Auto

Taksien hintoihin paneutumalla voi säästää selvää rahaa – muista nämä kolme nyrkki­sääntöä, kun vertaat palveluita

Taksiyritysten listahintoja, verkkosivuja ja sovelluksia tutkimalla löytää useita eri hintoja samalle matkalle. Lyhyillä matkoilla kannattaa suosia pienen perusmaksun tarjoavia yrityksiä.

Kuvittele, että haluaisit matkustaa taksilla muutaman kilometrin päähän lääkäriin. Päätät ottaa hyödyn irti taksiliikenne­uudistuksesta ja selvittää, minkä yrityksen kyydillä pääset perille halvimmalla. Mistä aloitat?

Heinäkuun lakimuutos käynnisti suurissa yrityksissä hintaremontin. Taksoihin ilmestyi pieneltä näyttäviä eroja, minkä lisäksi osa yrityksistä myy nyt matkoja kiinteään hintaan.

Hinta tai sen muodostamisen perusteet on kerrottava matkustajalle selkeästi. Yksittäiset yritykset toimivatkin moitteettomasti, mutta kokonaisuuden hahmottaminen vaatii kuluttajalta vaivaa.

Yrityksen hintatiedot pitäisikin koota yhteen paikkaan, pohti espoolainen Santeri Kivinen ja perusti Taksiopas.fi-vertailusivuston.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Itse käytän taksia melko harvoin. Havahduin uudistuksen jälkeen siihen, etten itsekään tiedä, mitä taksiyhtiötä kannattaa nyt tarpeen tullen käyttää. Päätin tehdä koosteen ja mietin, että se voisi palvella muitakin”, Kivinen sanoo.

”Ensin­näkin palvelun on tarkoitus olla helppo tieto­lähde kaikille, jotka tarvit­sevat taksia – ehkä erityisesti tilanteissa, joissa henkilö ei ole taksin vakioasiakas.”

Sivusto listaa tällä hetkellä lähinnä pääkaupunkiseudulla toimivien yritysten hintatietoja ja vertailee niitä kymmenen kilometrin esimerkkimatkan perusteella kalleimpaan matka-aikaan.

Vertailun perusteella selvästi kalleimpia ovat Taksi Helsinki ja Kovanen, selvästi halvin puolestaan Menevä. Hintahaitari on 23–30 euroa.

”Taksiopas on vielä koostamisvaiheessa. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus saada täydennettyä palvelua ja mahdollisesti tuoda muitakin vertailumahdollisuuksia kuin pelkät taulukot”, Kivinen kertoo.

Kivisen tiedossa ei ole, että vastaavaa palvelua olisi Suomessa vielä julkaistu. Erilaisia vertailusivustoja ja täysin uudenlaisia, eri yritysten palveluja välittäviä sovelluksia ilmestyy Suomeen todennäköisesti ennen pitkää enemmänkin.

Vertailua voi tehdä myös omin avuin

HS etsi eri taksiyritysten hintatiedot julkisista lähteistä ja vertaili hintoja Helsingin Tuomarinkylästä Meilahteen. Vertailussa yhdeksän kilometrin ja 15 minuutin taksimatka näyttäisi maksavan 17–28 euroa.

Kyytiä Tuomarinkylästä Meilahteen voi etsiä esimerkiksi yritysten hinnaston perusmaksuja sekä kilometri- ja minuuttitaksoja vertailemalla.



Fixutaxi näyttää lupavalta: 17,35 euron hinta on 3 euroa halvempi kuin sen sisarbrändi Kovasella ja kilpailija Taksi Helsingillä. Ero johtuu halvemmasta perusmaksusta, sillä kilometritaksa on kaikissa kolmessa palvelussa 1,60 euroa.

Todellisuudessa hinta luultavasti nousee yli 20 euron, sillä perusmaksun ja kilometriveloituksen lisäksi yritykset veloittavat odotusmaksua eli niin sanottua hitaan ajon maksua, kun auto liikkuu riittävän hitaasti vaikkapa ruuhkan vuoksi. Hitaan ajon osuus kokonaishinnasta on Helsingissä tyypillisesti 20 prosenttia.

Käytännössä asiakkaan on kuitenkin hyvin vaikea arvioida hitaan ajon määrää etukäteen. Perusmaksua sekä kilometri- ja odotustaksoja vertailemalla taksiyrityksiä voi kuitenkin laittaa karkeaan halpuusjärjestykseen.

Mikäli hitaan ajon jättää pois laskelmista, halvin taulukkohinta Meilahteen on Lähitaksilla. 1,59 euron kilometrihinta ja 3,50 euron perusmaksu asettavat laskennallisen hinnan vajaaseen 18 euroon.

Mutta: Lähitaksi ei suinkaan ole aina halvin. Yli 24 kilometrin taksimatkoille edullisemmaksi kipuaa espoolainen Kajon. Liki kuuden euron perusmaksusta huolimatta 1,49 euron kilometrihinta käy ennen pitkää kuluttajalle edullisemmaksi.

Taulukkohintojen lisäksi kuluttaja voi vertailla yritysten sovelluksissaan tarjoamia kiinteitä hintoja. Niissä riski ruuhkasta ja matka-ajan venymisestä siirtyy kuluttajalta taksiyritykselle.

Fixutaxin 22 euron kiinteä hinta Tuomarinkylästä Meilahteen on halvempi kuin Kovasella, Menevällä ja Taksi Helsingillä. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan kiinteitä hintoja tarjoa.

Hintavertailu vaikeutuu entisestään, kun mukaan pitää laskea vaikkapa lisämatkustajia, yömaksu ja vaikkapa avustamislisä.

Oman mausteensa vertailuun tuo taksipalvelu Menevä, jonka autot hinnoittelevat matkansa sekä kilometrien että minuuttien perusteella.

Kaupunkiajossa minuutteja kertyy tyypillisesti enemmän kuin kilometrejä, joten malli hyödyttää taksiyritystä. Toisaalta asiakkaan rahat säästyvät, jos tiet ovat tyhjiä ja kuljettaja ajaa ylinopeutta.

Myös autojen saatavuudella on vaikutuksensa. HS:n kuluvalla viikolla julkaistu taksitesti osoitti, että joidenkin yritysten autoja joutui odottamaan jopa kymmeniä minuutteja, eikä esimerkiksi Uber-halpatakseja ollut liikenteessä yhtään.

Taksien vertailussa on hyvä muistaa kolme nyrkkisääntöä:

1. Hinnastohintoja ja sovellusten tarjoamia kiinteitä hintoja ei kannata vertailla ristiin, sillä hitaan ajon määrää on vaikea arvioida.

2. Jos vertailet taksien hintoja, vertaile keskenään joko perusmaksuja sekä kilometri- ja odotustaksoja, tai pelkästään yritysten tarjoamia kiinteitä hintoja.

3. Lyhyillä kaupunkimatkoilla halvempi perusmaksu ja odotustaksa on parempi kuin halpa kilometritaksa, pitkillä matkoilla päinvastoin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Auto
  • Taksi
  • Taksit
  • Uber-taksit
  • Autot
  • Ossi Mansikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    4. 4

      Palvelunesto­hyökkäys kaatoi useita verkkopalveluita – Hyökkäys tuli ulkomailta

    5. 5

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    6. 6

      Sveitsin poliisi: Kansalaisuutta hakenut oligarkki Roman Abramovitš olisi ”uhka turvallisuudelle ja maineriski”

    7. 7

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    8. 8

      Donald Trump puhui YK:n yleiskokouksessa, suora lähetys New Yorkista jatkuu

    9. 9

      Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?

    10. 10

      ”En ole kokenut aiemmin mitään vastaavaa” – Ruotsalais­kansanedustajat ennustivat HS:lle maan tulevaa hallitusta, ja jokainen antoi eri vastauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    7. 7

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    8. 8

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    9. 9

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    10. 10

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää