Kun korona hellittää otteensa meistä, edessä voi olla uusi haaste: uskallammeko me hellittää siitä?

Kun korona väistyy, astumme uudenlaiseen arkeen ja syksyyn. Jos maailma tuntuu rokotusten jälkeenkin yhä kovin vaaralliselta, on hyvä opetella tulemaan toimeen kohtuullisen riskin kanssa, kirjoittaa Maaret Kallio.

30.6.2021 3:00 | Päivitetty 30.6.2021 9:02

Kesä on juuri nyt kauneimmillaan. Moni viettää lomaa tai saa muutoin hengähtää kevyemmässä rytmissä.

Väistämättä edessä on kuitenkin arki ja syksy. Se saattoi nousta mieleen jo kevään lopussa, koulujen ja töiden hiljetessä.

Millaisin toimin palaamme arkeen? Miltä mahtaa pitkän etäilyn jälkeen tuntua paluu lähikontakteihin? Milloin voi taas alkaa pitää häitä, hautajaisia ja ristiäisiä miettimättä sitä, kuka voi tartuttaa ja ketä? Milloin konsertissa tai junassa kuuluva yskähdys on vain tavallinen yskähdys, eikä signaali vaarasta?

Siinä missä yksi on pelännyt itsensä uuvuksiin, toinen ei ole kokenut tarpeellistakaan pelkoa.

Pitkäaikainen ja äkisti valtavia muutoksia tuottanut koronatilanne on hiljalleen hellittämässä meistä otettaan. Suurin osa riskiryhmäläisistä on pian tuplarokotettu, jolloin tärkein tavoite hauraimman ryhmän suojaamisesta on täyttynyt. Tartuntaluvut ovat olleet laskussa, vaikkakin heittelehtien, ja rokotukset edistyvät muillakin ryhmillä hyvällä tahdilla.

Kun korona alkaa hiljalleen hellittää meistä, on uskallettava miettiä, osaammeko me hellittää siitä.

Moni meistä tunnistaa ja tunnustaa, miten monin tavoin koronakriisi on vaikuttanut itseen, ihmissuhteisiin ja arkeen. On tärkeää pysähtyä pohtimaan, millaisia puolia kriisi on meistä tuonut esiin.

Mitä kustakin meistä nousi pintaan kriisin akuutissa vaiheessa? Mitä tilanteen pitkittyessä tuosta akuutin tilanteen reagoinnista jäi nähtäville?

Mikä mahtaa olla omaa sisäistä uhan tunnetta ja turvattomuutta, mikä taas realistista ymmärrystä tilannekuvasta? Entä millaista tarinaa luon selviytymisestäni ja millaisia mielikuvia rakennan tulevasta?

Yksi tärkeä askel kohti kriisistä ulospääsyä on tunnistaa ja tunnustaa sekä omat sisäiset että tilanteen ulkoiset vaikuttimet. Joillakin kriisin alussa aktivoitunut vaara on jäänyt voimakkaasti päälle ja ympäristö tuntuu yhä kovin vaaralliselta. Siinä missä yksi on pelännyt itsensä uuvuksiin, toinen ei ole kokenut tarpeellistakaan pelkoa. Samassa tilanteessa olemme selviytyneet varsin erilaisin mielin.

Mistä me siis todella puhumme, kun puhumme koronasta? Mikä kaikki ahdistus, pelko, kieltäminen, viha, mitätöinti tai taistelu on todella koronaan liittyvää ja mikä taas nousee mielemme sisäisestä maailmasta?

Vaikka riski ei kokonaan katoa, on toivokin realismia.

Haastattelemani THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan koronariski on keskuudessamme jatkossakin, eikä tätä virusta voi juuria kokonaan pois.

Koronavirus on Nohynekin mukaan toki edelleen arvaamaton, mutta siitä on mediassa tuotu pääosin esiin syvin pääty eikä realistista kokonaiskuvaa, joka alkaa olla Suomen osalta jo varsin hyvä.

Vaikkei riski kokonaan katoa, on toivokin realismia. Nohynek kuvaa, että kahden rokoteannoksen suojateho on vakavaa tautia vastaan erittäin hyvä.

Kokonaiskuvan arviointiin kuuluvat monet seikat, joista sairastumisriski on vain yksi. Muun muassa mielenterveyden, lapsiperheiden ja opiskelijoiden koronan myötä kärjistynyt tilanne on tuonut uusia suuria riskejä, joita ei voi ohittaa.

Juuri siksi on tärkeää, että nollalukujen odottamisen sijaan oppisimme elämään viisaasti tämänkin riskin kanssa – aivan kuten elämme monen muunkin olemassa olevan riskin kanssa.

Saattaa tuntua tukalalta palata metroon, bussiin tai työpaikalle, jos ahdistus nostaa vahvasti päätään.

Tulevaisuus, yhteiskunnan avautuminen ja lisääntyvä vapaus voivat herättää sekä intoa että ahdistusta. Saattaa tuntua tukalalta palata metroon, bussiin tai työpaikalle, jos ahdistus nostaa vahvasti päätään. Pitkään pienissä piireissä liikkunutta ja riskiä voimakkaasti vältellyttä ihmistä voi paluu avarampaan arkeen pelottaa.

Liikkeelle lähteminen ja kohtuullisen riskin kanssa toimeen tulemisen opettelu on silti tärkeää.

On psyykkisesti hyvin raskasta varautua jatkuvasti pahimpaan. Kiivas kontrollointi ja tiukka ehdottomuus ovat usein suojia turvattomuuden ja pelon tunteille, jotka tuntuvat vaikeasti hallittavilta. Mielen kannalta täydellinen kontrolli on kuitenkin hauras suoja. Paradoksaalisesti alituinen pahimpaan varautuminen ja vaaran yliarvioiminen heikentää jaksamista ja lisää turvattomuutta, ei turvaa.

Maailma, elämä ja toiset ihmiset ovat kuitenkin ennen kaikkea edelleen turvallisia ja hyviä, mitä saattaa joutua vielä moneen kertaan itselleen ja toisilleen muistuttamaan.

Vaikkei olisi täyttä varmuutta, on mahdollista kokea hyvää turvallisuutta ja levollista yhdessäoloa.

Me sopeudumme jälleen, aivan kuten sopeuduimme suurempiinkin muutoksiin toissa keväänä.

Riskitöntä elämää ei ole olemassakaan. Pelkoa voi ottaa kädestä kiinni ja kulkea eteenpäin rauhassa sen kanssa.

Ahdistusta voi havainnoida, antaa sen kertoa viestejään ja toimia silti edistäen uusia tottumuksia. Me sopeudumme kyllä jälleen, aivan kuten sopeuduimme suurempiinkin muutoksiin toissa keväänä.

Toivosta ei saa luopua riskienkään edessä. Vaikka riskejä on olemassa, on turvakin totta ja jokaisen rakennettavissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Uusimmat postaukset