Aamu alkaa vähintään vartin meditaatiolla. Perään unimittarin data optimaalisesta levosta, sitten pirtsakka pulahdus avantoon. Virkistävä vihersmoothie proteiinilisällä ja asenne kohdilleen. Enää vain voimalauseen valinta ja uusi, parempi päivä voi alkaa!
Työpäiväkin pirskahtelee aktiivista aikaansaamista. Harrastussuma lupaa kehittymistä niin lapsille kuin aikuisille. Illalla antautuva rentoutumishetki palauttavine venyttelyineen ja kuumine hellyysulottuvuuksineen. Mittari päälle ja kohti parempia syviä unia!
”Sillä on suuri ero, viriääkö toiminta syvimmillään itsekurista vai joustavasta huolenpidosta.
Superhyvinvoinnin kuviteltu päiväkuvaus saattaa paradoksaalisesti herättää jo luettuna monissa ahdistusta. Miten ikinä pystyn kaikkeen tuohon, joka päivä, viikosta toiseen? Miksei minun tahdonvoimani riitä?
Muutamia vuosia sitten ihanteisiimme kivunnut superminä tuli valitettavasti jäädäkseen. Hyvinvoinnista huolehtiminen ei noussut vain aidosti tärkeäksi näkökulmaksi, vaan kehittyi jopa ylettömäksi suoritukseksi. Täydellisyyshakuiset odotukset ja itsekontrollin ylikorostus ovat valitettavasti kasvattaneet monen pahoinvointia.
Lukemattomat pakkopirteät voimalauseet lupaavat, että ole se, joka haluat olla ja kaikki on sinusta kiinni. Ne tarjoavat tsempin lisäksi myös armotonta näkökulmaa minäprojektin loputtomasta viilaamisesta ja harhaisesta kontrollista.
”Kun hyvinvointi on riittävän vahvaa, se ei perustu pienten yksityiskohtien ylenmääräiseen hinkkaamiseen.
Milloin hyvinvoinnista tuli suoritus? Milloin mielentaidoista menestystuote? Milloin yksittäisten ihmisten some-elämästä malli, jota ryhdyttiin läkähdyksiin saakka imitoimaan?
On tärkeää pitää hyvää huolta itsestään, mutta sillä on suuri ero, viriääkö toiminta syvimmillään itsekurista vai joustavasta huolenpidosta. Moni jakaa itsestään sosiaalisessa mediassa kuvaa itsestään superminänä, jonka aamu alkaa meditoinnilla ja päivä jatkuu pirskahtelevasti iltaan saakka.
Superminään liittyvä hyvinvointiesitys on kuitenkin usein liian hyvää ollakseen totta. Ihmisestä ei saa superia, eikä elämää kontrolliin minkään maailman ruokavalion tai voittajatunnin keinoin.
Jos mielii hyvinvointia, on antauduttava inhimillisyydelle. Hyvinvoivaan mieleen mahtuu myös pahaa oloa, joustavuutta ja myötätuntoa. On normaalia nukkua välillä myös huonoja öitä. On inhimillistä olla toisinaan avuton. On luonnollista, ettei elämä pysy huippuhallinnassa, vaikka siihen voikin paljon vaikuttaa myös itse.
Jos ongelma on maca-jauheen tasolla, on aivan ok vastata siihen maca-jauheella. Ongelmalliseksi tilanne muuttuu silloin, kun kurinalaisilla hyvinvointisuorituksilla pyritään vastaamaan rakenteellisiin hyvinvoinnin peruspilareihin. Silloin täydellisestä hyvinvoinnista tulee tavoite tai teknisesti suoritettava ihanne.
Kun hyvinvointi on riittävän vahvaa, se ei perustu pienten yksityiskohtien ylenmääräiseen hinkkaamiseen, vaan joustavampaan kokonaiskuvaan. Kun perustat ovat lujat, ei armottomuus lyö läpi pikkuasioissa, kuten einesruuan syömisestä tai urheilusuorituksesta hellittämisestä.
Onkin tärkeää pohtia, onko teoillaan lopulta lujittamassa mielensä ja hyvinvointinsa perustoja. Vai hiooko pikkupintoja kompensoidakseen perustojen puuttumista?
”Mielenterveys tai hyvinvointi eivät ole suorituksia.
Näinä superihmisten aikoina on myötätuntoisesti muistettava meissä jokaisessa elävä keskeneräisyys. Nyt kaivataan yhä voimallisemmin armollisuutta, joka lupaa hyvää elämää ja riittävän hyvää ihmisyyttä, ilman mitä ihmeellisimpiä kontrollikeinoja. Mielenterveys tai hyvinvointi eivät ole suorituksia. On paljon sellaista, mikä ei ole omassa varassamme – ja silti siedettävissä.
Toivo ei perustu täydellisyyteen, vaan armollisuuteen.
Perustoissa palataan tunteiden, tarpeiden ja toivon äärelle. Mitä sinä ihan oikeasti tarvitset juuri nyt? Mistä todella on kyse? Millainen on arvosi silloin, kun et ole yhtään mitään ihmeellistä?
Mitä olet silloin, kun et ole suorittanut yhtään mitään? Miten hyvin voit silloinkin voida?