Istuimme taannoin iltaa kaveriporukalla, kun keskustelu kääntyi vanhempiemme sukupolveen ja eritoten heidän sisaruussuhteisiinsa.
Oli karua havaita, miten monen vanhempien sisaruussuhteet olivat vuosien saatoissa viilentyneet tai jopa katkenneet. Moni meistä aikuisista lapsista oli tottunut itsestäänselvyytenä siihen, ettei tiettyjä setiä, tätejä tai enoja oltu nähty vuosikausiin tai ettei heitä edes tervehditty satunnaisissa häissä ja hautajaisissa. Joidenkin välit olivat tulehtuneet naimisiinmenon yhteydessä, armottomissa sanaharkoissa tai lapsuusajan epätasa-arvon symbolisoitumisena raastavissa perintöriidoissa.
Monessa perheessä juuri sisarukset ovat toisilleen tärkeintä seuraa ja rakkainta hupia.
Samalla pohdimme kaveriporukalla sitä, miten jokainen meistä oli tällä hetkellä kotona asuvien lasten äiti tai isä. Päivittäiseen arkeemme kuuluu lastemme keskinäisiä kahinoita, syvää sisarusrakkautta, kaiken jakamista mummeista ja iltapesuista alkaen. Monessa perheessä juuri sisarukset ovat toisilleen kaiken herkullisen ärsyttämisen lisäksi mitä tärkeintä seuraa ja rakkainta hupia.
Vanhemmuuden tästä näkökulmasta käsin tuntui mahdottomalta kuvitella, että joskus nämä lapsuutensa jokaisen hetken jakaneet pienokaiset eivät enää voisi nauraa vapautuneesti yhdessä tai olisi edes puheväleissä keskenään.
Sisaruussuhteita tutkineen sosiologian professori Antti O. Tanskasen mukaan sisaruussuhteet sisältävät usein ristiriitaisia tunteita. Sisarukset kilpailevat väistämättä samoista resursseista, kuten vanhempien huomiosta ja perinnöstä, mutta myös auttavat ja tukevat toisiaan paljon. Pienemmällä ikäerolla ja yhdessä asuneilla täyssisaruksilla on keskimäärin läheisimmät suhteet toisiinsa.
Riidoilta ei kuitenkaan vältytä, mikä kertoo tutkijan mukaan usein myös suhteen turvallisuudesta. Ystävien kanssa riitely on kohtalokkaampaa, sillä ystävyyssuhteet katkeavat sisaruussuhteita herkemmin.
Saman perheen lapset eivät suinkaan tarvitse aina samaa.
Olen itse neljän lapsen katraasta toisiksi vanhin, mutta myös kahden lapsen äiti. Omien lasteni sisaruussuhteen seuraaminen on tärkeä osa vanhemmuutta, sillä he ovat keskenään ainoat, jotka voivat jakaa kokemuksiaan ja tunteitaan juuri tästä perheessä ja juuri tällaisten vanhempien kanssa elämisestä.
Lapseni kokevat silti perheemme ja elämämme taatusti osin eri tavoin riippuen yksilöllisestä herkkyydestä, temperamentista ja asemasta sisarussarjassa.
Lapsen perhekokemuksiin vaikuttaa voimakkaasti myös vanhempien kyky tukea, ymmärtää ja rajata erilaisia persoonia samanarvoisella rakkaudella. Samankaan perheen lapset eivät suinkaan tarvitse aina samaa.
Lasten epätasa-arvoinen kohtelu vanhempien taholta heijastuu usein ongelmallisesti sisarusten väleihin aikuisuudessakin. Lasten eritasoinen suosiminen sukupuoleen, luonteenpiirteisiin tai taitoihin perustuen on myrkyllistä myös sisarussuhteille. Tasa-arvoa on erilaisuuden kunnioittaminen ja kunkin lapsen yksilöllinen ymmärtäminen.
Toinen saattaa tarvita napakampaa rajausta ja toinen tukea herkkyytensä ymmärtämisessä. Erilaisuuden kunnioittaminen luo pohjaa myös sille, että sisarukset voivat säilyä toistensa tukena ja turvana läpi elämän.
Sisaruus voi olla elämän pisin suhde, joka kantaa senkin jälkeen, kun vanhemmat ovat jo menneet. Suhteiden ymmärtäminen ja korjaaminen on onneksi mahdollista aina niin kauan, kun yhteistä aikaa on olemassa.
Kun on voinut jakaa suruja ja iloja koko elämänmatkan varrelta, on side toiseen sanattoman suuri suoja.
