Auto

Sony esitteli oman automallinsa, vaikka kukaan ei tule ostamaan sitä – Se kertoo silti jotain olennaista autobisneksen mullistumisesta

Autonvalmistajien ulkopuolelta tulevat sähköautoprojektit ovat Teslaa lukuun ottamatta kariutuneet yksi toisensa jälkeen.

Hiljattain Yhdysvalloissa pidetyillä Consumer Electronics Show -messuilla esiteltiin taas mittava määrä tulevaisuuden teknologioita.

Yksi suurimmista yllätyksistä messuilla oli se, että pääosin viihde-elektroniikastaan tunnettu Sony julkisti messuilla autonsa.

Tai ainakin melkein.

Todellisuudessa kukaan ei koskaan tule ostamaan – ainakaan tätä – autoa, joka on Sonyn valmistama.

Auto on nimittäin jossain konseptiauton ja prototyypin välillä, eli se toimii kyllä ihan ”oikeana” autona, mutta sen valmistamisesta ei ole minkäänlaisia suunnitelmia.

Auto on lähinnä Sonyn esitelmä siitä, millaisia mahdollisuuksia sillä olisi olla osa autonvalmistusbisnestä sovellusten ja viihde-elektroniikan tuottajana.

Sonyn auto on kuitenkin hyvä esimerkki autonvalmistusalan murroksesta ja siitä, kuinka moni on ajatellut lähtevänsä siihen mukaan vain palatakseen lestiinsä.

 

Jo vuonna 2014 uutiskuvissa alkoi näkyä munan näköisiä Google-autojen prototyyppejä.

Automaailmaan vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa monet seikat, jotka todennäköisesti mullistavat sen.

Ensinnäkin automaailma on siirtymässä pois fossiilisista polttoaineista lähinnä sähköön.

Lisäksi autojen omistaminen on murroksessa, ja auton käyttö on palvelullistumassa. Ihminen ei siis perinteisesti ostaisi autoa, vaan käyttäisi jonkun muun tahon omistamaa autoa silloin, kun sitä tarvitsee. Konsepti on samantyyppinen kuin musiikin ja elokuvien suhteen, joissa ihmisten ei tarvitse ostaa tuotetta, vaan käyttää sitä silloin kun sitä tarvitsee.

Kolmas murros on autojen autonomisoituminen, eli autoista tulee yhä enemmän sellaisia, että niitä ei tarvitse ohjata, vaan ne ajavat omin neuvoin haluttuun kohteeseen.

 

Autobisneksestä on tulossa enemmän teknologiabisnestä kuin niin sanottua kovaa teollisuutta.

Kaikki tämä tekee autobisneksestä enemmän teknologiabisnestä kuin niin sanottua kovaa teollisuutta, jossa operoidaan raavaasti metallin, öljyn ja teräsvalimoiden äärellä.

Siksi erinäiset yhtiöt – kuten vaikka Sony – ovat huomanneet, että ne voivat olla osana tässä valtavassa teollisuudenalassa.

Kodinelektroniikkaa valmistava Dyson ilmoitti nelisen vuotta sitten, että se aikoo tehdä sähköauton.

Dyson tunnetaan lähinnä pölynimureista.

Yhtiön oli tarkoitus satsata täyssähköautoon 2,5 miljardia euroa. Toinen puolisko summasta menisi auton rakentamiseen ja toinen akkujen kehittämiseen. Singaporeen rakennettaisiin autonvalmistustehdas ja autoja alkaisi olla saatavana vuonna 2021.

Dysonin suunnitelmat eivät menneet putkeen, ja lopulta yhtiö totesi, ettei siitä olisi kilpailijaksi suurille autonvalmistajille. Projekti kuopattiin.

Teknologiayhtiö Googlen autosta on puhuttu jo pitkään. Huhuttiin, kuinka teknologiajätti kehitti itse ajavia autoja. Jo vuonna 2014 uutiskuvissa alkoi näkyä munan näköisiä Google-autojen prototyyppejä.

Nyt, melkein kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Google Car Project – jonka nimi on nykyään Waymo – käynnistettiin, yhtiöllä ei ole autoa.

Waymo on itse ajavaa teknologiaa kehittävä yhtiö, ei autonvalmistusyhtiö.

Varmaa ei ole, oliko projektin tarkoitus missään vaiheessa tosissaan edes olla varsinainen autonvalmistusprojekti, vai keskittyikö yhtiö nimenomaan silkkaan teknologiaan. Yhtä kaikki yhtiö on ilmeisesti todennut, että autojen valmistamisesta kannattaa pysytellä erossa.

 

Ainoa, joka on saanut – vuosien ja vuosien taloudellisten ongelmien jälkeen – bisneksensä luistamaan, on ollut Tesla.

Toisen teknologiajätin, Applen, on huhuttu jo pitkään lähtevän mukaan autonvalmistukseen. Tämän projektin nimi oli Project Titan.

Noin vuosi sitten yhtiö kuitenkin saneerasi projektista 200 työntekijää. Näyttää siltä, että myös Apple aikoo keskittyä Googlen tavoin pääasiassa ohjelmistoihin, ei varsinaiseen autonvalmistukseen.

Myös useat pienemmät tahot ovat pyrkineet automarkkinoille ja pääasiassa epäonnistuneet. Kuuluisimpia esimerkkejä on vuonna 2014 perustettu Faraday Future.

Yhtiö oli parhaimmillaan yli tuhat ihmistä työllistävä paja. Sen FF91-auto esiteltiin jo messuillakin, mutta rahoitusvaikeuksien runtelemana se lopulta hakeutui viime vuoden lokakuussa konkurssiin.

Yhtiön tarina tosin ei vieläkään ole ehkä ohi, vaan se pyrkii uuden toimitusjohtajan turvin saattamaan FF91-auton tuotantoon tämän vuoden lopulla.

Teknologiajättien jänistäminen ja startup-yhtiöiden epäonnistuminen ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten rajua touhua on lähteä haastamaan valtavia, vuosikymmeniä toimineita ja vakiintuneita autonvalmistajia teollisuudenalalle, jossa voittomarginaalit ovat pienet ja kilpailu brutaalia.

Ainoa, joka on saanut – vuosien ja vuosien taloudellisten ongelmien jälkeen – bisneksensä luistamaan, on ollut Tesla.

Teslakaan tuskin olisi onnistunut ilman toimitusjohtajansa Elon Muskin syviä taskuja, joista yhtiön tappiolliseen bisnekseen on syydetty miljarditolkulla rahaa.

Ehkä siksi CES-messuille oman ”autonsa” tuonut Sony ei ole elätellyt julkisuudessa edes pieniä toiveita siitä, että se alkaisi oikeasti tehdä kulkuneuvoja. Se on liian kovaa peliä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osakemarkkinoilla taas kylmää kyytiä: Pörssien lasku lyö jo ennätyksiä

    2. 2

      Miten toimia vihamielisen ihmisen edessä? Psykoterapeutti kertoo tekniikan, joka rauhoittaa mielen uhkaavassa tilanteessa

      Tilaajille
    3. 3

      Ensin Onni, 3, yski ja sitten vaimeni – Hädän hetkellä ensimmäiset minuutit ratkaisevat, mutta juuri silloin moni hyytyy

      Tilaajille
    4. 4

      Keskeiselle väylälle ajettiin yllättäen kuormakaupalla soraa Espoossa: ”Siitä pääsee autolla yli”

    5. 5

      Voisiko koronavirus tarttua vierustoverilta 10 minuutin metromatkalla? Professori kertoo, miten lähikontakti määritellään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    2. 2

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    3. 3

      Työhaalareissa ei pitäisi olla mitään asiaa juniin ja busseihin, sanoo työmies Juhani Kaappola Keravalta – Mitä vastaavat VR ja HSL?

    4. 4

      Päihdejärjestön epäily: Ruotsissa on kehitetty suomalaisia varten huippuvahva nuuska, joka koukuttaa etenkin nuoria

    5. 5

      Monen olkapäässä on tapahtunut salakavala muutos, joka voi altistaa vammoille – Fysioterapeutti näyttää kolme liikettä, joilla testaat olkanivelen liikkuvuuden

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää