Hyundai julkaisi yhden markkinoiden taloudellisimmista sähköautoista. Parkkipaikalla se näyttää aivan lasten lelulta. - Autot | HS.fi

Hyundai Konan saa myös havaijipaidan värisenä.

Pattereilla pitkälle

Hyundai Kona on markkinoiden taloudellisimpia sähköautoja.


4.12.2021 2:00 | Päivitetty 4.12.2021 6:51

Hyundain suurin uutuus tälle vuodelle on ollut iso Ioniq 5 -täyssähköauto. Sen varjossa on voinut jäädä huomaamatta, että myös pikkuveli Kona on uudistunut.

Konan täyssähköversio on yksi markkinoiden piheimmistä sähköautoista ja tarjoaa kaupunkiajossa jopa 660 kilometrin kantaman yhdellä latauksella. Kona on varsin pätevä, joskin tiloihinsa nähden vähän tyyris auto. Isoakkuisemman sähköversion hinnat alkavat 43 000 eurosta.

Tämä Hyundain pienehkö crossover tuli myyntiin neljä vuotta sitten ja sähköversio siitä esiteltiin vuonna 2019. Nyt se on saanut pieniä päivityksiä. Ulkopuolella helmojen ja lokasuojien mustat seikkailumuovit on muutettu korinvärisiksi ja muutakin pientä kosmeettista säätöä on tehty.

Konan muotoilu on nuorekasta. Mallinimi tulee Havaijilta ja teeman mukaisesti autoa on ollut tarjolla erilaisissa kukkapaidan väreissä. Uudessa mallistossa äänekkäin värisävy on tämä kirkkaansininen "Dive in Jeju", joka lokakuisella koeajolla erottuu näkyvästi Suomen urbaanissa luonnossa. Jeju on siis Etelä-Korean trooppinen lomasaari.

Pieni ja vähän söpöllä tavalla maasturimainen Kona näyttää parkkipaikalla aivan joltain lasten leluautolta, varsinkin tämän värisenä. Ja pattereilla mennään.

Ohjaamo on muovinen, mutta hyvin toimiva.

Sähkö-Konaa saa kahdella akustolla: 39 ja 64 kilowattitunnin kokoisilla paketeilla. Pienemmälläkin akulla pärjää, jos käyttötarve on lähinnä taajamasuhailua. Kitsaampi akku antaa kesällä virtaa kaupungissa ainakin 300 kilometriä.

Isommalla akulla taittaa sitten pitkiäkin matkoja ilman suurempaa päänvaivaa. Vaikka markkinoilla on isoakkuisempiakin autoja, on korealaisten – Hyundain ja Kian – käyttämä sähkövoimalinja todella yllättävän pihi. Se lienee markkinoiden taloudellisin. Ainakaan itse en ole millään muulla nykysähköautolla päässyt yhtä pieniin kulutuslukemiin.

Konalla on hyvällä kelillä yhdistetyssä ajossa mahdollista päästä jopa 12 kilowattitunnin kulutuksiin, mikä on erittäin vähän. Se tarkoittaa jo helposti 500 kilometrin toimintamatkaa. 64 kWh:n akulle kaupungissa mitattu toimintasäde on peräti 660 kilometriä, mutta se sentään jo vaatii yrittämistä ja ihanneolosuhteita, jos onnistuu sittenkään.

Lokakuussa alle kymmenen asteen keleissä pääsin maantiellä ja kaupungissa 450 kilometriä. Keskikulutus oli maltillinen 14,1 kWh sadalla.

Selvä, auto on siis pihi, mutta onko se muuten mistään kotoisin?

Konan heikoin puoli on, että auto on varsin ahdas. Jos jotain vertailukohtaa hakee, niin Kona on sisältä tuntuvasti pienempi kuin esimerkiksi Nissan Qashqai.

Penkit ovat mukavammat kuin ulkonäkö antaisi olettaa.

Etumatkustajilla on hyvät oltavat, mutta takana tulee nopeasti tukalaa, jos edessä istuu yhtään keskimittaista pidempiä. Tavaratila myös on kitsas – sähköversiossa vain 332 litraa. Silläkin pärjää arjessa, mutta lapsiperheellä voi olla tiukat paikat vaunuja ja muita tarvikkeita sisään sovitellessa. Latausjohdot saa onneksi piiloon kontin pohjan alle.

Varustelussa ja ajomukavuudessa ei ole moitittavaa. Etupenkit eivät näytä kummoisilta, mutta kuljettajalla on lokoisat oltavat. Matkustajallekin löytyy sähkösäädöt tässä paremmassa Style-varustetasossa.

Takatilat käyvät nopeasti ahtaiksi.

Tavaraa ja kilkettä riittää: Konasta ei tuntuisi puuttuvan mitään nykyaikaista turva- tai mukavuusvarustetta. Tuulilasissa on heijastusnäyttö ja kehätiellä auto ohjailee itseään liikennevirrassa yhdellä napin painalluksella.

Hyundai on fiksusti sijoittanut kaistavahdin ja automaattiohjauksen yhteen selkeään nappiin ratissa. Kilpailijoilla tätäkin toimintoa saa usein kaivella kosketusnäytöltä valikoiden takaa. Ylipäänsäkin korealainen, nappulavetoinen ohjaamoratkaisu on selkeä ja helposti omaksuttava.

Hyundain selkeä mittaristo ei turhia prameile.

Materiaaleissa ja laatuvaikutelmassa näkyy hieman se, että Kona on pohjimmiltaan edullinen auto, johon on paremmilla varustetasoilla vain lisätty ominaisuuksia ja kallis sähkövoimalinja. Halvin bensa-Kona niukimmilla varusteilla maksaa 20 390 euroa ja tähän sähkömalliin tehoiltaan verrannollinen 1,6-litrainen, nelivetoinen bensa-automaatti kustantaa 33 000–35 000 tuhatta euroa.

Siispä parhaan varustetason sähkömallin hintalapun nähdessään joutuu hieman nieleskelemään: 48 500 euroa! Siitä saa vähentää vielä hankintatuen ja autoveron, mutta testimalli on silti tyyris.

Ilmastoinnille on perinteiset kytkimet.

Kona liikkuu sähköllä hyvin sähäkästi, kun moottorista löytyy tehoa 204 hevosvoimaa (150 kW). Etuakselisto ja luistonesto ei vain ihan pysy perässä: tehoa ja vääntöä on jopa liikaa korealaisten etuvetoratkaisuun nähden. Kovassa kiihdytyksessä ohjaus vetelee ja renkaat saa kostealla kelillä hyvinkin helposti lipsumaan ennen kuin tietokone koppaa sutimisen haltuun. Sport-ajotila on turhan herkkä useimpiin tilanteisiin.

Tavallisessa tai tehoa leikkaavassa Eco-ajotilassa kruisailu ei tuota ongelmia. Kona on ketterä käsitellä ja alusta on hyvässä tasapainossa. Tietuntumaa voisi kuvailla napakan pehmeäksi. Rengasmelua kantautuu sisään jonkun verran, mutta äänitaso on siedettävä.

Ajosuunta valitaan keskikonsolin nappuloista. Pienen totuttelun jälkeen ratkaisu on kätevä. Esimerkiksi parkkipaikalla autoa ympäri vekslaillessa on helppo tanssittaa sormia D:n ja R:n välillä. Kuin hiirtä naksuttelisi.

Uusi vaihteenvalitsin on autoa käännellessä näppärä.

Mallipäivityksessä autoon on ympätty lisää turvallisuusjärjestelmiä. Esimerkiksi kuolleen kulman varoitin osaa nyt tarvittaessa myös jarruttaa autoa törmäyksen estämiseksi.

Sähkömallissa tärkein päivitys on kolmivaihelataus. Se helpottaa kotilatausta. Vanhemmat sähkö-Konat osasivat ottaa virtaa vain yhdellä vaiheella.

CCS-pikalatauksessa Hyundai kykenee 77 kilowatin huipputehoon. Ruokatauon aikana Kona latautui puolessa tunnissa melkein nollasta 50 prosenttiin, eli siinä ajassa ajokilometrejä tuli noin 220. Kilometrimäärä riippuu tietysti kulutuksesta.

Latauksessa Kona jää hieman kilpailijoistaan, joista moni kykenee reilusti yli 100 kilowatin pikalataustehoihin. Vastineeksi Kona kuluttaa vähemmän, mikä tasoittaa eroa.

Pikavalintanapit helpottavat valikoiden selaamista.

Auton tietokone tuntuu laskevan kulutusta ja toimintamatkaa varsin loogisesti ja luotettavasti, eli jäljellä olevaan kilometrilukemaan voi melko huoletta uskoa.

Viikko Konan ratissa sujuu rattoisasti. Kyllä tällaisella ajelisi, jos hinta varusteltuna olisi sopuisampi.

Omassa käytössäni 64 kWh:n akku on niin riittoisa, että minun ei tarvitsisi ladata sitä kuin kerran viikossa. Nytkin toimintasäteen mittaamiseksi sai kurvailla ihan asiakseen.

Harmi kyllä kaukovalot ovat yhä varsin kehnot kilpailijoihin verrattuna, mikä tuntuu olevan korealaisten helmasynti.

Hyundai Kona Electric 64 kWh

Keulaluukku on muuten kätevä, mutta loskaantuu talvella.

+ Pieni kulutus ja pitkä toimintamatka, mukava ajaa, hyvä varustelu

- Kiihdytyksissä hutera etuveto, takaa ahdas, varusteltuna kallis, heikko vetokyky

■ Teho ja vääntö: 150 kW (204 hv), 395 Nm

■ Kiihtyvyys: 7,9 sekuntia 0–100 km/h

■ Huippunopeus: 167 km/h

■ Akku: 64 kWh

■ Toimintamatka: 484–660 km ilmoitettu (yhdistetty/kaupunki), koeajolla 450 km (alle 10 C)

■ Kulutus: koeajon aikana 14,1 kWh / 100 km yhdistetty

■ Lataus: 11 kW AC (3x16A), 77 kW DC

■ Mitat: pituus 4 025 mm, leveys 1 800 mm, korkeus 1 570 mm, omamassa 1 685 -  1743 kg

■ Tavaratila: 332 litraa

■ Vetokyky: pieni peräkärry 300 kg

■ Hinta: Sähkömallit alkaen 35 000 euroa (39 kWh akku) ja 42 200 euroa (64 kWh akku), koeajoauto 48 500 euroa

Artikkeliin liittyviä aiheita