BMW 330:n uusi farmariversio on järkevä auto – mutta onko se riittävän urheilullinen myös vanhalle bemarikuskille?

Tunnustan, taidan olla pikkuisen wannabe-juppi. Omistan nimittäin BMW 330 -mallisen auton, joka on juppiauton arkkityyppi.

Koska en ole varakas, auto on aika vanha, vuosimallia 2005. Kuten vanhuksissa usein, tässäkin yksilössä paikat pettävät siellä täällä, ja auto on lähtökohtaisestikin jossain määrin valuvikainen.

Se on pienimmissäkin töyssyissä mukava kuten kivireki. Sen viisipykäläinen automaattivaihdelaatikko on laiska, ja vaikka autossa on tehoa, se on niin ylävireinen, ettei se kiihdy mihinkään, jos ei polje kaasua armotta. Rengasmelu vähänkään kovemmissa nopeuksissa takaa sen, ettei vierustoverin kanssa tarvitse jutella.

Tämä kaikki kuitenkin unohtuu, kun ajaa autolla mutkaisella tiellä: vanhan 330:n kouriintuntuva ajotuntuma on upea. Hyvällä tiellä hyvässä säässä kivirekeni on viimeisen päälle ajajan auto.

16 vuotta sitten tehty autoni on viimeisin kolmossarjalainen, jota olen ajanut, joten uusi 330e kiinnostaa. Miten 3-sarja on kehittynyt vuosien aikana?

Olen nimittäin kuullut, että BMW:n – jota mainostetaan sanoilla ”the ultimate driving machine” – uudempien sukupolvien ajotuntuma olisi uhrattu mukavuuden alttarille. Kuulemma BMW on menettänyt luonteensa.

Koeajoauto on tarkalleen ottaen BMW 330e xDrive Touring Business M Sport.

Nimi kertoo, että auto on farmarimallinen, nelivetoinen ja urheilullisella M Sport -korisarjalla koristeltu ladattava hybridi.

Sisustuksen muotoilu on ulkopuolta tyylikkäämpää.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Ensivaikutelma ei ole erityisen mairitteleva. Saatan olla jäävi, mutta väitän, että neljännen sukupolven E46-korimalli on edelleen hienointa designia, jota BMW on suoltanut.

Tämä G20-niminen seitsemännen sukupolven korimalli ei ole paha, mutta se on vähän tylsä ja populistinen. BMW:n kilpakumppanin Mercedes-Benzin uusi muotoilusuunta on itsevarma ja muotoiluunsa oikeasti luottava. BMW taas on ulkomuodoltaan väkinäinen auto, pikemminkin koristeltu kuin muotoiltu.

Vaalean sävyisessä ohjaamossa on viihtyisää.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Sisustassa sen sijaan ei ole mitään vikaa. Vaaleilla nahkapenkeillä viihtyy hyvin, ajoasento on hyvä, ja ratti on mukavan muhkea. Kuskin paikka on sporttisen tyköistuva.

Tietoviihdejärjestelmä jatkaa valitettavasti auton muotokielen sävelillä. Digitaalinen mittaristo on graafiselta ilmeeltään pelimäinen, lelumainen ja tyylikäs siinä määrin kuin nykyään muodissa olevat suuripohjaiset Chunky-lenkkarit.

Jos kaiken pitää olla digitaalista, olkoon niin, mutta miksi estetiikan pitää olla C-luokan futurismia? Mitä vikaa on pyöreässä nopeusmittarissa? Mitä vikaa on ajattomassa tyylissä, joka näyttäisi hyvältä nyt ja vielä kymmenen vuoden päästä?

Digitaalisen mittariston ilme on pelimäinen ja levoton.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Järjestelmä on onneksi helppokäyttöinen, sillä käytännössä kaiken voi hoitaa joko napeilla tai vaihteenvalitsijan vieressä olevalla valitsinrullalla. Niiden ansiosta kojelaudan keskellä olevaa kosketusnäyttöä ei tarvitse tökkiä sormella.

Yleisilmeeltään järjestelmä on vähän sekava. Esimerkiksi mittaristossa näyttää tapahtuvan koko ajan paljon, vaikka informaatiota on lopulta aika vähän. Tämä ei ole auton hallintalaitteista puhuttaessa hyvä asia.

Kuljettajan istuin on tyköistuvaa mallia.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Mutta design sikseen, ajamaanhan tänne on tultu.

Ulkona on kaksi astetta pakkasta, kun lähden ajoon. Akku on täynnä, ja auto kertoo, että sähköistä toimintamatkaa on tarjolla 34 kilometriä. Paperilla BMW:llä pitäisi päästä 66 kilometriä sähköllä, mutta se ei ole ainakaan tällaisella kelillä realismia.

Ajan lenkin, joka voisi olla tavallinen työmatka: noin 50 kilometriä ajoa, jossa pääosa menee kehäteillä ja moottoritiellä. Sähkö loppuu 36,5 kilometrin jälkeen, ja lenkin loputtua keskikulutus on 3,7 litraa sadalla.

Akku täynnä autolla pääsee siis maltillisiin kulutuslukemiin, ja jos työmatka on lyhyt ja alku- sekä loppupäässä on latausmahdollisuus, kulutuksen saa painettua hyvin lähelle nollaa.

BMW:n keskinäyttöä voi käyttää vaihdekepin vieressä olevasta pyörästä.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Akku tyhjänä ajettaessa tarina on ihan toinen, kun kulutus lähentelee kymmentä litraa satasella. Mutta ladattavan hybridin kulutuksen kritisoiminen tyhjällä akulla on vähän kuin kritisoisi pikkutakkia siitä, että se on talvella kylmä: sitä ei ole tehty sillä tavalla käytettäväksi.

Auto latailee itseään jarrutuksissa ja hidastuksissa niin, että akussa on varausta lähes koko ajan jonkin verran, vaikkei autoa lataisi johdolla. Tällä tavalla liikkeelle lähdettäessä ja erittäin hitaassa ajossa sähkö on lähes aina apuna, mikä tekee ajamisesta miellyttävää ja vaivatonta.

Monille perustoiminnoilla on omat säätimet.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Mutta onko se liian miellyttävää ja vaivatonta – onko BMW edelleen ajajan auto?

Talvi ei ole paras mahdollinen aika kokeilla auton ajettavuutta, mutta loskassa ja lumessakin käy selväksi, että 330e:n ohjaus on tarkka ja tunnokas.

Auto on ihan ripeä normaalissa hybridiajotilassa, mutta todella hauskaksi se muuttuu, kun vaihtaa sport-ajotilaan. Kierrokset nousevat korkeaksi, ja 2-litrainen turbomoottori ärisee yllättävän asiallisesti. Kun kaasu on pohjassa, auto kiihtyy todella nopeasti.

Täyteen ladatulla akulla pääsi pikkupakkasella ajamaan vajaat 37 kilometriä.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Kyllä, BMW:llä on edelleen erittäin kivaa ajaa.

Auto on omimmillaan nopeissa mutkissa, mutta se on myös vaivaton ja mukava matka-auto moottoritiellä. Kaupungissakin se tuntuu painostaan huolimatta verrattain ketterältä.

Takakonttiin mahtuu perusasennossa 410 litraa tavaraa.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Vaikka kyyti on jämäkkää, auto ei kolahtele ja rämise töyssyissä, eli balanssi urheilullisuuden ja mukavuuden välillä on mainio.

BMW 330e ei ole halpa auto, mutta se on monella tavalla hyvä kompromissi, jossa yhdistyy useita hyviä asioita.

Autointoilijalle se tarjoaa tarvittaessa hauskaa ja nopeaa ajamista ja perheelle etenkin farmarimallina mukiinmenevät tilat. Ekologisuutta ja pieniä polttoainekustannuksia arvostavalle se tarjoaa matalaa kulutusta, kunhan on mahdollisuus ladata autoa.

Nahkaverhoilu oli koeajoautossa lisävarusteena.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Harva auto onnistuu olemaan samaan aikaan mukava ja vähäpäästöinen perheauto, joka muuttuu kuskin niin halutessa ärhäkäksi leikkikaluksi.

Lopulta 330e:ssä on ilahduttavan paljon samaa luonnetta kuin vanhassa, vuoden 2005 kehäraakissani. 330e ei ole samalla tavalla mekaanisen kouriintuntuva ja tarkka, mutta toisaalta se on ottanut suuren harppauksen raa’asta kivirekimäisyydestä kohti mukavuutta olematta silti tylsä.

Tällä tavalla BMW:n 3-sarja on edelleen sitä, mitä pitääkin: vähän ärsyttävä ja nousukasmainen juppiauto, joka ei ole tanssilattian tyylikkäin, mutta tanssii ketterämmin kuin muut.

BMW kuvattiin Urjalassa, Nuutajärven lasikylässä.­Kuva: Kimmo Taskinen / HS