Asennetutkimusten kysymykset pysäyttivät: Perusasiat eivät ole Suomessa vieläkään ilmiselviä

Turva ja tila kuuluu kaikille, neuvottelematta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen arjessa se ei valitettavasti vieläkään ole itsestään selvää, kirjoittaa Maaret Kallio.

22.6. 3:00

Miltä sinusta tuntuisi, jos seksuaali- tai sukupuoli­vähemmistöön kuuluva henkilö muuttaisi naapuriisi? Entä miten arvelisit kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman pärjäävän vanhemmuudessa verrattuna heteroparin vanhemmuuteen?

Nämä molemmat kysymykset ovat olleet osa tutkimuksia, joissa on mitattu muun muassa suomalaisten asenteellisuutta, kertoo Tampereen yliopiston tutkija Jari Kylmä.

Kun tutkija esittelee kysymykset minulle, huomaan ärtyväni. Miksi ihmeessä tällaisia edes kysytään? Eikö maailma edes Suomen osalta todella ole tämän pidemmällä? Eivätkö vastaukset ole ilmiselviä?

Eivät ole – valitettavasti. Suomessa osa pitää edelleen heterovanhempien perhettä lapselle parempana kuin kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perhettä, vaikka tutkimustulokset osoittavat lasten voivan keskimäärin ihan yhtä hyvin molemmissa perhemuodoissa. Osalle suomalaisista seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen muuttaminen naapuriin tuntuu epämiellyttävältä.

Suomessakin elää paljon ihmisiä, jotka ovat kasvaneet ajassa, jossa heidän seksuaalinen suuntautuminensa on ollut rikos, sairaus ja synti.

Asennemittauksissa on nähty tapahtuvan hyvää muutosta, mutta silti kouluterveyskysely osoittaa, että seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva nuori kokee todennäköisemmin kasvuperheessään väkivaltaa, ja viharikokset ovat lisääntyneet. Jopa eduskunnan puheenvuoroissa esiintyy edelleen käsittämätöntä ihmisoikeuksia polkevaa vihapuhetta näitä vähemmistöjä kohtaan.

Maailmalla tilanne on huomattavasti huonompi. Esimerkiksi arabimaissa homoseksuaalisuudesta voi seurata kuolemantuomio. Häpeän halvaannuttamina osa perheistä toteuttaa kuolemantuomion jopa itsenäisesti suvun kesken.

Suomessakin homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistettiin rikoslaita vasta vuonna 1971 ja sairausluokituksesta vuonna 1981. Yhteiskunnassamme elää paljon ihmisiä, jotka ovat kasvaneet ajassa, jossa heidän seksuaalinen suuntautuminensa on ollut karmea kolmikko: rikos, sairaus ja synti. Tätä taakkaa kantavat edelleen myös nuoremmat sukupolvet, vaikka muutosta parempaan onkin tapahtunut.

Ihmisenä ihmiselle olemisessa on jokaisella harjoiteltavaa.

Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma, Helsinki Pride, alkaa ensi viikolla. Sen tämän vuoden teema on Kohtaamisia. Kohtaaminen tarkoittaa ennen kaikkea ihmisenä ihmiselle olemista. Sitä, mikä on kaikkein yksinkertaisinta ja silti yhä kaikkein vaikeinta.

Ihmisenä ihmiselle olemisessa on joka ikisellä meistä harjoiteltavaa. Ihmisyys on kullekin meistä erilaista, mutta tarve tasavertaiseen kohtaamiseen on samanlainen.

Silti moni meistä joutuu yhä elämään ikään kuin kahdessa todellisuudessa, mikä on psyykkisesti erittäin kuormittavaa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva voi olla osin vapaa ja turvassa, mutta samaan aikaan joutua monessa kohdin piilottamaan osaa itsestään.

Jopa perhepiirissä tai terveydenhuollon vastaanotoilla voi olla turvatonta avata itsessään puolia, jotka saattavat nopeasti määrittää koko ihmisyyttä ja herättää asenteellisuutta. Se on kohtuuttoman väärin ja ehdottoman epäreilu taakka kenenkään kannettavaksi.

Turva ja tila kuuluu kaikille, neuvottelematta.

Ihmisen kohtaaminen ihmisenä merkitsee ennen kaikkea turvallisuutta ja sensitiivisyyttä. Lupaa olla sitä, mitä on – sanoitetusti, ilmaistusti ja turvallisesti. Sinuiksi ry:n toiminnanjohtaja Mikko Ala-Kapee korostaa haastattelussani THL:n turvallisen tilan ohjeita, joiden merkitys on etenkin ammatillisissa kohtaamisissa ehdoton.

On turvaa antavaa jo sanoittaa ääneen se, että täällä voit olla mitä olet ja tuoda esille kaikkea, mitä ihmisyydessäsi on. Selkeä irtisanoutuminen kiusaamisesta, syrjinnästä tai ”eheyttävistä” hoidoista on äärimmäisen tärkeää ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisoikeuksien minimitasoa.

Turva ja tila kuuluu kaikille, neuvottelematta.

Asenteista, ennakkoluuloista ja syrjinnästä tulee yhä puhua ääneen ja paikoin pitää jopa äänekkäästi melua. Kokemus sivuun joutumisesta, kapeasti määritellyksi tulemisesta tai piiloon jäämisestä ei ole vain tunne, vaan vakava realiteetti, jossa on yhä paljon tehtävää. Ihmisoikeuksista ei voi tinkiä kenenkään kohdalla.

Ensi viikolla alkava Helsinki Pride on olemassa siksi, ettei kukaan jäisi yksin. Jokaisella meistä on oikeus vapauteen pelosta ja syrjinnästä.

Turvallisia ja tilaa antavia kohtaamisia tarvitaan vuoden jokaisena päivänä. Kohtaamisissa niin minä kuin myös sinä teet osasi. Naapurina, ammattilaisena, vanhempana, sukulaisena, ystävänä ja kanssakulkijana. Ennen kaikkea ihmisenä ihmiselle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Uusimmat postaukset