Auto

Tesla on arvokkaampi yhtiö kuin General Motors ja Ford yhteensä, ja Elon Muskia voi odottaa 50 miljardin dollarin palkkapäivä

Amerikkalainen sähköautojätti saattaa joutua tänä vuonna entistä kovemman kilpailun keskelle.

Pörssissä yrityksen arvottaminen ei perustu konkreettisiin tosiasioihin.

Kuten vaikka siihen, että arvokkain olisi se, jolla on suurin liikevoitto tai liikevaihto tai myynti tai muutoin paras taloudellinen tilanne.

Pörssissä arvottaminen perustuu paljolti kahteen seuraavaan teesiin: Se, joka kertoo parhaita juttuja, on arvokkain, ja se, joka lupaa eniten, on arvokkain.

Tämä todistettiin taas hiljattain, kun Teslan osakkeen arvo nousi huippulukemiin. Teslasta tuli arvokkaampi yhtiö kuin suuret autonvalmistajat Ford ja General Motors (GM) yhteensä. Tammikuun 14. päivänä Teslan markkina-arvo nousi 97 miljardiin dollariin.

Se tuntuu arkijärjen vastaiselta.

Vuonna 2019 Ford myi autoja 144 miljardilla ja GM 138 miljardilla dollarilla. Tesla myi samana vuonna 24 miljardilla dollarilla autoja.

Ford ja GM myivät kumpainenkin vuonna 2019 yli kaksi miljoonaa autoa. Tesla myi 367 500 autoa.

Voisi kuvitella, että moninkertaisesti tuotteitaan myyvät saman alan yhtiöt olisivat arvokkaampia kuin huomattavasti vähemmän myyvä yhtiö: jos vaikkapa pienpanimo myy olutta vuodessa 100 000 pulloa, se lienee vähemmän arvokas yhtiö kuin miljoona pulloa vuodessa myyvä olutpanimo.

 

Tesla voi olla autonvalmistaja, mutta sitä kohdellaan teknologiayhtiönä tai kasvuyhtiönä.

Todennäköisesti panimopuolella näin onkin, mutta autonvalmistusalalla tilanne ei ole sama.

Teslan kaltainen yhtiö voi nimittäin olla autonvalmistaja, mutta sitä kohdellaan teknologiayhtiönä tai kasvuyhtiönä. Tämä tarkoittaa, että Teslan arvo perustuu pääasiassa odotuksiin eikä myyntiin: Teslassa on potentiaalia.

Tämä on merkittävin syy, miksi Teslan markkina-arvo on niin korkea. Markkina-arvo tarkoittaa sitä, kuinka paljon yhtiön kaikkien osakkeiden yhteenlaskettu arvo on.

Osakkeen arvonmäärityksen ei siis tarvitse perustua konkreettisiin, todennettaviin asioihin vaan siihen, miten arvokkaaksi sijoittavat arvostavat sen.

Tällaisessa järjestelmässä voi nähdä ongelmia.

Ääriesimerkki pörssitalouden järjenvastaisuudesta on tapaus Theranos. Siinä Theranos-yrityksen perustaja Elizabeth Holmes kertoi ihmisille perustaneensa verinäytteitä mullistavan yrityksen.

Yhtiöön sijoittaneet ihmiset uskoivat Holmesia niin vakaasti, että arvottivat yhtiön 9 miljardin dollarin arvoiseksi, kunnes paljastui, että Holmesin tarina ei ollutkaan mullistava.

Kun selvisi, että kyse oli sadusta eikä todellisuudesta, yhtiön arvo romahti ja osakkeiden omistajat menettivät rahansa.

 

Yhtiö on tehnyt viime aikoina odotettua enemmän voittoa.

Teslan nousu Fordia ja GM:ää arvokkaammaksi juonsi ainakin jossain määrin juurensa konkreettisista asioista.

Yhtiö on tehnyt viime aikoina odotettua enemmän voittoa. Lisäksi Tesla on saanut uuden Kiinan tehtaansa ennätysnopeudella pystyyn. Tesla myös toimitti odotettua enemmän autoja viime vuoden neljännellä kvartaalilla.

Näkymät ovat siis hyvät, mutta tilanne saattaa muuttua tänä vuonna, kun muutkin autonvalmistajat viimein ovat tuomassa täyssähköautojaan markkinoille.

Vuonna 2020 EU:ssa alkaa kova vähäpäästöisten eli lähinnä ladattavien hybridien ja täyssähköautojen myyntikampanja, sillä vuoden loppuun mennessä uusien autojen keskihiilidioksidipäästön pitäisi olla alle 95 gramma per kilometri.

Kun aiemmin Tesla on saanut olla aika rauhassa kukkona sähköautokukkulalla, viimeistään nyt kilpailu alkaa olla kovaa.

Esimerkiksi Volkswagenin ID.3 -täyssähköauto on melko suora kilpailija Teslan Model 3:lle niin hinnoiltaan kuin tiloiltaan. Volkswagen tulee varmasti käyttämään runsaasti lihaksiaan – ja niitä tällä maailman suurimmalla autonvalmistajalla on – saadakseen myytyä tätä autoa mahdollisimman paljon.

Peugeot tuo 3008-mallistaan täyssähköauton, joka kilpaillee Teslan tulevan Model Y:n kanssa crossover-luokassa. Tässä luokassa kilpailee myös Ford Mustang Mach-E, täyssähköauto sekin.

 

Vuosi 2020 saattaa olla se, jolloin Teslan viimeistään täytyy lunastaa lupauksensa autoyhtiönä.

Useat valmistajat tuovat Teslan Model X:n kanssa kilpailevia täyssähköisiä, kalliita katumaastureita.

Kaikkein kalliimpien ja tehokkaimpien Teslojen kilpailijana on jo Porschen täyssähköauto, jota on myyty verrattain hyvin.

Vuosi 2020 saattaakin olla se, jolloin Teslan viimeistään täytyy lunastaa lupauksensa autoyhtiönä, ei pelkästään tarinallaan pärjäävänä teknologiakasvuyrityksenä.

Teslan toimitusjohtajalla Elon Muskilla on edessään siis kova vuosi, eikä kysymys ole pelkästään hänen yhtiönsä tulevaisuudesta.

Kysymys on myös siitä, tuleeko Muskista hillittömän rikkaan ihmisen sijaan satumaisen rikas.

Musk on monimiljardööri, mutta Teslan palkitsemisjärjestelmän vuoksi hänestä saattaa tulevaisuudessa tulla ihan tolkuttoman rikas, kertoo Financial Times.

Suomessa Muskin palkitsemisjärjestelmästä kertoi ensimmäisenä Tekniikan Maailma.

Teslan palkitsemisjärjestelmän mukaan Musk palkitaan noin 350 miljoonalla dollarilla, mikäli Telsan markkina-arvo nousee 100 miljardiin dollariin ja pysyy siinä kuuden kuukauden ajan.

Muutama päivä sitten se nousi jo 97 miljardiin, mutta putosi hieman ja oli keskiviikkona noin 93 miljardia.

Mikäli yhtiö porskuttaa hyvin tänä vuonna, 100 miljardin raja saattaa hyvinkin ylittyä.

350 miljoonan bonus on kuitenkin roposia miljardimiehelle, jonka omaisuuden arvo on liki 20 miljardia dollaria. Kunnon palkkapäivänä Musk saisi 50 miljardia dollaria.

Tämän palkkion saadakseen Teslan liikevaihdon pitäisi nousta 175 miljardiin dollariin. Nykyään liikevaihto on noin 24 miljardia.

Markkina-arvon pitäisi nousta 650 miljardiin dollariin, ja lisäksi Teslan pitäisi olla maailman arvokkain autonvalmistaja.

Kunnon palkkapäivään tarvittaisiin siis sentään muutakin kuin paljolti lupauksiin perustuvaa markkina-arvoa.

Oikaisu 17.1.2020 klo 16.07: Poistettu virheellinen tieto Teslan liikevoitosta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää