Pyöräilen aamuvarhain töihin arvokkaan asuinalueen läpi. Uljaiden talojen kesäkukat ovat kuihtuneet pystyyn ovensuiden patsasruukkuihin. Talvi tekee tuloaan, vaikkei kesä ole ehtinyt pois alta.
Vastaanotolla työpäivään mahtuu pitkä päättyvä psykoterapia, muttei yhtä ainoaa valmista ihmistä. Hoidon tulos on hyvä, muttei täydellinen. Keskeneräiseksi jää ihminen ja elämä – ja juuri se on lohdullista.