Auto

Suomeen tuodaan käytettyjä autoja enemmän kuin koskaan, tyypillinen ostos on Ruotsista tuotu iso katumaasturi

Autokanta vanhenee, ja ulkomailta tuodut suuret dieselautot tupruttavat hiilidioksidia enemmän kuin uudet pikkuautot.

Suomalaiset ostavat käytettyjä autoja ulkomailta enemmän kuin koskaan.

Viime vuonna maahan tuotiin noin 45 000 käytettyä autoa. Autoalan tiedotuskeskuksen ennusteen mukaan määrä nousee tänä vuonna 60 000:een.

Ulkomailta ostetut autot ovat keskimäärin kahdeksan vuotta vanhoja, ja yli puolet niistä on dieseleitä. Käytettynä tuoduissa autoissa on myös enemmän suuria katumaastureita ja edustusautoja kuin uutena ostetuissa.

Käytettyjen autojen tuonti on ollut kasvussa vuodesta 2014. Uusien autojen myyjiä kehitys ei miellytä.

Autotuojat ja -teollisuus ry on lausunnossaan korostanut, että käytettynä tuotujen autojen hiilidioksidipäästöt ovat 40 prosenttia suuremmat kuin uusissa autoissa.

Yhdistyksen mielestä Suomi on jäänyt ”Euroopan sisäisessä hiilivuodossa vastaanottavaksi maaksi yhdessä muiden Itä-Euroopan maiden kanssa”. Vertailumaana se käyttää Ruotsia, josta vietiin viime vuonna 105 000 käytettyä autoa, mutta jonne tuotiin vain 10 000 käytettyä autoa.

Vielä neljä vuotta sitten useimmat käytetyt autot tuotiin Suomeen Saksasta, mutta nykyisin Saksan osuus on vähentynyt, ja jo 60 prosenttia tulee Ruotsista.

Ruotsin autoverotus on toisenlaista kuin Suomessa, sillä Ruotsissa uuden auton hintaan ei lisätä autoveroa, vaan valtio perii veroa auton käytöstä.

Vaikka uusia autoja rekisteröitiin viime vuonna enemmän kuin kymmeneen vuoteen, niin käytettyjen autojen lisääntyvä tuonti pitää autokannan keski-iän korkeana. Autojen keski-ikä on kohonnut Suomessa tasaisesti jo kymmenen vuoden ajan. Viime vuonna se oli 12,1 vuotta.

Euroopan autonvalmistajien järjestön ACEA:n marraskuussa julkistamassa autokantavertailussa käytettiin vuoden 2016 tietoja.

Niiden mukaan läntisistä EU-maista vain Portugalissa ja Kreikassa oli tuolloin vanhempi autokanta kuin Suomessa. Itäisissä EU-maissa autojen keski-ikä on vielä korkeampi. EU:n vanhin autokanta on Puolassa, jossa auton keski-ikä on 17,3 vuotta.

Suomen autokanta on ollut jo pitkään vanhempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskassa autojen keski-ikä on alle yhdeksän vuotta, Ruotsissa tasan kymmenen vuotta ja Norjassa 10,5 vuotta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    2. 2

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    3. 3

      Kommentti: Huawei-puhelimestasi saattavat karista ominaisuudet, koska Kiina pelaa sadan vuoden peliä ja Trump lietsoo kauppa­sotaa

    4. 4

      Huijarisyndrooma vaivaa monia, mutta sen vastakohdasta kärsii kenties vieläkin useampi

      Tilaajille
    5. 5

      Maastopalo leviää Helsingin Pihlajamäessä

    6. 6

      Jussi Halla-aho tekee pesä­eron eurooppalaisiin kumppani­puolueisiin: ”Perinteiset puolueet pelaavat Putinin ja Kremlin pussiin”

    7. 7

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin ja hallitus­neuvottelut keskeytyivät, neuvotteluja päästy taas jatkamaan

    8. 8

      Suomalaisprofessori: Googlen rajoitukset Huawein puhelimiin voivat vielä koitua kiinalais­valmistajan eduksi

    9. 9

      Skandaali USA:n merivoimissa: ohjus­sukellusveneen miespuoliset sotilaat laativat härskejä listoja aluksen naisista

    10. 10

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    2. 2

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    3. 3

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    4. 4

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    6. 6

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin ja hallitus­neuvottelut keskeytyivät, neuvotteluja päästy taas jatkamaan

    7. 7

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    8. 8

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    9. 9

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    10. 10

      ”Autojen katsastus on menossa mäkeen samalla tavalla kuin taksiuudistus”, sanoo kokenut katsastusmies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää