Auto

Kartta näyttää, missä sijaitsee BMW- ja Audi-Suomi – Työttömyyden koettelemalla seudulla ostetaan paljon uusia Mersuja

Tesla-sähköautoja on ostettu pääkaupunkiseudulla kolme kertaa enemmän kuin muualla Suomessa yhteensä. Maan kaikista uusista autoista valtaosa on silti pelkällä bensiinillä kulkevia.

Uutta autoa ostavat suomalaiset valitsevat useimmiten kestosuosikin, eli Toyotan, Volkswagenin tai Škodan. Eroja on eniten pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä, mutta myös idän ja lännen välillä.

Audien ja BMW:iden Suomi rajoittuu Kehä III:n sisäpuolelle, Tampereelle, Turkuun ja Ouluun. Itäsuomalaisten rakastama Škoda ei pääse länsirannikon kaupungeissa aina edes kolmen kärkeen.

Yllättävää on, että muuta maata korkeammasta työttömyydestä ja huonommasta ansiotasosta kärsineen Kainuun keskuksessa Kajaanissa toiseksi suosituin automerkki Toyotan jälkeen on ollut tänä vuonna Mercedes-Benz.

Muut saksalaiset premium-merkit eivät kainuulaisia vakuuta: Mersuja rekisteröitiin siellä peräti 11 kertaa enemmän kuin BMW:tä, ja Audin suosio oli lähes yhtä vaisua.

Myös Volvoa on ostettu Kajaanissa enemmän kuin edullisemmiksi kansanautoiksi miellettyjä Volkswagenia, Škodaa, Kiaa, Nissania ja Hyundaita.

HS tutki tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä rekisteröityjen uusien autojen tilastoja Traficomin tietokannasta ja vertaili automerkkien suosiota maan suurimmissa kaupungissa. Mukana olivat pääkaupunkiseudun kaupunkien lisäksi kaikkien Manner-Suomen maakuntien keskukset, yhteensä 21 kaupunkia.

Uusien autojen rekisteröintitilastoihin kirjataan, mihin kuntaan uusi auto on rekisteröity, käytännössä se on siis auton omistajan kotipaikka.

Pääkaupunkiseudun rekisteröinnit vaikuttavat jonkin verran koko maan tilastoon, sillä noin 35 prosenttia kaikista uusista autoista rekisteröitiin Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla.

Toyotan ylivoimainen suosio on kuitenkin maanlaajuista.

Se on ollut ostetuin merkki 16 kaupungissa. Helsingissä ja Mikkelissä sen syrjäyttivät kolmossijalle Volkswagen ja Škoda, ja Joensuussa ja Jyväskylässä se jäi kakkoseksi Škodalle.

Tästä kartasta näet Škodan suosion eri puolilla Suomea. Kirjoita kenttään haluamasi paikkakunta, niin voit tarkastella sitä lähemmin.

Toyotan myynti on ollut tänä vuonna tavallistakin vilkkaampaa, koska ikisuosikki Corollasta tuli alkukesästä myyntiin uudistettu malli.

Corolla onkin kiilannut tänä vuonna Nissan Qashqain ohi toiseksi suosituimmaksi autoksi. Ykkösenä on Škoda Octavia.

Corollan lisäksi menestyksen syynä on erityisesti Toyota Yaris, joka on selvästi myydyin pienten autojen sarjassa.

Perässä seuraavat suosiotaan koko ajan kasvattava Kia, joka on ajanut useassa kaupungissa kestosuosikkeihin kuuluvan Fordin ohi. Korealaisvalmistajista myös Hyundai menestyy hyvin. Tampereella se on ollut Nissania ja Opelia suositumpi, ja Rovaniemellä se oli Volkswagenin rinnalla neljänneksi ostetuin merkki.

Tästä voit katsoa, minkä merkkisiä uusia autoja on rekisteröity tänä vuonna eniten kotipaikkakunnallasi. Valitse haluamasi paikkakunta, niin voit tarkastella sitä lähemmin.



Valtaosa suomalaisista, lähes kolme neljännestä, ostaa edelleen bensiinikäyttöisen auton. Se käy ilmi maakunnittain tehdyssä vertailussa.

Eniten vaihtoehtoisia voimanlähteitä suosivalla Uudellamaallakin kaksi kolmesta uudesta autosta on bensakäyttöisiä. Suhteellisesti suurinta suosiota bensiinimoottori nauttii Etelä-Karjalassa, jossa taas dieselin suosio on muuta maata pienempi.

Vahvimmin dieseliin uskotaan Keski-Pohjanmaalla, jossa uusista autoista yli 24 prosenttia on dieseleitä. Koko maassa dieselin osuus on 19,6 prosenttia.

Ladattavien bensiinihybridien suosio on kasvussa, mutta koko maassa niiden osuus on yhä vain 4,4 prosenttia, ja vahvimmalla alueellaan Uudellamaallakin vajaat kuusi prosenttia.

Täyssähköautoja uusista autoista on vasta 1,7 prosenttia. Ei ole yllätys, että niitä rekisteröidään eniten Uudellamaalla.

Sähköautoilun vahvimmaksi brändiksi noussutta Teslaa on tänä vuonna ostettu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhteensä 426 kappaletta, mikä on lähes kolme kertaa enemmän kuin vertailun muissa kaupungeissa yhteensä.

Kartasta näet, kuinka monta Teslaa kotikunnassasi on rekisteröity. Kirjoita kenttään haluamasi paikkakunta, niin voit tarkastella sitä lähemmin.

Suomen Tesla-pääkaupunki on ollut Espoo, jossa on hankittu suhteellisesti eniten Tesloja, 143 kappaletta. Jos sitä vertaa esimerkiksi koko maan kymmenen kärjestä löytyvään Nissaniin, niin Espoossa on rekisteröity yhtä Teslaa kohti noin 2,7 Nissania. Mikkelissä taas on rekisteröity tänä vuonna tasan yksi Tesla ja 56 Nissania.

Sähköauton suosio laskee mitä kauemmas etelän keskuksista mennään.

Kainuun maakunnassa on myyty tänä vuonna kaksi täyssähköautoa ja 15 ladattavaa hybridiautoa. Yhteensä koko Kainuussa on rekisteröity 653 uutta autoa, ja niistä reilusti yli puolet Kajaanissa asuville omistajille.

Lapissa sähköautojen ja ladattavien hybridien suosio on ollut hieman suurempi, ja Rovaniemellä on rekisteröity neljä Teslaa, mikä on enemmän kuin esimerkiksi Kouvolassa.

Saksalaisista premium-merkeistä Mercedes-Benz on valtakunnallisesti selvä ykkönen. BMW päihittää Mersun vain Espoossa ja Vantaalla, ja Audi on kolmikon myydyin Seinäjoella.

BMW kiilaa Mercedeksen perässä kymmenen ostetuimman merkin joukkoon Helsingissä ja Oulussa, ja Audi tekee saman Tampereella.

Kalliimpien urheiluautojen hankinnoista ei löydy paikkakuntakohtaisia rekisteröintitietoja, mutta koko maassa suosituimmalta näyttää Porsche, joita on rekisteröity 136. Määrä koostuu lähes kokonaan Porschen katumaastureista ja neliovisesta Panamera-edustusmallista, ja varsinaisia urheilu-Porscheja on rekisteröity vain kymmenen.

Myös molemmat Suomessa tänä vuonna rekisteröidyt Lamborghinit ovat Urus-katumaastureita. Uusia Ferrareita on kolme, Bentleytä kolme ja Maserateja yksi. Tilastossa eivät ole mukana suomalaisten ostamat, mutta ulkomaille rekisteröidyt erikoisautot.

Suomen halvin automerkki, romanialainen Dacia jää useimmissa kaupungeissa kauas suosituimmista kilpailijoista. Eniten sillä on ystäviä Vantaalla ja Rovaniemellä, jossa se yltää 15 ostetuimman joukkoon.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    2. 2

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    3. 3

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    4. 4

      Koillis-Syyrian ”ulkoministeri”: Al-Holin leirillä lapsista tulee uusi suku­polvi Isisin terroristeja

    5. 5

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunmäessä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    6. 6

      Hillary Clinton jakoi Twitterissä kuvan Suomen uudesta hallituksesta: ”Hyvä Suomi!”

    7. 7

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    8. 8

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    9. 9

      HS-analyysi: Onko Greta Thunbergin viesti liian synkkä?

    10. 10

      Kasvijuomat eivät ole tasavertaisia terveellisyyden suhteen – Asiantuntijat kertovat, mistä saa eniten proteiinia ja mikä on paras sydämen kannalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    2. 2

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    3. 3

      Vanhan koulun ostanut perhe yllättyi muutettuaan haavetaloonsa: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa ja remonteille ei näy loppua

    4. 4

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    5. 5

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    6. 6

      Koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen, Halla-aho: ”Epäselvää ja salakähmäistä”

    7. 7

      Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

    8. 8

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    9. 9

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    10. 10

      Kaupungin työntekijät löysivät nipun avaamattomia posteja kävelytien varrelle sijoitetusta roskakorista Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    5. 5

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    6. 6

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää