä!” – Suomalaiset pojat kasvatetaan umpimieliseen kovuuteen, ja asiantuntijan mukaan koko yhteiskunta toistaa väärää signaalia

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    4. 4

      Otaniemessä porattiin Suomen syvin reikä 6,4 kilometrin syvyyteen – ja se saattaa ratkaista energiaongelmamme

    5. 5

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    6. 6

      Loistavan veljessarjan sisar sai osakseen pelkkää kurjuutta – Erkkojen mahtisuku vaikeni Hilda-siskosta, joka päätyi kahdesti jätettynä ja mielisairaalan jälkeen köyhien nimettömään nurmihautaan

    7. 7

      Esteitä tielle asetellut 70-vuotias ammuttiin riidan päätteeksi pellolle Porvoossa – syytetty meni teon jälkeen elokuviin

    8. 8

      Jalankulkija jähmettyy keskelle suojatietä Itäkeskuksessa – Video näyttää, miten autot puikkelehtivat ohi täyttä vauhtia jalankulkijasta piittaamatta

    9. 9

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    10. 10

      Mies saa käydä vieraissa, kunhan kertoo siitä, kirjoitti 36-vuotias nainen – mitä muuta kertoivat ne 3 000 ihmistä, jotka vastasivat HS:n kyselyyn seksittömästä parisuhteesta?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    4. 4

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    5. 5

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    7. 7

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    8. 8

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    9. 9

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    10. 10

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    11. Näytä lisää