Myin nuorena joulukuusia, mutta kaikki ei mennytkään niin kuin piti – Sitten paikalle saapui kaksi ohikulkijaa, jotka näyttivät joulun hengen - Lujasti lempeä | HS.fi

Myin nuorena joulukuusia, mutta kaikki ei mennytkään niin kuin piti – Sitten paikalle saapui kaksi ohikulkijaa, jotka näyttivät joulun hengen

Kauneimmat joulumuistot syntyvät pienistä hyvän hetkistä, kirjoittaa Maaret Kallio.

15.12.2021 3:00 | Päivitetty 15.12.2021 8:46

Kulkiessani joulun alla kuusimyyjien ohi mieleni karkaa aina kovin pieneen ja samalla niin suureen muistoon. Muisto miltei 25 vuoden takaa kuvaa joulusta jotain hyvin olennaista.

Olin lukiolainen ja onnellisesti saanut muutaman päivän työpaikan joulukuusen myyjänä. Eräänä hyvin kirpeänä pakkasaamuna tein kunnon eväsleivät, lämmitin mustaviinimarjamehut termospulloon ja hyppäsin kuusimiehen kyytiin valtava peräkärryllinen kuusia mukanamme.

Komeat kuuset nousivat toinen toistensa viereen kuin paraatina rantaviivan linjaan seisomaan.

Ajoimme espoolaiseen venesatamaan ja asettelimme ripeästi kuuset myyntiä varten paikoilleen. Pakkanen tuntui nipistyksinä poskipäissä. Komeat kuuset nousivat toinen toistensa viereen kuin paraatina rantaviivan linjaan seisomaan.

Kun myyntipiste oli pystyssä, kuusimies lähti toiseen paikkaan ja jätti minut myyjäksi paikalle. Mukanani oli vaihtorahapussi ja päällä monta kerrosta lämmintä vaatetta – sekä kymmeniä kuusia.

Kauppa alkoi hämmästyttävän rivakasti. Rouvaa ja herraa, mummoa ja vaaria sekä isompia ja pienempiä perheitä vaelteli myyntipisteellä valitsemassa juuri heille sopivaa kuusta tulevan joulun iloksi.

Pakkanen yritti jo purra kovemmin korvanlehtiä, ja pipoa piti vetää yhä syvemmälle. Mereltä puhaltava tuuli teki ilman vielä kylmemmäksi, mutta työn touhukas ilo ja ihmisten joulumieli veivät kirkkaasti voiton.

Eikä kulunut aikaakaan, kun kokonainen kuusitarha oli myyty ja uljaan kuusirivistön sijaan paikalla seisoi enää vain kohmeinen kuusimyyjä. Kiireisten myyntituntien hellitettyä oli aika kaivaa repusta eväät voileipineen ja hyöryävän juoman kera.

Mutta kuinka ollakaan: reppu esitteli vain tyhjänä ammottavia taskujaan ja muistutti ilkeästi eteisen pöydälle jääneistä eväistä. Ei mehua palelevalle, eikä leipää kurnivalle.

Viimalta ei päässyt suojaan, ja kyydin tuloon oli vielä pari tuntia.

Yhtäkkiä kylmä tuntui tekevän enemmän tuloaan. Elettiin aikaa, jolloin tavallisella lukiolaisella ollut hajuakaan kännyköistä, eikä pelastavaa puhelinkoppiakaan mailla halmeilla. Viimalta ei päässyt suojaan, ja kyydin tuloon oli vielä pari tuntia. Vaikka taskut pullottivat rahaa ja mieli ilakoi onnistunutta myyntiä, alkoi ilo joutua melkoiselle koetukselle.

Venesatamassa värjötellessäni ohi käveli kaksi vanhempaa rouvaa. He olivat jo aiemmin käyneet onnistuneilla kuusiostoksilla.

”Tyttönen, vieläkö sinä olet täällä? Missä kaikki kuuset ovat?” naiset ihmettelivät. Suoristin selkääni ja leikin heti rutkasti reippaampaa kuin olinkaan. Enhän minä mikään sokerimurunen ollut, vaan pohjolan ketterä kuusimyyjä.

Mutta armon rouvat ymmärsivät enemmän. Myötätuntoisten katseiden pehmentämänä puheisiini luikkivat unohtuneet eväät ja pitkä, yksinäinen odotus kylmässä.

Niinpä rouvat panivat tuulemaan. Kului vain hetki, ja he palasivat lämpimän mehun ja runsaiden voileipien kanssa. Pitkältä ja kylmältä tuntunut odotus suli joulun todelliseksi iloksi hetkessä.

Armollisimmat joulumuistot on tehty lämmöstä, turvasta, myötätunnosta ja toivosta.

Venesataman kuusikauppa jäi iäksi mieleeni erityisesti lämmöstä, kultaisuudesta ja joulun hengestä. Juuri sen vanhat rouvat toivat nuorelle kuusikauppiaalle sanojen, voileipien ja kultaisten hymyjen kera.

Kuusikaupan jälkeen jouluja on virrannut vuosien ketjuissa, mutta lämpö rouvien jouluteoista jäi syvälle sydämeen ja piirsi suoran tien kohti joulun tärkeintä sanomaa.

Se ei ole pinta, some, hienous, materia tai varakkuus. Armollisimmat joulumuistot on tehty lämmöstä, turvasta, myötätunnosta ja toivosta.

Tarina on pieni, mutta kokoaan suurempi sille, joka ymmärtää pintaa syvemmälle.

Psykoterapeutin vastaanotolla joulu näyttää vuosittain myös surulliset kasvonsa. Yksinäisyys, kylmyys, pinnallisuus, pelko, humala, teennäisyys ja valheet ovat monen joulun piilotettua todellisuutta.

Joulu ei synny suorittamalla. Sen voi sulkea sydämeensä hyvinkin pienillä teoilla.

Joka on syönyt vain buffet-pöydästä, ei voi tietää mitään pienien eväiden mittaamattomasta arvosta. Sydämeen syvimmälle painuvat kauniit joulumuistot ovat lopulta kultaisia kohtaamisia ihmisyydessä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Uusimmat postaukset