Suomen autokaupan jättiläinen Laakkonen vaihtoi ruotsalaiseen nimeen

Suomen suurimpiin kuuluva Laakkonen-ketju on perjantaista alkaen virallisesti nimeltään Hedin Automotive.

Hedin Automotiveksi muuttuva Laakkonen tuo Suomen markkinoille yhden Euroopan suurimmista autokauppaketjuista.

11.11. 10:37

Ruotsalainen omistus näkyy jatkossa yhä vahvemmin kotimaisessa autokaupassa. Suomen suurimpiin kuuluva Laakkonen-ketju on perjantaista alkaen virallisesti nimeltään Hedin Automotive.

Taustalla on keväällä 2022 toteutunut yrityskauppa, jossa vuonna 1960 perustetun perheyhtiön autoliiketoiminnot myytiin ruotsalaiselle Hedin Mobility Groupille.

Kauppa koski muun muassa uusien autojen ja vaihtoautojen myyntiä, huolto- ja varaosapalveluja sekä vauriokorjaamoja.

Ruotsalaisomistukseen siirtyi kaksi yhtiöitä, joista Veljekset Laakkonen Oy on toiminut useita merkkejä edustavana jälleenmyyntiketjuna. Jatkossa Hedin Automotiven nimellä tunnetun ketjun merkkivalikoimaan kuuluvat esimerkiksi Skoda, Ford, Nissan, Opel ja Mazda.

Samassa kaupassa omistajaa vaihtoi myös Laakkonen-konserniin kuulunut Bavaria Finland, joka on Suomen suurimpia BMW- ja Mini-merkkisten autojen jälleenmyyjiä.

Yhtiö jatkaa vanhalla nimellä myös uudessa omistuksessa. Lisäksi molempien yritysten vanhat työntekijät siirtyivät uuden omistajan palvelukseen.

Hedin Mobility Group -konserni on yksi Euroopan suurimpia autokaupassa toimivia yhtiöitä, jonka liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa vuonna 2021.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita