Moni alkoholista kieltäytyvä on lähipiirinsä kummajainen – Onko juomattoman kohtalon oltava tällainen?

Selityksiä, pelkoa ilonpilaajaksi leimautumisesta ja vaivihkainen lähtö kosteista bileistä kotiin. Miksi alkoholista kieltäytymistä yhä ihmetellään, pohtii Maaret Kallio kolumnissaan.

24.11.2021 3:00 | Päivitetty 24.11.2021 7:59

Juhlan alkaessa vieras kuiskaa hiljaa tarjoilijan korvaan: ”Olisiko teillä alkoholitonta vaihtoehtoa?” Pyyntö on kaikin puolin ok, mutta silti sen ilmaiseminen herättää hieman häpeää. Juomattomuudesta ei kannata tehdä numeroa, jos haluaa välttää ihmettelevät kyselyt.

Bileillan volyymit ovat kasvaneet ja viini virtaa. Mies ei haluaisi ottaa enempää, eivätkä keho tai mieli janoa enää yhtään tilausta. Mutta paine on kova: ”Mitä mitä? Tottakai jätkä ottaa! Ei nyt nössöillä kesken illan!” Ja kas, uusi lärvilauta on pöydässä.

”Älä ole ilonpilaaja!” työkaveri parahtaa, kun kollega on aikeissa lähteä pikkujouluista kotiin. Selityksiä, valkoisia valheita ja puolisalainen lähtö. On varottava, ettei loukkaisi ketään, kun ei jaksa humalaiseksi äitynyttä meininkiä.

Jos olet koskaan kieltäytynyt alkoholista tai halunnut väistää humalaista seuraa, olet ehkä myös kuullut näitä: Rentoutuisit nyt vähän! Eihän pari pahaa tee! Miksi pitää olla niin tiukkis?

Alkoholittomuuteen tai vähäiseen juomiseen assosioituu nopeasti tosikkous, kontrolli ja uhka, ikään kuin ilo ilman viinaa todellakin olisi teeskentelyä. Mutta kenen mielestä?

Juomattomuus tai vähäinen juominen voi herättää jopa enemmän tunteita kuin runsas juominen, vaikka jälkimmäisellä tiedetään olevan suurta haittaa sekä juovalle että tämän läheisille. Juomattomuuden valintaa joutuu usein selittelemään enemmän, ja juuri alkoholiton vaihtoehto on juhlissa pyydettävä erikseen, eikä toisinpäin. Samaan aikaan on täysin tiedossa, ettei alkoholi ole terveellistä, humalasta puhumattakaan.

Miksi juomattomuus herättää ärsyyntymistä juovissa? Mikä toisen holittomuudessa häiritsee?

Onko juomattoman häpeä meillä jopa juovan häpeää suurempi?

”Häpeää löytyy usein lasin molemmilta puolin,” kuvaa A-klinikan ylilääkäri Kaarlo Simojoki, jolle ilmiö on hyvin tuttu. Vaikka nuoret juovat vähemmän kuin edeltävät sukupolvet, on painetta juomiseen edelleen enemmän kuin juomattomuuteen.

Vähän juovat tai juomattomat saattavat jäädä ilman kutsuja juhliin tai yhteisiin illanviettoihin. Juomattomuuden myötä syntyvä ulkopuolisuus tekee kipeää ja lisää painetta. Usein myös juovaa hävettää, mikä ajaa arvostelemaan toisenlaista valintaa.

Paradoksaalisesti moni joutuu miettimään, kelpaako joukkoon, jos on juomatta. Olenko hyväksytty ja toivottu mukaan, vaikka en halua humaltua? Kysymys ei todella ole yksin nuorten, vaan myös aikuisten. Kykenetkö sinä ihan rauhassa hyväksymään hänet, joka ei juo? Ja jos et, ymmärrätkö miksi et?

Juomattomuuden taustalla voi olla lukuisia eri syitä. Osalla syiden juuret johtavat hyvin kipeisiin kohtiin, joiden luvaton sörkkiminen tai arvostelu on julmaa. Alkoholiin voi liittyä tuskallisia kokemuksia omasta lapsuudesta juovien vanhempien näkymättömänä lapsena.

Juomattomuus voi liittyä myös viisaaseen tietoisuuteen omista taipumuksista ylilyönteihin, riippuvuuteen tai väärinkäyttöön. Monelle juomattomuus on ennen kaikkea valinta oman hyvinvoinnin eteen, tahtoen priorisoida hyvinvointia, unta ja jaksamista.

Paine juomiseen voi kuitenkin olla valtava. On karmeaa leimautua ilonpilaajaksi vain siksi, ettei juo tai halua humaltua. Yhteisön ulkopuolelle joutuminen on ihmiselle aina vaikeaa ja sitä kipeämpää, mitä itselle tärkeämmästä ryhmästä on kyse.

Yksinäisyyden uhka voi pakottaa juomaan vastoin omaa tahtoa. On ahdistavaa, jos ryhmän sisäänpääsykoodina on symbioottinen samanlaisuus, jossa lasin sisältö määrää yksilön kelpaavuuden. Syvällä kaikuu kysymys: enkö kelpaisi vain minuna, vailla viinaksia?

Valtavan monen suomalaisen aikuisen historiassa on kipeitä kokemuksia alkoholista. Lasinen lapsuus, jossa lapsi on kärsinyt vanhempansa alkoholinkäytöstä, koskee monia meistä. Vaikka alkoholista kieltäytyminen tai vähäinen käyttö ei olisikaan traumataustaista, on tärkeää pitää mielessä, että aiheeseen voi liittyä myös elämän suurimpia suruja.

Lopulta alkoholinkäyttö ei ole koskaan vain yksilön asia, vaan se kuuluu aina myös toisille: perheelle, lapsille, puolisolle ja ympäröivälle yhteisölle. Vaikea ja häpeäherkkä aihe kääntyy helposti juomatonta vastaan. Olisiko viimein aika luoda hyväksyvää turvallisuutta juomattomuudelle ja tilaa oman juomisen tarkemmalle pohdinnalle?

Luitko jo nämä?

Uusimmat postaukset