Auto

Kun Vuoden auto -kisan voittaja valitaan, yksi kriteeri ylitse muiden ratkaisee, eikä se ole innovatiivisuus

Autotoimittaja ennustaa, mikä on Vuoden auto Suomessa: ”Ei nopea eikä hidas, ei ruma eikä kaunis”

Mitä ihminen haluaa, kun hän ostaa uuden auton?

Jos tarkastelee kysymystä Vuoden auto Suomessa -kisan seitsemän finalistin kautta, vastaus kuuluisi kutakuinkin samalla tavalla kuin Radiohead laulaa eräällä kappaleellaan:

”No alarms and no surprises” (Ei hälytyksiä eikä yllätyksiä)

Sen verran perinteikäs autojoukko finaalissa jälleen tänä vuonna kilpailee yhtä ehdokasta lukuun ottamatta.

Tällä viikolla selvisi, että finaaliin pääsi kuuden sijasta seitsemän autoa, koska joidenkin autojen kohdalla ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen tuloksena oli tasapeli.

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n raati valitsee Vuoden auto Suomessa -kisan finalistit useiden erilaisten parametrien perusteella, mutta ensisijaisesti ratkaisee se, että auto tarjoaa vastinetta rahalle.

Kyseessä ei siis ole esimerkiksi teknologialtaan hienoimman, ulkonäöltään vavahduttavimman tai ratkaisuiltaan innovatiivisimman auton valinnasta.

Ja millaista vastinetta auton – liikkumisvälineen – täytyy tarjota? Sen täytyy olla käytännöllistä, helppoa, mukavaa ja yllätyksetöntä liikkumista paikasta toiseen, mieluusti edullisesti.

Finalisteissa on muiden muassa ikisuosikki Toyota Corolla – tavallisista tavallisin auto. Sitten on kaksi Skodaa Kamiq ja Scala.


Pienemmistä autoista mukana ovat Peugeot 208, Renault Clio ja Mazda 3, joista etenkin Mazdassa on jo jonkinlaista pirteyttä, mutta jotka ovat edelleen aika perinteisiä pieniä autoja.


Mustana hevosena kisassa on täyssähköauto Audi E-tron. Se on 2,5-tonninen 360-hevosvoimainen auto, joka maksaa noin satatuhatta euroa.

Audin auto on tavallaan älytön (se ei ole suuren kokonsa ja tehonsa vuoksi mikään hirveän ympäristöystävällinen, vaikka se onkin täyssähköauto).

Sen eduksi voi laskea, että se on tavallaan edistyksellinen: se on sähköauto ihan tavalliselle (joskin hyvätuloiselle) autonostajalle, jolla ei tarvitse olla ideologista painetta ostaa täyssähköautoa. Siksi se voi olla merkittävä päänavaus suuremmassa mittakaavassa, vaikkei sitä montaa varmasti myydäkään.

Mutta ei se tätä kisaa voita.


Voittajia aiemmin ovat olleet niin ikään perin tavalliset autot. Viime vuonna kisan voitti Ford Focus.

Sitä edellinen vuosi oli hieman raikkaampi, sillä voittajana oli Seat Ibiza, ja sitä ennen palattiin taas melko perinteiseen joskin korkeamman hintaluokan autoon eli Volvo S90/V90:een.

Vuoden auto Suomessa 2016 (Opel Astra) ja 2015 (Volkswagen Passat) olivat niin perinteisiä kuin perinteinen voi olla.

Ovatko suomalaiset siis konservatiivisia tylsimyksiä?

Automakujemme perusteella voi sanoa, että kyllä olemme. Mutta niin ovat muutkin.

Kun tarkastelee Vuoden auto Euroopassa -kisan viime vuosina voittaneita, voi todeta, että konservatiivisuus on valttia autoalalla myös Euroopan laajuisesti. Alla niin Suomen kuin Euroopan voittajat viime vuosilta:

Suomessa:

2019: Ford Focus

2018: Seat Ibiza

2017: Volvo S90/V90

2016: Opel Astra

2015: Volkswagen Passat

Euroopassa:

2019: Jaguar I-Pace

2018: Volvo XC40

2017: Peugeot 3008

2016: Opel Astra

2015: Volkswagen Passat

Ainoa “jännittävä” (ja monien mielestä eittämättä kyseenalainen: auto on älyttömän kallis harvojen herkku) valinta Euroopassa on ollut täyssähköauto Jaguar I-Pace.

Vuoden auto -kisojen voittajat kertovat konservatiivista viestiä konservatiivisesta teollisuudenalasta.

 

Auto on niin kallis ostos, että sen suhteen suurimmalla osalla ei ole varaa lähteä hulluttelemaan.

Autoteollisuus on nimittäin iso bisnes, jossa asiat muuttuvat hyvin hitaasti. Kysymys on taas kerran munista ja kanoista: ihmisten mieltymykset ja tarpeet muuttuvat hitaasti, mikä heijastuu autoteollisuuteen, mikä heijastuu ihmisiin ja niin edespäin.

Muiden muassa tästä syystä esimerkiksi uusien, vähemmän päästävien teknologioiden tulo markkinoille on ollut tuskallisen hidasta mutta ymmärrettävää.

Auto on niin kallis ja merkittävä ostos, että sen suhteen suurimmalla osalla ihmisistä ei ole varaa lähteä hulluttelemaan.

Jos jokin (jälleenmyyntiarvo, lataus/tankkausmahdollisuudet/teknologian toimivuus ja kestävyys ja vastaavat) vähänkään epäilyttää, valitaan varma vaihtoehto.

Ravintolassa sitä saattaa joskus uskaltaa kokeilla jotain uutta. Mutta autokaupoilla? Tuskin. Silti uudet käyttövoimat selkeästi uivat myös mukaan näihin kisoihin, mistä paras esimerkki on Jaguarin voitto. Tämä ajatusmalli saattaa vaikuttaa myös tänä vuonna.

Mikä auto sitten tulee voittamaan?

Tekniikan Maailman Velimatti Honkanen kertoi taannoin HS:lle, millä perusteilla hän äänestää Vuoden auto Euroopassa -kisoissa. Samat kriteerit painottuvat myös Suomen kisassa:

”Pisteytyksessä täytyy eläytyä asiakkaan asemaan: missä on parhaiten vastinetta rahalle. Se merkitsee erilaisille ihmisille eri asioita. Jokainen auto täytyy suhteuttaa omaan autoluokkaansa ja miettiä, millainen se on oman luokkansa sisällä.”

 

Gaalapalkinnoissa on aina jossain määrin kyse myös pr-arvosta.

Otettakoon tämä huomioon. Mutta gaalapalkinnoissa on aina jossain määrin kyse myös pr-arvosta.

Siksi Audi ei voita. Se on liian kallis ja yläluokkainen.

Mazda 3:ssa ei ole liiemmin mitään vikaa, mutta se on ehkä sittenkin liian individualistinen ja muotoiltu suomalaiseen makuun. Mazda on liian vaihtoehtoinen.

Skoda Scala taas on ehkä liiankin funktionaalinen korutonta ulkonäköään myöten. Skoda Kamiq taas saattaa kaatua siihen, että siitä ei ole myynnissä dieselversioita Suomessa.

Entä Renault Clio ja Peugeot 208? Niissä on ainesta, mutta jotenkin kuvittelisi, että ne ovat sittenkin liian pikkunäppäriä vuoden autoiksi.

Veikkaus siis kuuluu: Vuoden auto Suomessa 2020 -kisan voittajaksi julkistetaan 5. joulukuuta koko kansan suosikki Toyota Corolla.

Se ei erinäisten testien mukaan ole nopea eikä hidas, ei ruma eikä kaunis, eikä sen laatuvaikutelmasta ole pahaa eikä toisaalta ylistettävää sanottavaa. Se on todennäköisesti toimintavarma ja sen huoltaminen ei ole kallista. Sitä saa hachbackina, farmarina ja sedanina.

Koska koko autoteollisuus on myllerryksessä ja uudet käyttövoimat tekevät kovasti tuloaan, pääosin hybridinä myytävä Corolla saattaa olla juuri sen verran uudenaikaisen tuntuinen, että se vie potin.

Se ei ole hälyttävä eikä yllättävä, pikemminkin 2020-luvun konservatiivisuutta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    4. 4

      Vanhaan kouluun muuttanut perhe yllättyi remonttikuluista: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa

    5. 5

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    6. 6

      Vangittu ruotsalainen Isis-taistelija kertoo videolla arjestaan syyrialaisessa vankilassa

    7. 7

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    8. 8

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    9. 9

      Helsinki suunnittelee mittavaa ramppia keskelle Ruoholahtea, jotta Jätkäsaaren rekkaliikenne helpottuisi

    10. 10

      Ensin unohtuivat laulujen sanat, sitten koko elämä alkoi luisua alta – Laulaja Matti Esko on elänyt 20 vuotta masennuksen kanssa, ja nyt hän kertoo, millaista se on ollut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    4. 4

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    5. 5

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    6. 6

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    7. 7

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    8. 8

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    9. 9

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää