Nissan Micra on pikkuauto hyvässä ja pahassa, mutta uusi moottori yllättää iloisesti

Kotikadulla velloo marraskuinen iltahämärä. En tarkalleen muista, mihin olen pysäköinyt ajoneuvoni. Muistan värin, mutta en juuri muita tuntomerkkejä.

Osoitan avaimella summittaisesti kohti kolmea punaista pikkuautoa. Painan nappulaa ja yksi niistä väläyttää valojaan. Se on Nissan Micra.

Nissania ei ole tunnettu omaperäisimmästä muotoilusta. Jos laskuista jätetään urheilumallit, kuten Skyline GT-R ja 350Z, ovat Nissanin henkilöautot olleet vuosikaudet särmättömiä.

Micran ulkomuodossa on myös kiinnostavia yksityiskohtia, kuten takavaloista palan haukkaavat kylkipokkaukset ja takaovien yläreunaan kätketyt ovenkahvat, mutta kokonaisuus ei säväytä.



Mutta se ulkonäöstä. Nykyinen Micran sukupolvi on ollut tuotannossa jo vuodesta 2017 ja koeajossa se on nyt uuden moottorinsa vuoksi.

Uutuuskone on kolmesylinterinen yksilitrainen turboahdettu bensiinikone. Se korvaa aiemmin mallistossa olleen 0,9-litraisen turbomoottorin, jota vaivasi menohaluttomuus.

Uudessa moottorissa on desilitraa suuremman iskutilavuuden lisäksi 10 hevosvoimaa enemmän kuin vanhassa.

Moottori on paritettu hihnavariaattorivaihteiston eli CVT:n kanssa. Käytännössä kyseessä on portaaton vaihteisto, mutta Micraan on monien muiden vastaavien ratkaisujen tapaan luotu simuloituja vaihteenvaihtoja vähentämään tasakaasulla karjuvaan koneeseen liittyvää outouden tunnetta.

Ilman vaihteiston ohjelmoinnilla luotuja vaihtonykäyksiä CVT:t tuppaavat tuntumaan kumilankamaisen tunnottomilta.

Micraan istuessa ajoasento löytyy varsin nopeasti. Moottori hyrähtää käyntiin napista ja vaihde asetetaan silmään tavallisesta automaattivaihteiston kammesta.

Normaalisti automaattivaihteistoissa ajovaihde D on kaaviossa taaimmaisena, mutta Nissanilla sen takaa löytyy vielä alivaihdetila L. Jos kepistä yrittää tempaista ajovaihdetta päälle perinteisesti vetämällä sen kokonaan taakse, päätyy laatikko alivaihteelle. Kun tähän yhdistää kepin varsin karkean liikkeen, vaatii D:n kohdalle osuminen välillä venkslaamista.

Tarkka ostaja päätyy kuitenkin Micran kohdalla manuaalivaihteistoon. Siitä myöhemmin.

Tien päällä Micra yllättää rivakalla kyydillä.

Auton painoon verrattuna moottori vääntää hyvin ja alhaalta. Liikennevirrassa pysyy varsin kevyellä polkimen painamisella ja tehoa tuntuu jäävän reserviin vielä ihan hyvin.

Nissan Micra on nykypäivänä harvinainen pikkuauto. Pituutta on millimetrin alle 4 metriä. Merkittävimmistä kilpailijoista vain Toyota Yaris on Micraa lyhyempi.

Kapeilla kaduilla, porttikongeissa ja parkkipaikkojen nurkissa ei auton mittoja tarvitse miettiä. Taskuparkkiin Micra solahtaa helposti jopa ilman peruutustutkaa.

Ohjaus on tehostettu niin kevyeksi, että rattia jaksaa pyörittää vaikka etusormella veivaamalla. Kun ketterän liikkuvuuden jatkeena on vielä mukavasti vääntävä kone, on lopputulos oikein miellyttävä kaupunkiauto.

Eikä Micran sisustassakaan vikoja näy. Kojelaudassa, keskikonsolissa ja ovissa on pirteitä tehostepaloja ja vaihtelevia materiaaleja. Alareunastaan litteä ohjauspyörä on todella napakka ja hyvä.

Ovet ja ja osia kojelaudasta on verhoiltu rasvaisen näköisellä muovilla, mutta se on käytännössä standardi alle 20 000 euron autoissa, eikä ankeahko materiaali hallitse yleisilmettä.

Pidemmällä matkalla Micrasta alkaa nousta esiin selviä puutteita.

Ensimmäisenä näistä huomaa heikon äänieristyksen. Meteli ei ole aivan kamalimmasta päästä ja siihen turtuu. Tästä huolimatta melu on sellaisella tasolla, että se selvästi uuvuttaa jo parin tunnin ajomatkalla.

Toinen pitkällä matkalla paljastuva heikkous on kuljettajan penkissä. Ilman tukea jäävä ristiselkä vajoaa hiljalleen notkolle.

Takapenkillä pääntila alkaa loppua 180-senttisellä matkustajalla ja peräkkäin istuessa tuon mittaisilla jalkatilat ovat halpalentotasoa huonommat.

Takapenkin keskimmäinen paikka on myös olemassa lähinnä rekisteriotteessa. Istuin on turvavyön lukosta toiseen mitattuna alle 20 senttiä leveä.

Pitkän matkan ajoon Nissan Micraa ei voi suositella. Auton käytettävyyttä rajoittavat myös varsin pienet tavaratilat.

Kontissa on toistakymmentä litraa enemmän kuin Toyota Yariksessa, mutta muille kilpailijoille 300-litrainen häviää.

Selkänojat kaatamalla tilaa saa periaatteessa laajennettua yli tuhanteen litraan, mutta kun Micran takapenkit kellistää eteen, jää selkänojan ja takakontin lattiatason väliin iso kynnys. Muuttolaatikoita kyytiin työntäessä se muodostuu isoksi haitaksi. Yariksessa moista kynnystä ei ole.

Eihän tällaista autoa kukaan tavaran kuljettamiseen osta, mutta useimmille autonomistajille yllättävä tarve toisinaan iskee. Silloin lisälitroja jää kaipaamaan.

Isompiin crossovereihin verrattuna Micralla on kuitenkin yksi iso valtti.

Se on tavattoman hauska ajettava.

Näppärällä ohjauksella, lyhyellä akselivälillä ja napakan tehokkaalla moottorilla virnistys levenee jo tavallisessa kaupunkiajossa.

Auton esitteissä ajettavuutta ei ole edes erityisesti nostettu esiin, mutta koeajon jälkeen tuntuu, että viikko Nissanin ratin takana oli oikeasti hauskempaa autoilua kuin monien ajo-ominaisuuksillaan pullistelevien autojen kanssa. Tavallinen käsijarrukin löytyy, jos sellaisesta tekee mieli välillä tempaista.

Koeajon aikana yksi toistuvasti ihmetyttänyt seikka oli Micran kiihtyvyys. Paperilla autolla menee lohduttomat 13 sekuntia päästä nollasta sataan. Missään kohtaa kyyti ei kuitenkaan tuntunut näin hitaalta.

Tuloksen syy voi piillä siinä, että automaattivaihteisto ikään kuin uinahtaa, kun paikaltaan kaasun painaa pohjaan. Teoriaa tukee se, että manuaalilaatikolla lukema putoaa 11 sekuntiin. Jo pienestä liikkeestä Micra kiihtyy varsin sukkelasti.

Lopuksi on hyvä palata peruskysymysten äärelle. Nissan Micra kilpailee halpojen pikkuautojen luokassa, jossa tarjokkaita riittää. Lähtöhinta on 16 450 euroa, jolla saa uutuusmoottorin ja manuaalivaihteet.

Kyseessä on kuitenkin todellinen karvalakkimalli, ja suurin osa ostajista päätynee vähintään 18 030 euroa maksavaan Acenta-varusteluun. Sillä saa sentään keskinäytön, Bluetoothin ja vakionopeudensäätimen.

Koeajoautossa on toiseksi korkein N-Connecta -varustepaketti, joka puolestaan ei tunnu hintansa väärtiltä.

Tarkan markan ostaja valitsee manuaalin jo siksi, että Nissanin CVT-automaatti nostaa auton CO2-päästöjä toistakymmentä grammaa kilometrillä. Autoverossa se tarkoittaa noin neljää prosenttiyksikköä.

Koeajolla Micran kolmesylinterinen turbokone osoitti moottorityypille luonteenomaista suurta kulutuksen vaihtelua. Jo pieni muutos ajotavassa nosti samalla moottoritieosuudella kulutusta yli litralla sataa kilometriä kohden.

Jos WLTP-kulutuslukemiin haluaa päästä, vaatii se tarkkaa kaasujalkaa.

Kulutuksen osalta esimerkiksi Toyota Yariksen hybridiversio pesisi Micran täysin, mutta sen lähtöhinta on lähempänä 20 000 euroa.

Hybridi-Toyotojen jälleenmyyntiarvot ovat tätä nykyä myös aivan omaa luokkaansa.

Jos parin tonnin ero jää kuitenkin merkittäväksi, löytyy Yariksen bensiiniversioiden oheen kädenvääntöpareja muun muassa Kian, Seatin ja Škodan katalogeista. Niillä kaikilla on tarjota noin satahevosvoimainen Micran hintahaarukkaan menevä pikkuauto.