Lujasti lempeä    |   Kolumni

Onni muuttuu arjeksi ja suudelmat pusuiksi – kaikkein tärkein parisuhdevinkki on huomata muutos

Hyvien parisuhteiden riski on liika luottamus siihen, että tämä kyllä kantaa, vaikkei vuosiin toista ehtisi melkein muistaakaan, kirjoittaa Maaret Kallio.

Tarina alkaa tutusti.

Toisilleen mainiosti sopiva pari tapaa. Molemminpuolinen ihastus alkaa voimistua. Hiljalleen tai aivan hetkessä toisesta tulee tärkeintä maailmassa, jotain, mistä ei koskaan haluaisi luopua.

Hänen tuoksunsa hurmaa. Hänen ihonsa on pehmeintä ikinä. Hänen äänensä hellii hädässä ja sylinsä sulkee koko maailman ulkopuolelle.

Hänen kanssaan aukeaa yhteinen elämä, joka oli ennen vain unelma.

Suhde ei muutu huonoksi, eikä mitään suurempaa pahaa tapahdu. Vuodet vain kulkevat ja ajan hammas alkaa purra. Milli kerrallaan unelma karkaa kauemmaksi. Maailman rakkain alkaa muuttua kalustoon kuuluvaksi, suudelmat lyhyiksi pusuiksi ja läheisyyden taika velvollisuudeksi.

Eikä mikään ihme, niinhän meille usein käy. Ihminen tottuu olosuhteisiin hämmästyttävän nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa. Se, mikä joskus oli suurinta onnea, alkaakin ajan mittaan olla ihan tavallista arkea.

Ihme on liian lähellä ollakseen nähtävillä.

Yksi suurimmista ja huomaamattomista parisuhdevirheistä on tottuminen kaikkeen siihen hyvään, mikä joskus oli vain toive tulevaisuudesta. Kiireisessä elämässä työ repii osansa ja lapsetkin tarvitsevat aikuisensa. Hyvien parisuhteiden riski on liika luottamus siihen, että tämä kyllä kantaa, vaikkei vuosiin toista ehtisi melkein muistaakaan.

Mutta ei rakkaus ikuisuutta odota. Se kaipaa tulla nähdyksi, todistetuksi, kosketetuksi, ravituksi, halatuksi ja huomioiduksi. Priorisoiduksi.

Parisuhde päättyy aina jonkinlaiseen kuolemaan, muttei suinkaan aina puolison, vaan suhteen kuolemaan. Elokuu on kärkikuukausia erojen hakemisessa. Eikä yksikään ero helppo ole. Tuskaista luopumista, surullista päättymistä, vihaista irrottamista, haaveista hellittämistä – mutta valitettavan usein myös itsestäänselvyytenä olemisen päättymistä.

Syksyn tärkein parisuhdevinkki tulee siis tässä: Älä koskaan, ikinä pidä rakastasi itsestäänselvyytenä. Me menemme toisen kanssa yhteen siksi, että saisimme olla jollekin tässä maailmassa jotain aivan erityistä. Sitoudumme liitoiksi siksi, että maailmassa olisi joku, joka rakastaisi minua täydestä sydämestään sittenkin, kun hänelle on auennut haavani, osaamattomuuteni ja onnettomuuteni. Siksi, että jollekin tässä maailmassa ei olisi itsestäänselvyys. Ei yksi muista, ei osa riviä.

Miten helppoa on omistaessa unohtaa, mutta menettäessä kirkkaasti muistaa.

Tämä maa on täynnä miehiä, jotka kaipaavat rakkaansa syvää arvostusta. Naisia, jotka kantavat liikaa yksinäisyyttä. Näkymättömyyden surua, kun putoaa puolisonsa prioriteeteissa sija kerrallaan. Parisuhteita, joissa alun ihmeestä on hioutunut silkka oletettu etu.

Hyvää voi onneksi aina vahvistaa. Eikä se vaadi suuria, vaan pieniä ja toistuvia tekoja. Suutele lähtiessä. Silitä vaatimatta. Ihaile hänen uskollisuuttaan. Kuuntele neuvomatta. Havahdu huomaamaan kaikki se, mitä hän tekee sinun, perheenne ja kotinne eteen. Sano edelleen ääneen se hyvä, johon aikanaan rakastuit. Se erityisyys, josta aikanaan unelmoit.

Lopuksi jää vain yksi kysymys: mahtaako hän yhä tietää, tuntea ja kokea, miten erityinen hän sinulle onkaan?

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    2. 2

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    3. 3

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    6. 6

      Avaruudesta löytyi pääkaupunkiseudun kokoinen kuollut tähti, joka painaa niin paljon, etteivät sen atomit pysy kasassa

    7. 7

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    8. 8

      Hallituksessa on viriämässä kova poliittinen taisto Kelan johtajasta

    9. 9

      Mol.fi-työpaikkasivusto jäi ajastaan jälkeen, lähiaikoina avattavan uuden palvelun luvataan mullistavan suomalaisen työelämän

    10. 10

      Facebook esitteli keskus­pankkiireille virtuaali­valuuttaansa, Suomen Pankin edustaja ei vakuuttunut: ”Puolivillainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    4. 4

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    5. 5

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, että iskut Saudi-Arabian öljy­laitoksiin tehtiin Iranin tai Irakin suunnasta, sanoo Yhdysvallat – Mutta kuvista ilmenee myös risti­riitaisuus

    7. 7

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    8. 8

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    9. 9

      Kasperi Saari, 67, harrastaa hotellien omistamista, ja pian hän avaa Helsinkiin maailman suurimman ketjun huippu­hotellin

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää