Aikaamme leimaa kiinnostavuuden paine, ja siinä piilee vaara – Rohkeus on eri asia kuin rajaton avoimuus - Lujasti lempeä | HS.fi

Aikaamme leimaa kiinnostavuuden paine, ja siinä piilee vaara – Rohkeus on eri asia kuin rajaton avoimuus

Monelle voi tulla paineita kohahduttaa paljastuksilla saadakseen huomiota, sillä sosiaalinen media palkitsee siitä. Rajattomalla avoimuudella on kuitenkin varjopuolensa, kirjoittaa Maaret Kallio.

7.10.2020 2:00 | Päivitetty 7.10.2020 7:47

Tuttu palaute: ”Sä et ole kovinkaan kiinnostava.”

Työni kouluttajapsykoterapeuttina, kolumnistina ja tietokirjailijana on osin julkista. Käsittelemäni aiheet käsittelevät ihmismieltä ja ihmissuhteita, kuten turvatonta lapsuutta, väkivallan kokemuksia, parisuhdeongelmia ja mielenterveyden keskeisiä kysymyksiä.

Mutta silti: ”et ole kovinkaan kiinnostava. Sun pitäis antaa itsestäsi enemmän. Kertoa omaa tarinaasi, jakaa elämääsi ja arkeasi rohkeammin!”

Minusta asiani on minua itseäni sata kertaa kiinnostavampi, joten kehotus kuulostaa vieraalta. Mutta kannattaisiko silti suostua jakamaan enemmän, päästämään lähemmäksi ja avaamaan elämäänsä? Tulisiko kaiken olla jaettua?

”Mitä näkyvämpi ja räiskyvämpi persoona olet, sitä enemmän saat julkisuutta” sanoo sosiaalipsykologian ja somen tohtori Suvi Uski. Juuri kiinnostavuus nousee ratkaisevaksi tekijäksi, kun halutaan löytää mahdollisuuksia näkyä ja vaikuttaa.

Uski kuvaa, että siinä missä ennen haluttiin olla popstaroja, nyt halutaan olla somevaikuttajia – ja se vaatii kiinnostavuutta. Some mahdollistaa miltei kelle tahansa pääsyn julkisuuden valokeilaan.

Mutta kannattaako kiinnostavuuden ja huomion perässä siltikään kiirehtiä?

 Ihmiset seuraavat ja katsovat ihmistä, joka taitaa draaman ja herättää tunteita.

Kiinnostavuus on sosiaalisen median liikkeen kannalta keskeistä. Ihmiset seuraavat ja katsovat ihmistä, joka taitaa draaman ja herättää tunteita: uteliaisuutta, inhoa, kateutta, suuttumusta, turvallisuutta, lohtua tai inspiraatiota. Pelkkä asia ei totisesti riitä, vaan on oltava ennen kaikkea tyyppinä kiinnostava. Jakaa vähän enemmän, vähän rohkeammin, vähän paljastavammin. Olla jotakin muuta kuin kaikki muut.

Draama ruokkii itseään ja kiinnostavuus kasvaa. Mutta mitä tapahtuu ihmiselle sen keskellä?

Kiinnostavuuden perässä juokseminen voi olla lyhyt tie. Kun avaa itsensä, elämänsä ja intiimiytensä kaikille, on myös kaikkien arvosteltavissa. Toisinaan käsitys ja ymmärrys itsestä alkaa siirtyä liikaa oman mielen sisältä kohti ulkoista katsetta: Miten minut nähdään? Mistä minussa pidetään? Kuinka paljon minua seurataan? Mikä muita kiinnostaa?

Haluanko kohahduttaa räväkällä paljastuksella tai pistävällä mielipiteellä vain saadakseni osani huomiosta? Sen sijaan, että pysähtyisi kuulemaan omia sisäisiä tarpeitaan, jääkin odottamaan ulkoisia vahvistuksia yhä kiihtyvän draaman kustannuksella. Kierre voi olla loputon, jossa mikään ei riitä.

Mutta se mikä on ehkä yleisölle kiinnostavaa, voi olla yksilöä kipeästi satuttavaa.

 Kun omasta elämästä alkaa tulla tarina toisille, on oma sisin vaarassa.

Kun katseen valta vakiintuu sisimmästä ulkopuolelle, ollaan jo vaara-alueella: ”Enää ei tehdä sitä, mitä itse halutaan, vaan sitä, mitä halutaan muille somessa näyttää”, Uski toteaa.

Kun omasta elämästä alkaa tulla tarina toisille, on oma sisin vaarassa. Keskeistä Uskin mielestä on, onko julkinen kuva linjassa sisäisen identiteetin kanssa. Onko ihminen sujut antamansa kuvan kanssa? Onko hänellä omat rajat sille, mikä on muille jaettavissa tai toisten arvosteltavissa?

Jos julkinen kuva ja sisäinen identiteetti ovat keskenään voimakkaassa ristiriidassa, se tuottaa paljon stressiä. Jos somessa on mielettömän positiivinen ikiliikkuja, miltä tuntuu maata masennuksissa sohvalla? Jos somessa on luonut itsestään hahmon suvaitsevaisuuden kuningattarena, kykeneekö huomaamaan omaa suvaitsemattomuuttaan arjen kohtaamisissa?

 Rajatonta avoimuutta ei tule sekoittaa rohkeuteen.

Aikaamme leimaa jonkinlainen paljastamisen, kiinnostavuuden ja avoimuuden paine. Se sisältää vaaran, että katse kääntyy enemmän sisäisestä yhteydestä ja ymmärryksestä siihen, mitä ulkopuolelta odotetaan.

Silloin on tärkeämpää esittää kiinnostavaa ihmistä, kuin elää sitä, mitä todella jo on. Vaikuttaa ulospäin hyvältä, vaikkei sisimmässä tuntuisi siltä.

Rajatonta avoimuutta ei kuitenkaan tule sekoittaa rohkeuteen.

Voi olla myös rohkeaa säilyttää elämän herkkyyttä itsellään tai omassa luotetussa piirissä. On saatava suojata myös herkkää sisintä, omaa historiaa tai nykyhetken kauneutta ilman jakamisen painetta. Surujakin saa jakaa vain niille, jotka ovat sen ansainneet.

Vaikka rohkeus on tärkeää ja avoimuus olennaista, ei siitä saa tulla paine, joka pakottaa puhumaan tai avaamaan kaikkensa. Herkkyyttä ihmisessä ja elämässä on kaikki oikeus suojata. Ihmisyyden syvyys näyttäytyy edelleen ennen kaikkea elämässä, ei somessa.

Se mikä on kiinnostavaa, ei välttämättä ole enää inhimillisesti kestävää ja turvallista. Kumpi suunta ruokkii sisimpääsi lopulta enemmän?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Uusimmat postaukset