Puolueiden ilmasto-ohjelmat ovat söpösti ideologisia

Jos satut olemaan sen tyypin äänestäjä, että haluat tehdä puoluevalintasi puolueiden ilmastopolitiikan perusteella, luvassa on pelkästään hyviä uutisia.

Ensinnäkin kaikilla yhdeksällä isommalla eduskuntapuolueella on ilmasto-ohjelma (Liike Nytiä ja tähtiliikettä ei tässä ole otettu lukuun). Nimessä saattaa ilmaston sijasta tai ohella olla sana ympäristö tai energia, mutta yhtä kaikki puolueilla on ilmastonmuutoksen torjuntaa käsitteleviä ohjelmia.

Hyvät uutiset jatkuvat: ohjelmat ovat hyvin erilaisia. Puolueiden välillä todella on eroja, mikä tietysti helpottaa valintaa niiden välillä.

Jos on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksesta puhutaan liikaakin ja parempi olisi keskittyä teollisuuden toimintaedellytyksiin, löytää varmasti itselleen sopivan puolueen – tai parikin. Tai jos on sitä mieltä, että nyt vihdoin pakkoa, tiukennusta ja tukia pöytään, jotta Suomi saadaan hiilineutraaliksi, silloinkin varmasti löytää itselleen sopivan puolueen – tai parikin.

Näin on myös siinä tapauksessa, että omat ajatukset ovat jotakin tältä väliltä.

Ehkä kaikkein hienointa on kuitenkin se, että puolueet ovat onnistuneet saamaan ohjelmiin mukaan todellista sieluaan.

Ohjelmista piirtyy kauniilla tavalla esiin puolueiden syvintä ideologiaa ja poliittista perinnettä. Myös tämä helpottaa äänestäjän valintaa.

Vaikka ei itse olisi perehtynyt jokaiseen nippeliin, päästölähteeseen tai hiilinielun takana pilkottavaan mäntyyn, voi joka tapauksessa valita omaan ideologiaan sopivan puolueen.

Toisaalta ei myöskään haittaa, jos syvällisesti perehtynyt äänestäjä ei löydä jonkin puolueen ohjelmasta jokaista nippeliä ja nappelia, keinoa ja prosenttilukua. Äänestäjä voi kuitenkin luottaa siihen, että puolueella on tietty linja ja ote, jonka perusteella se valitsee kantansa kulloiseenkin yksityiskohtaan sitä mukaa kuin niitä tulee eteen seuraavan neljän vuoden aikana.

Ilmasto-ohjelmissa todella näkyy puolueiden perinteinen ideologia.

Esimerkiksi perhearvoja korostava kristillisdemokraatit puhuu ilmasto-ohjelmassaan ylisukupolvisesta ajattelusta ja sosiaalisesta vastuusta. Rkp haluaa asettaa päästöoikeuksille vähimmäishinnan yhdessä Pohjoismaiden kanssa ja tahtoo Pohjoismaissa käyttöön merkinnän tuotteista, joita ei ole valmistettu fossiilisella energialla.

Vasemmistoliitto pääsee heti ohjelman toisella sivulla valtarakennelmiin, tuotantojärjestelmiin ja sitä kautta yhteiskunnan vallanjaon ruotimiseen. Ohjelmassa on sellaisia sanoja kuin ”kerskakulutus”, ”pääoma” ja ”omistava luokka”. Ilmastoasioissakin puolue pitää esillä oikeudenmukaisuutta, jonka mukaisesti rikkaiden vastuulla on isompi osa päästövähennyksistä.

Sdp:n ohjelmassa näkyvät puolueen ohjelmatyön parhaat perinteet. Ohjelmasta huomaa, että sitä on tehty tarkasti ja laajaa asiantuntemusta käyttäen. Tavoitteet ja keinot on kerrottu yksityiskohtaisesti, eikä poliittista ympäripyöreää häivytystä juuri ole. Eri kohtiin on myös merkitty tarkasti niiden lähdeviitteet.

Turvallisuutta, perinteitä ja suomalaisuutta korostava siniset ilmoittaa jo ensimmäisessä lauseessa nojaavansa ”luontokonservatismiin”. Lisääntyvän kuumuuden ja myös ilmastopakolaisten nähdään vaarantavan suomalaisten turvallisuutta.

Perussuomalaiset pohjaa ympäristöajattelussaan isänmaallisuuteen, kansalliseen etuun, kristillissosiaalisuuteen ja henkiseen kasvuun, näillä sanoilla. Metsää kutsutaan suomalaisten kirkoksi ja luontoa suomalaiseksi kansanperinteeksi.

Keskustalle maatalous on herkkä paikka. Tiukkaa maatalouden päästöihin puuttumista ei siis ole odotettavissa. Sen sijaan keskusta ehdottaa keskustelufoorumia puimaan maatalouden ympäristöhaasteita. Keskustan mukaan maatalous kaipaa vuoropuhelua ympäristöasioista. Ruuan hiilijalanjälkeä voidaan pienentää ihmisten omilla valinnoilla, ei niinkään politiikkatoimilla. Hiilinielujen rinnalla puolue korostaa myös metsän taloudellisen hyödyntämisen merkitystä.

Kokoomus kehystää ohjelmansa heti ensimmäisessä lauseessa ”mahdollisimman suurella itsensä toteuttamisen vapaudella”. Puolue puhuu kokoomuslaisessa hengessä riskeistä, vastuusta ja vapaudesta. Tukien sijaan puolue painottaa päästöjen hinnoittelua, ja mukaan on tietysti otettu myös vanha tuttu verotuksen painopisteen siirtäminen työn verottamisesta haittaveroihin.

Vihreillä riittää erillisiä ohjelmia niin fossiilisista luopumiselle kuin raideliikenteelle ja muutamalle muullekin ilmastokulmalle. Vihreiden perinteiden mukaan toimenpiteistä on yleensä kokoavat listat, aikataulut ja usein myös laskelmat. Parhaimmillaan tai pahimmillaan ohjelmissa mennään aika syvälle eri puujakeisiin tai kosteikkotyyppeihin.

Keskiviikkona HS julkaisee suuren vertailun puolueiden ilmasto-ohjelmista. Juttu on tarkoitettu auttamaan äänestäjiä sopivan puolueen valinnassa, jos ilmastoa haluaa pitää valintakriteerinään.

Lisäksi HS järjestää Sanomatalossa keskiviikkona kello 16 ison ilmastotentin yhdeksän puolueen ilmastovastaaville. Tenttiin osallistuvat muun muassa ympäristöministeri Kimmo Tiilikainenhttps://www.hs.fi/haku/?query=kimmo+tiilikainen (kesk) ja sisäministeri Kai Mykkänenhttps://www.hs.fi/haku/?query=kai+mykkanen (kok) sekä Miapetra Kumpula-Natrihttps://www.hs.fi/haku/?query=miapetra+kumpula-natri (sd), Emma Karihttps://www.hs.fi/haku/?query=emma+kari (vihr) ja Silvia Modighttps://www.hs.fi/haku/?query=silvia+modig (vas).

Tentin juontavat ilmastokirjeenvaihtaja Piia Elonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=piia+elonen ja ilmastoa seuraava ulkomaantoimittaja Minttu Mikkonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=minttu+mikkonen. Tentin pääset näkemään osoitteessa HS.fi.

Lisää HS:n vaalijuttuja löydät oheisesta laatikosta.