Auto

Ensimmäinen halpa sähköauto tuli Suomen markkinoille: pienen sähkö-Seatin saa alle 16 000 eurolla

Taajama-ajoon sopivien pienten sähköautojen hinnat lähestyvät jo samankokoisten bensiiniautojen hintoja.

Seat on tuonut Suomen automarkkinoille ensimmäisen halvimman hintaluokan sähköauton. Loppuvuoden ajan Seat Mii -sähköauton voi saada ennakkotilauksella alle 16 000 eurolla.

Ensimmäiset autot toimitetaan tilaajille ensi keväänä. Seat Miin Electricin listahinta on halvimmillaan 19 989 euroa, mutta kun hinnasta vähennetään valtion sähköautoille osoittama 2 000 euron hankintatuki ja Seatin oma kampanja-alennus, jää auton perusmallin hinnaksi 15 989 euroa.

Tällä hinnalla Seat Mii on toistaiseksi Suomen halvin sähköauto.

Poikkeuksellista on, että Seat Mii Electric on nyt Suomessa halvempi kuin Saksassa, jossa se maksaa hintatukien vähennysten jälkeenkin 16 270 euroa. Myös sähköautojen luvattuna maana tunnetussa Norjassa samasta autosta saa maksaa enemmän: 17 677 euroa. Norjan hintaan tosin sisältyvät talvirenkaat ja huoltosopimus.

Vielä alkuvuodesta valtaosa pienistäkin sähköautoista maksoi Suomessa yli 30 000 euroa. Nyt sähköautojen hinnat ovat laskeneet, ja esimerkiksi uusitun Volkswagen e-Upin hinnat lähtevät runsaasta 23 500 eurosta, ja Renault Zoe maksaa tänä syksynä 27 990 euroa.

Mii on Seatin pienin malli, ja se pohjautuu Volkswagen-konsernin muista pienistä sähköautoista tuttuun rakenteeseen.

Miin rinnakkaismalli on myös ensi vuonna myyntiin tuleva Škoda Citigo iV, jonka hinta vahvistetaan vielä tämän vuoden aikana. Ennakkoarvioiden mukaan myös Škodan hinta voi jäädä alle 20 000 euron.

Seat Miin toimintamatka yhdistetyllä maantie- ja kaupunkiajolla on 260 kilometriä. Pelkässä kaupunkiajossa virtaa riittää valmistajan mukaan 360 kilometriksi. Autossa on vakiovarusteena muun muassa automaatti-ilmastointi, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä ja kaistanpitoavustin.

Pienimmän luokan myydyimmistä autoista Kia Rion perusmalli maksaa 14 390 euroa, Toyota Yarisin 15 024 euroa, Ford Fiestan 15 384 euroa ja Volkswagen Polon 15 661 euroa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nälkä teki Olavi Kähkösestä timpurin, ja jäätyneessä kodissa kannatteli rakkaus – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän suku­polven Suomeen

      Tilaajille
    2. 2

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    3. 3

      Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee uusi aarre – HS:n erikois­artikkeli kertoo, miten lohduttomasta kaivoksesta kasvoi miljardien eurojen lupaus

      Tilaajille
    4. 4

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    5. 5

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    6. 6

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    7. 7

      Lumimyrskyn kouriin jäänyt brittiläinen nainen onnistuttiin elvyttämään, vaikka hänen sydämensä oli pysähtyneenä kuusi tuntia

    8. 8

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    9. 9

      Silkkiä ja vain yksi olkain – HS keräsi aineiston Presidentin­linnan suosikki­puvuista kymmenen vuoden ajalta ja hahmotteli ”täydellisen” mekon

    10. 10

      Jalokiviliikkeen ryöstöstä epäillyt kaappasivat UPS-jakeluauton Floridassa, neljä kuoli mittavan takaa-ajon päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    2. 2

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    3. 3

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    4. 4

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    5. 5

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    6. 6

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    7. 7

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    8. 8

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    9. 9

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    10. 10

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    8. 8

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    9. 9

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    10. 10

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    11. Näytä lisää