Lujasti lempeä    |   Kolumni

Lapsi pelkäsi vihaisen näköisiä aikuisia, mutta keksi keinon, jolla jokainen sulaa – Vieraasta ihmisestä voi löytää arvaamatonta hyvyyttä

Piiloon painunut hyvyys on usein houkuteltavissa esiin, kun vain uskaltaa kokeilla, kirjoittaa Maaret Kallio.

”Ihmiset! Ne on just tuommoisia!” turkulainen kirjakauppias huoahti korvaani.

Seisoimme rinnatusten yleisöluentoni jälkeen kirjojeni myyntipisteellä. Hetkeä aiemmin kuulija oli lähestynyt minua erityisellä päättäväisyydellä. Silmiin katsoen hän työnsi kätensä laukkuunsa ja kaivoi sieltä esiin sinisen suklaalevyn, jonka päällä luki kaunokirjaimin Rakkaudella.

Sillä hän tahtoi kiittää kirjoituksistani, jotka olivat auttaneet häntä.

Miten oikeassa kirjakauppias olikaan. Tiedetään, että ihmiset ovat pääosin juuri tuollaisia: hyväntahtoisia, avuliaita ja myötätuntoisia. Kannustavia ja luotettavia.

Hyvään luottaminen on silti usein koetuksella. Uutisiin nousevat herkimmin ihmisten pahat teot ja törkeät linjaukset. Pahan puhuminen virittää korvan kuulevaksi, vaikka hyvän puhuminen selän takana on vieläkin tavallisempaa.

Usein jo varhain syntyneet kuvat maailmasta ja muista ihmisistä peilautuvat toistuen uusissa kohtaamisissamme. Lähestymmekö asioita pelon vai hyvän odotuksella? Luotammeko lähtökohtaisesti toisten turvallisuuteen vai valppaasti varuillaan omaa suojaten?

Millaisin silmälasein ohjaamme lapsiamme ensisijaisesti tutkimaan maailmaa: vaarojen vai turvallisuuden näkökulmin?

Usein lapsena havainnoimme sitä syvällä piilevää hyvää, minkä vuodet, kovat kokemukset ja kyynistyminen ajavat unohduksiin. Silloin hyvää ei edes jaksa etsiä, vaikka lopulta sen löytyminen on yllättävän lähellä.

Jonkin aikaa sitten sain asiasta kuopukseltani tärkeän muistutuksen. Kävelimme jälleen kerran kahdestaan kotiin soittotunnilta, kun pieni kertoi aina välillä yksin kulkiessaan pelkäävänsä aikuisia, jotka tulevat tiellä vastaan kovin totisen ja tuiman näköisinä. Yhdessä pohdiskelimme, että vakavista kasvoista huolimatta suurin osa on mitä todennäköisimmin kilttejä ja aina halukkaita auttamaan pulassa olevaa lasta.

Piilossa pysyvän hyvän esille saamiseksi pieni kertoi kuitenkin jo löytäneensä hienon ratkaisun.

”Tiedätkö äiti, että mulla on ollut jo pitkään hyvä tapa. Kun joku aikuinen näyttää musta pelottavalta, niin mä vaan aina rohkeasti moikkaan sitä. Melkein aina ne alkavat hymyillä ja muuttuvat heti paljon mukavammaksi.”

Voin vain kuvitella. Hyvä meissä on usein niin liki, vaikka joskus tuntuukin katoavan kammottavan kauaksi suojien, kuorien, kilpailun ja kiireiden taakse. Silti hyvä on usein niin herkästi esille houkuteltavissa, kun vain uskaltaa kokeilla.

Pieni oli oivaltanut sen, mikä meiltä aikuisiltakin on usein hukassa: muuttaessa maailmaa on aloitettava itsestä.

Millainen maailma olisikaan, jos hyvää etsisi itsestä ja toisista koko ajan yhä hanakammin? Kuinka tärkeää olisi toistuvasti saada nokille sillä, että useimmiten ihmiset kuitenkin yllättävät hyvällä? Miksi me kätkemme itsestämme sitä, mikä meissä on kaikkein kauneinta?

Onneksi yksikään meistä ei ole hyvyydelle puolustuskykyinen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen somessa: ”En usko siihen huuhaahan” – Sen jälkeen alkoi palautevyöry

    2. 2

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamujuominen erityisen suomalainen ilmiö?

    3. 3

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemusterapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    4. 4

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    5. 5

      Voi olla, että korot eivät nouse vuosi­kausiin – Mitä se tarkoittaa koti­talouksien kannalta?

      Tilaajille
    6. 6

      Jopa miljoonan suomalaisen kehossa jyllää esidiabetes, eivätkä he tiedä sitä

      Tilaajille
    7. 7

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    8. 8

      Kuollut isä juoksi kodin ohi keltaisissa shortseissa – Terveetkin ihmiset näkevät harhoja, ja tutkijan mukaan niihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    9. 9

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    10. 10

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    4. 4

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    5. 5

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    6. 6

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    7. 7

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    8. 8

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    9. 9

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää