Kauhaa ja rakkautta

Balsamico-marinoitu kesäkurpitsa-fetasalaatti

 

Heips arvon lukijat,

pieni ilmoitusluontoinen asia: remonttimme on taas ottanut pientä takapakkia, joten uusi keittiö on edelleen haave vain. Blogin päivitystahti tulee siis jatkumaan vielä jonkin aikaa varsin verkkaisena, mutta jos mitään katastrofaalista ei tapahdu, niin heinäkuussa kokkailen jo uudessa keittiössäni ja sen myötä myös bloggailen jälleen uudella innolla!

 

Mutta kivempiin aiheisiin, nimittäin kesäkurpitsaan. Sitähän riittää nyt jokaiselle halukkaalle.

Itse riehaannun kesäkurpitsasta joka kesä, koska se on niin edullista ja hyvää. Ja ennen kaikkea siksi, koska sitä on niin paljon. Tunnen suorastaan velvollisuudekseni keksiä sille mahdollisimman monta käyttötapaa ja saada sitä tuhottua mahdollisimman monta kiloa. Jos kesäni olisi tietokonepeli, pelaaja ohjailisi valtavaa suuta ja pyrkisi nappaamaan siihen taivaalta putoilevia kesäkurpitsoja. Lisäpisteitä saisi niiden luovasta käytöstä.

Tässä nyt siis tämän kesän ensimmäinen - toivottavasti ei viimeinen - idea siihen, mitä muuta tuosta mainiosta vihanneksesta voisi tehdä kuin iskeä sen grillivartaaseen.

 

Tämä salaatti on yksinkertainen ja maistuva, se sopii lisukkeeksi niin grilliruualle kuin vaikka pannulla paistetulle kalallekin. Salaatti kannattaa tehdä melko hyvissä ajoin, jotta vihannekset ehtivät marinoitua kunnolla - näin sipulistakin tulee ihanan pehmeää ja makeaa.

Balsamico-marinoitu kesäkurpitsa-fetasalaatti (neljälle)

2 kesäkurpitsaa

1 pieni punasipuli

1/2 dl ekstraneitsytoliiviöljyä

1/2 dl punaista balsamicoa

2 tl hunajaa (tai maun mukaan)

suolaa

mustapippuria

100 g fetajuustoa

Leikkaa kesäkurpitsa siivuiksi pituussuunnassa esim. juustohöylää käyttäen. Voit myös leikata kesäkurpitsan pyöreiksi siivuiksi poikittaissuunnassa, mutta pyri tekemään siivuista mahdollisimman ohuita.

Leikkaa punasipuli suikaleeksi. Sekoita keskenään oliiviöljy, balsamico, hunaja, suola ja mustapippuri. Sekoita kastike kesäkurpitsaan ja punasipuliin. Anna tekeytyä ainakin puoli tuntia, mieluummin pidempäänkin. Murustele lopuksi päälle fetajuusto.

9 vastausta artikkeliin "Balsamico-marinoitu kesäkurpitsa-fetasalaatti"

jenni 11.06.2012 17:53

Tätä syödään mökillä juhannuksena! Taidan laittaa jo kaupungissa vihannekset marinadiin, mökillä lisään sitten fetan. Jos säästyis vähän tiskiltä...

Hosuli 11.06.2012 18:02

Kuulostaapa mainiolta yhdistelmältä!

manteli 11.06.2012 22:27

Kiitos vinkistä, tälle on varmasti käyttöä kun kesäkurpitsakasvustoni alkavat lykkäämään kurpitsaa. Viimeistään loppukesästä olen kokeillut jo kaikki mahdolliset tietämäni reseptit ja niiden muunnelmat. Yritän malttaa vielä mieleni ja jätän ulkolaiset kurpat kaupan tiskiin, koska kohta sitä herkkua saa syödä vaikka aamupalaksikin :)

Vasen käsi 11.06.2012 22:49

Nyt olen kokeillut kahta reseptiäsi: voi-balsamicoporkkanoita ja tätä. Hyvää on ollut, mutta molemmissa heräsi sama kysymys: mikä ihme on punainen balsamico? Yritin etsiä kaupastakin, mutta ei löytynyt, ellei kyseessä ole sittenkin punaviinietikka? Olen käyttänyt nyt ihan tavallista balsamicoa. Tätä salaattia käytin lisukkeena pannulla käytetylle haukifileelle, ja avokki raapi salaatinrippeet minunkin lautaselta, oli kuulemma niin hyvää :)

Jupen keittiössä 12.06.2012 19:50

Kiitokset reseptistä. Tätä testattiin juuri Ranskan lomalla ja hyvin maistui koko perheelle.

Eeva 16.06.2012 16:43

Heippa kaikki, ihanaa että tykkäsitte ohjeesta! :)

Vasen käsi, punaisista rypäleistä tehty balsamico on ehdottomasti yleisempää ja sitä perinteistä, mutta balsamicoa tehdään sekä punaisena että valkoisena (puna- ja valkoviinirypäleistä). "Tavallinen" balsamico on siis punaista balsamicoa :) Yleensähän ohjeissa mainitaan tuota tarkoitettaessa vain balsamico, mutta koska tiedän että Suomessa yleisistä kaupoista esim. Lidl myy valkoista balsamicoa, haluan tarkentaa, kummasta on kyse.

Pipsa 25.06.2012 19:57

Tein tätä tänään ja oli todella, todella hyvää! Taas kerran se tuli todistettu: yksinkertainen on parasta. Itse en ole syönyt raakaa kesäkurpitsaa sitten päiväkodin, jossa sitä pakotettiin syömään vaikka inhosin sitä, mutta nyt on sitten sekin päivä koittanut, kun voin myöntää pitäväni (tällä tavalla valmistetusta) raa'asta kesäkurpitsasta. Laitoin salaatin marinoitumaan jääkaappiin folion alle jo aamupäivästä, niin päivällisaikaan salaatti oli todella hyvää. Kiitos ihanasta reseptistä ja raaka kesäkurpitsa -syndroomani poistosta :)

annemi 28.06.2012 11:13

Ai nam, kaikki balsamicossa marinoitu on minun herkkuani. Laitanpa reseptin talteen :)

Emma 10.08.2012 18:06

Toimii aivan älyttömän hyvin myös kun paistaa kesäkurpitsat ja sipulit pannulla ja maustaa tämän jälkeen. Suosittelen!

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    2. 2

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    3. 3

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Metron värin piti alun perin olla hopea ja jutteluun kannustavat penkit olivat poliittinen päätös – keräsimme metrofaktat länsimetron kunniaksi

    6. 6

      ”Suomen kuningas” piipahti Helsingissä ja onnittelee satavuotiasta Suomea – Philipp von Hessen kertoo myös perheenlisäyksestä: ”Nyt meillä on toinenkin prinsessa”

    7. 7

      Jari Mönkkönen vitsaili olevansa pyörä­tuolissa alle viisi­kymppisenä, ja lopulta niin kävi: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy nyt liikuttamaan vain päätään –”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

    8. 8

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    9. 9

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    10. 10

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    4. 4

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    5. 5

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    6. 6

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    9. 9

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Bruce Oreckilla huima visio Vallilan kone­pajalle, tarjoaa ilmaisia tiloja aloitteleville yrittäjille – ”Tavoitteeni on, että täällä voisi viettää päivän kyllästymättä”
    3. Metron värin piti alun perin olla hopea ja jutteluun kannustavat penkit olivat poliittinen päätös – keräsimme metrofaktat länsimetron kunniaksi
    4. Espoo on läjä uinuvia ”kaupunki­keskuksia” eli lähiöitä – vuosi­kymmeniä puuhattu länsi­metro avaa vihdoin kehityksen tulpan Tilaajille
    5. Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”
    6. Jari Mönkkönen vitsaili olevansa pyörä­tuolissa alle viisi­kymppisenä, ja lopulta niin kävi: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy nyt liikuttamaan vain päätään –”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”
    7. Älypuhelin menee liian usein lapsen edelle – imettäessäänkin monet äidit katsovat koko ajan puhelinta
    8. Arkkitehtuuridebateissa on samoja piirteitä kuin ruoasta käytävissä väittelyissä: yhdellä on mielessä makaronilaatikko, toisella huippukokin huippuannokset
    9. Vain harva nuori tupakoi
    10. Republikaanien veromalli ajaisi vajeisiin ja säästöihin
    11. Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua Tilaajille
    12. Näytä lisää