Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

Työpäivä on ollut poikkeuk­sellisen tiukka ja esi­miehen käytös kiehut­tanut voimalla. Päivä on kulunut hammasta purren, jottei suusta loikkinut sataa sammakkoa. Mieltä painaa tilanne, jossa koit tulleesi kohtuuttomasti kohdelluksi ja ylimielisesti jyrätyksi.

Onneksi pääset kotiin, jossa rakkaasi odottaa sinua. Tuskin maltat asettua ruokapöytään, kun purkaus heittää jo ensikipinänsä. Viimeinkin edessä on ihminen, joka tahtoo parastasi ja käsittää näkökulmasi, joten annat tulla täyslaidallisen. Miten vaikeaa töissä oli ollut, miten paljon otti päähän ja kuinka epäoikeudenmukaisuus painaa mielen matalaksi.

Mutta sitten seuraakin toinen jysäys.

Rakkaasi kuuntelee liian kevein korvin ja suurin suin. Hetkessä hän alkaa paasata siitä, mitä sinun olisi pitänyt esimiehelle sanoa. Muistuttaa niistäkin viisauksista, joita hän on aiemmin jo linjannut.

Mikset tehnyt näin ja noin! Ajattelisit myönteisemmin! Olisit välittämättä!

Mikä pettymys. Neuvoja kuuntelun sijaan. Ohjeita ymmärryksen tieltä. Toivomus toisen turvasta, joka kääntyy kiukuksi sivuuttamisen tunteesta. Painat kytkintä ja annat palaa:

Ei olisi kannattanut kertoa sinulle lainkaan. Et tajua mitään!

Tilanne lienee tuttu valtavan monelle meistä – molemmilta puolilta koettuna. On helppo samastua ihmiseen, joka purkaa läheiselleen ahdistustaan odottaen kuuntelevaa korvaa, mutta tuleekin sivuutetuksi neuvoin ja vähättelyin. Yhtä lailla on helppoa samastua siihen puoleen, joka ahdistuu toisen tunteiden intensiteetistä ja alkaa pyytämättä jakelemaan neuvoja. Hän ei malta kuunnella ja kiinnostua, vaan yrittää ratkaista ongelman alta aikayksikön.

Hän lähestyy järjellä, eikä tavoita tunnetta. Ja juuri siinä kohdassa syntyy uusi ongelma.

Valtavan usein tavalliset vuorovaikutustilanteet kääntyvät päälaelleen liiallisen järkiperäisyyden tähden. Kurahousuista kiukuttelevalle taaperolle selitetään ilman kosteuspitoisuuden määritelmiä, eikä malteta rauhoittaa harmia kiukun takana. Surevaa ystävää neuvotaan ajattelemaan positiivisesti, vaikka lohdullisinta olisi luoda tilaa tämän hetken varjoille. Jännittäjää käsketään rentoutumaan sen sijaan, että jännitys tulisi lempeästi sallituksi ja vastaanotetuksi.

Kyse ei ole vain kuuntelemisen taidoista, vaan tunneyhteyden muodostumisesta. Kun toinen ihminen kokee voimakasta tunnetta, hänen tarpeensa on tulla tavoitetuksi tunteessa, ei järjen hienoissa ratkaisuissa. Kun tunnetta lähestyy yksin järjen keinoin, se usein voimistuu tai kääntyy pettymyksesi.

Syntyy kokemus siitä, ettei toinen välitä tai etten kelpaa kokemuksineni sellaisena kuin olen.

Neuvoakin saa, muttei koskaan ensimmäisenä. Järkevintä on lähestyä tunnetta. Tunnekuohussa ihminen kaipaa jakajaa ja rinnalle asettujaa, ei yläpuolelta heristävää tietäjää. Työpäivästä pettynyt puoliso ei siis ensisijaisesti toivo ohjeita, eikä jännittäjä kaipaa käskyjä.

Sen sijaan lämmin uteliaisuus ja toisen tunteesta kiinnostuminen lähentävät ja rauhoittavat.

Ihmistä rauhoittaa hyväksyvä, lämmin ja lähelle uskaltava toinen ihminen. Se on mielen kuohuessa tuhat kertaa arvokkaampaa kuin hienoimmiksi hiotut järkiratkaisut.