Auto    |   Koeajo

Citroën Berlingo on koko perheen tilava matkustajakone, mutta penkit voisi suunnitella uusiksi

Kursailematon perhekuljetin on päivittynyt entistä sympaattisemman näköiseksi ja tarjoaa edelleen valtavat sisätilat järkihinnalla.

Tämä auto on kuin Gerard Depardieu. Sillä on ruma nokka ja se on aika hidas, mutta se omaa piileviä kykyjä”.

Näin kuvasi Citroën Berlingoa suositun Top Gear -ohjelman piikikäs juontaja Jeremy Clarkson sarjan aivan ensimmäisessä jaksossa vuonna 2002. Clarkson kehui laatikkomaisen perhesitikan yllättäen lähes maasta taivaisiin ja mallin myynti nousi jopa 20 prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vanha Berlingo olikin aikansa järkiostos. Keskuslukitus toki kolisi ja renkaat melusivat, mutta auto oli valtavan tilava, käytännöllinen ja ennen kaikkea halpa. Se tarjosi paljon enemmän hyötyominaisuuksia kuin tavallinen viisiovinen perheauto.

Nykyään tuollaisen lähes 20 vuotta vanhan Berlingon saa käytettynä parilla tonnilla. Uutterimmat omistajat ovat myynti-ilmoitusten perusteella ehtineet Berlingollaan tällä välin ajaa jo kertaalleen Maasta Kuuhun, yli 400 000 kilometriä. Epäilemättä osa on päässyt jo paluumatkallekin. 70-hevosvoimaisella koneella se toki ottaa aikansa.

Jos nyt haluaa upouuden tällaisen, se maksaa kaupassa al­kaen 21 568 euroa. Berlingo on yhä yhtä tilava ja näppärä auto ja ehkä aavistuksen vähemmän ruma kuin vuosituhannen vaihteen malli.



Moottoritekniikka on kehittynyt niin, että bensankulutus ei juurikaan ole laskenut, mutta neljästä sylinteristä on yksi tippunut pois ja hevosvoimia saa nyt heti kättelyssä enemmän aiempaa pienemmästä koneesta. Halvimmassakin mallissa on 110 hevosvoimaa, mikä 2000-luvun alussa olisi tällaiseen autoon kuulostanut jo pröystäilyltä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uutta on sekin, että Berlingon saa nyt halutessaan myös Peu­geot- tai Opel -merkkisenä. Berlingo on tekniikaltaan täysin identtinen sisarmalliensa Peugeot Rifterin ja Opel Combon kanssa. Niinpä autoon pätevät käytännössä samat kehut ja moitteet kuin uuteen Opel Comboon, jonka koeajoimme joulun alla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aloitetaan kehuista. Eurooppalaiset autotoimittajat ovat valinneet Berlingon sisarmalleineen sekä ”vuoden järkiautoksi” että vuoden pakettiautoksi. Auton saa siis myös kovalla tavaratilalla ilman takapenkkejä.

Ajoltaan Berlingo on todella pehmeä. Pakettiautomaisuudesta ei ole tietoakaan, niin nätisti alusta nielee tien töyssyt ja röpelöt. Lapsiperhettä ajatellen Sitikka on melkoinen unilaiva. Pehmeäksi ja mukavaksi viritetyn jousituksen hintana on toki se, että auto nuokkuu kaarteissa. Se on kuitenkin lähes kaksi metriä korkea laatikko.

Äänieristys on varsin hyvä eivätkä ovet enää kolise. 130-hevosvoimainen diesel jaksaa vääntää ja tuntuu modernilta. Suurempia murinoita ja kilkutuksia ei ohjaamon sisään kuulu, vaikka pihalla tyhjäkäyntiä ruputtava diesel-Sitikka kuulostaa ulospäin vanhalta traktorilta.


Moottorit ovat Citroënissa, Pösössä ja Opelissa siis aivan samat, ja ne valmistetaan kaikki Ranskassa Trémeryn tehtaalla. Ne on vain nimetty eri tavalla. Opelissa bensa ja pienempi diesel huutavat olevansa ECOTEC ja isompi diesel on hyönteismyrkyltä kuulostava DTH.

Peugeotissa ja Citroënissa bensakoneet on brändätty puhtaita mielikuvia herätteleväksi PureTechiksi ja tässä nyt ajetussa koeajomallissa on suorastaan luonnon rauhaa ja sinitaivaan alla liiteleviä perhosia henkivä 130-hevosvoimainen BlueHDi -dieselmoottori.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Se ei ole läheskään vähäpäästöinen, mutta tavanomaista nykytasoa. Hiilidioksidia tupruaa kilometrillä ilmaan 152 grammaa. Se vastaa suunnilleen kuuden litran yhdistettyä keskikulutusta ja pitää koeajon perusteella kutinsa. Maantiellä autolle riittää viisi litraa, allekin.

Pienempi 100-hevosvoimainen diesel ei kuluta juuri vähempää ja kaikkein halvin bensakone vie 7–9 litraa sadalla, joten tehokkain diesel tuntuu jopa fiksuimmalta. Siihen pääsee kiinni 25 000 eurolla, jolloin varustetasona on keskimmäinen ja aivan riittävä Feel. Nyt koeajossa ollut täyteen varusteltu Shine -malli maksaa jo 33 000 euroa, mikä ei tunnu enää järkihinnalta.

Kaikkiin varustetasoihin kuuluu turvallisuuspaketti, joka sisältää muun muassa aktiivisen hätäjarrutusjärjestelmän. Koeajomallin herkkuvarusteet kuten kojelaudasta nouseva heijastusnäyttö, kuskin vireystilan valvonta ja parkkiavustin eivät tunnu ehdottoman tarpeellisilta.


Berlingon sisätilojen sielu on kaunis, valaistu lasikatto erilaisine säilytystiloineen. Lentokonemainen systeemi tuo ohjaamoon avaruutta ja matkustamossa tuntuu hieman kuin istuisi uudessa Finnairin koneessa. Harmi vain, että penkit on sitten otettu ­Ryanairin halvimmasta ruuhkakoneesta.

Istuimet ovat lättänät, huonosti muotoillut eivätkä tarjoa juuri ollenkaan sivuttaistukea. Pitkällä kuskilla ajoasento jää korkeintaan keskinkertaiseksi ja selkä tuntuu väsyvän, vaikka penkkiä säätäisi miten.

Takapenkillä matkustanut 160-senttinen nainen moitti myös mukavuutta huonoksi jo alle 20 kilometrin matkalla. ”En kyllä jaksaisi istua täällä minnekään Rovaniemelle asti”, kuului kommentti.


Pitkähkö valokuvaajamme ei sen sijaan kiinnittänyt penkkeihin mitään huomiota ajaessaan autolla Helsingistä Tampereelle ja takaisin, joten näiden mielipiteiden väliin saa jokainen ostaja asemoida itseään.

Penkkien muotoilua rajoittaa toki niiden muunneltavuus. Ne on suunniteltu niin, että kaikki paitsi kuskin penkin saa taitettua sileäksi lattiaan ja takapenkit halutessaan jopa kokonaan irti. Silloin lastaustilaa on hulvattomasti. Takapenkit alhaalla autoon mahtuu 2100 litraa ja pidennetyssä XL-mallissa 2700 litraa esineistöä. Jos tämä ei riitä, on ostettava pakettiauto. Taka­osan liukuovet ovat tällaisen perhetila-auton tavaramerkki ja ne ovat ehdottoman kätevät. Berlingo muuntuu hetkessä perheautosta tavarankuljettimeksi.


Sisätilojen erilaiset lokerot ovat näppäriä, mutta puutteitakin löytyy.

Kosketusnäytön taakse jäävään säilytystilaan on vaikea päästä käsiksi ja kojelaudan mukitelineisiin mahtuu vain huoltoaseman pienin pahvimuki. Etupenkkien välinen lattiatila jää täysin hyödyttömäksi.

Säilytyslokerollinen keskikonsoli on jostain oudosta syystä jätetty lisävarusteeksi eikä sitä ollut edes tässä kalleimmassa koeajomallissa.

Automaattivaihteisto on myös hinnoiteltu yllättävän tyyriiksi. Se maksaa 2500 euroa lisää. Onneksi Berlingo on käsivaihteillakin aivan näppärä puikotettava. Vaihdekeppi on kojelaudassa hyvin käden ulottuvilla ja vaihteet loksahtavat suopeasti silmään.

Berlingo on säilyttänyt kaikki ne hyvät puolet, joista sitä kehuttiin jo 20 vuotta sitten, ja parantanut vielä siitä.

Tilaa tarvitsevalle on vaikea keksiä järkevämpää korimallia. Ajotuntuma on päivitetty hyvälle nykytasolle, ja tällaisia laatikkoautoja pitkään vaivannut huono äänieristys on korjattu. Samalla tosin hintakin on noussut lähelle kipurajaa.

Jos Berlingo aikoinaan oli edullisin ja järkevin tämän sarjan auto, nykyään yhtä tilavan ja aivan riittävästi varustellun Dacia Lodgyn saa jopa lähes 10 000 euroa halvemmalla.

Toki ajokokemus on sitten kertaluokkaa karumpi ja ehkäpä Sitikka säilyttää arvonsa paremmin.


Koeajossa

Citroën Berlingo BlueHDi 130 Shine M


Pehmeä ajettavuus, avarat sisätilat, muunneltavuus, selkeät kytkimet ohjaamossa

— Istuimet, keskikonsoli vain lisävarusteena

Hinta alkaen 21 500 euroa, koeajoauto lisävarusteilla 33 200 euroa

Teho 131 hevosvoimaa / vääntö 300 Nm

Kulutus: 5,8 litraa sadalla kilometrillä (yhdistetty)

Co2-päästöt: 151 g / km

Kilpailijoita: Dacia Dokker ja Lodgy, Ford Tourneo Connect, Opel Combo Life, Peugeot Rifter, Volkswagen Caddy

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    2. 2

      ”Anteeksi”, Kaisa kirjoitti, ja sitten hän yritti tappaa itsensä jälleen – Nyt Kaisa kertoo, mikä lopetti pimeyden ja miten muutkin ehkä voisivat selvitä

    3. 3

      Raha maksaa enemmän kuin luulet – Halpa laina tulee kallistumaan ainakin hetkittäin, ja nämä asiat lainanottajan on syytä tietää

      Tilaajille
    4. 4

      Tämän vuoden hittidieeteiksi voivat nousta pegaanius ja ”eko-ketoilu” – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa

      Tilaajille
    5. 5

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    6. 6

      Petri Luukkainen halusi tietää, miten vähällä tavaralla ihminen voi tulla toimeen – Nyt Tavarataivas-dokumentista on tehty Saksassa komedia, jonka on nähnyt 1,5 miljoonaa ihmistä

    7. 7

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    8. 8

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    9. 9

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    10. 10

      Lounais-Suomi on Itämeren pahimpia fosforin lähteitä, vaikka valtaosalla alueen pelloista ei edes tarvita ravinnetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    2. 2

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    3. 3

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    4. 4

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    5. 5

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    6. 6

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    7. 7

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – yhtä piilolinssityyppiä asiantuntija ei suosittele kenellekään

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    9. 9

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, ja tämä yllättyi

    10. 10

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    5. 5

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    7. 7

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    8. 8

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    9. 9

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    10. 10

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Rinne loisti vierasvoitossa Rantasen Coloradosta – kehuja tuli myös vastustajan valmentajalta
    3. Raha maksaa enemmän kuin luulet – Halpa laina tulee kallistumaan ainakin hetkittäin, ja nämä asiat lainanottajan on syytä tietää Tilaajille
    4. Inkerinsuomalaisten muistoja kerätään talteen kovaa vauhtia, osa haastatelluista yli 80-vuotiaita: ”Nyt alkavat olla kriittiset hetket”
    5. ”Anteeksi”, Kaisa kirjoitti, ja sitten hän yritti tappaa itsensä jälleen – Nyt Kaisa kertoo, mikä lopetti pimeyden ja miten muutkin ehkä voisivat selvitä
    6. Brexit uhkaa Pohjois-Irlannin rauhaa enemmän kuin autopommi
    7. Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin
    8. Tämän vuoden hittidieeteiksi voivat nousta pegaanius ja ”eko-ketoilu” – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa Tilaajille
    9. Lounais-Suomi on Itämeren pahimpia fosforin lähteitä, vaikka valtaosalla alueen pelloista ei edes tarvita ravinnetta
    10. Saksan Merkel ja Ranskan Macron yrittävät kaikin tavoin saada EU:n näyttämään yhtenäiseltä – HS:n kirjeenvaihtajat vastaavat, miksi parivaljakon ystävyys on ollut koetuksella
    11. Jos levy-yhtiö olisi saanut tahtonsa läpi, meillä ei olisi Meiju Suvasta – Laulaja kertoo HS:n syntymäpäivä­haastattelussa myös totuuden urbaani­tarinasta, jonka mukaan hän ratkaisi pyramidien salaisuuden Tilaajille
    12. Näytä lisää