Lujasti lempeä    |   Kolumni

Lähtöjen ja tulojen hetkillä tiivistyy rakkaus

Kohtaamisten ja eroamisten hetkillä olemme erityisen haavoittuvia. Kannattaa ottaa riski ja näyttää toiselle oma kaipuu, kirjoittaa Maaret Kallio kolumnissaan.

Katseeni kiinnittyy lentokentän odotusaulassa isään, joka on vastassa pitkältä ulkomaanmatkalta palaavaa tytärtään. Isä hakee tuttuja kasvoja aina uudelleen aukeavien ovien takaa tulevien ihmisten joukosta. Ilmassa tiivistyy malttamaton odotus.

Kun tytär viimein saapuu, ei isä kuitenkaan osaa ilmaista odotuksensa täyttymystä. Tytön kasvot valaistuvat ja keho kaartuu kohti halausta. Isä ei ymmärrä, vaan kääntää nopeasti selkänsä ja mutisee huuliensa välistä: ”Auto on kakkoshallissa. Mennään pian, ettei tarvitse turhasta maksaa.”

Ohikiitävässä, herkässä hetkessä isä menettää mahdollisuuden, johon perheen pieni, valkoinen koira osaa epäröimättä tarttua. Koira haukahtaa onnesta tytön nähtyään ja hyppii kohti sääriä malttamattomana. Eleillään koira kertoo kaipauksestaan ja jälleennäkemisen riemusta maailmalta kotiin palaavalle rakkaalle. Isänsä sylin sijaan tyttö päätyy koiransa syleilyyn.

Kohtaamisten ja eroamisten hetkillä olemme erityisen haavoittuvia. Nämä hetket ovat yllättävän herkkiä ja merkittäviä turvalliseksi koetun ihmissuhteen kannalta. Silloin kaipaamme toisiltamme voimakkaammin signaaleja siitä, että olen tullut nähdyksi, olen sinulle tärkeä ja olet tunnetasolla tavoitettavissani.

Erojen ja paluiden hetkiä ei koeta vain lentokentillä, vaan paljon arkisemmissakin hetkissä. Ne ovat sitä helpompia, mitä vahvemmin on kokenut yhteyden toisen ihmisen kanssa.

Siksi taitava ammattilainen ymmärtää ottaa lapsen lämpimästi vastaan päiväkodin hektisessä aamussa tai viisas vanhempi tajuaa vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta katsein ja kosketuksin töistä palatessaan. Myös onnellisissa parisuhteissa kotiin palaava kumppani saa hetken intensiivisen huomion tai lähtevä rakas jäähyväissuukon. Nukkumaanmenokaan ei tapahdu salakavalasti kohtaamatta. Ennen yöllistä eron aikaa on jälleen tärkeää osata vahvistaa yhteyden tunnetta.

Jäähyväishalauksissa ja tulosuukoissa on arkiymmärrystä suurempaa taikaa. Kohtaamattomuudella voi haavoittavalla hetkellä tehdä paljon hallaa omalle ja toisen turvallisuuden tunteelle. Siksi arassakin olossa kannattaa uskaltautua ottamaan riski ja näyttää toiselle oma kaipuu, raottaa kovan kuoren pintaa ja osoittaa toisen merkityksellisyys. Vastalahjaksi saa avoimemman vastapuolen, joka voi laskea puolustuksensa ja avautua aidolle yhteydelle.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Äiti jätti uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen yksin uimahalliin ja meni saunaan – lapsi löytyi monitoimialtaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen

    2. 2

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    3. 3

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta suku­puolten väliset erot ovat maailman suurimmat

    4. 4

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    5. 5

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    6. 6

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    7. 7

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    8. 8

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    9. 9

      Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset

    10. 10

      Jumiutunut laskuteline pakotti Savonlinnan aamulennon palaamaan takaisin – polttoaine olisi loppunut ennen Helsinkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    3. 3

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    4. 4

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    5. 5

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    6. 6

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    7. 7

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    8. 8

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    9. 9

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    10. 10

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tuhannet tieteilijät varoittivat ihmiskunnan joukkotuhosta – he esittävät myös tekoja, joita kuka tahansa voi tehdä maailman hyväksi vaikka heti

    11. Näytä lisää