Näinä huippujen aikoina on tärkeää huomata, miten paljon iloa keskinkertaiset taidot voivat tuoda

Nykyajan ilmapiiri korostaa virtuooseja ja mestarillisia taitoja. Jos emme iloitse keskinkertaisista taidoistamme, valtava määrä iloa jää syntymättä.

17.8. 8:38

Hoitokodin olohuoneeseen istahtaa rakas ukkini lyhyen rollaattorimatkan hengästyttämänä. Vanha sydän jaksaa lyödä enää heikosti ja pienikin rasitus saa lyönnit tihenemään.

Olohuoneessa istuu muutama muukin muistisairas vanhus. Kesäpäivä hehkuu kuumana ja talon ulkopuolella elämän rytmi takoo kiihkeästi. Täällä aika on kuitenkin pysähtynyt. Milloin 1900-luvun alkuun, milloin sota-aikaan tai siihen, kun nyt jo eläkeläiset lapset olivat ihan pieniä.

Huoneessa on huonossa vireessä oleva piano, mutta toimiva kuitenkin. Eikä se niin tarkkaa ole, ei pianon, eikä laulajan kohdalla. Olen ottanut nuotteja mukaan ja alan laulaa vanhoja tuttuja lauluja pianolla säestäen. Sitten tapahtuu ihmeitä.

Mieli, joka on unohtaa läheisimmätkin ihmiset, muistaa yhtäkkiä monta säkeistöä ulkoa. Vakava suu nousee hymyyn, kasvot syttyvät lauluun ja uurteisilla poskilla kiiltelevät kyyneleet. Eräs rouva pyyhkii tiuhaan silmäkulmiaan laulettuaan mukana Karjalan kunnaissa ja yksi aina niin liikkumaton herää hetkeksi kiittäviin taputuksiin Mä oksalla ylimmällä jälkeen.

Yhteys toiseen on apposellaan auki, vaikka niin moni kanava on jo kiinni.

Tämä on niitä harvinaisia hetkiä, kun minä, varsin keskinkertaisesti laulava ja soittava, en mieti hetkeäkään, miten laulu sujuu tai soitto asettuu.

Tärkeintä on laulaa riittävän kovaa, jotta vanhat korvat kuulevat ja soittaa niin selkeästi, että rytmi asettuu paikoilleen. Keskinkertaiset laulu- ja soittotaitoni riittävät enemmän kuin hyvin luomaan yhteisen tärkeän hetken, jonka muistaa kaikista meistä huomenna ehkä vain minä.

Mutta mikä olisi hetken yhteyttä tärkeämpää?

Yhdelläkään meistä ei kuitenkaan ole nykyhetkeä enempää.

Keskinkertaisuudet jäävät piiloon tai niitä hävetään, mikä vääristää yleistä mielikuvaa entisestään.

Sinua lukijani, ja minua, erottavat monet asiat. Mutta ainakin yhdessä olemme hyvin samankaltaisia. Minä, kuten sinäkin, osaamme todennäköisesti muutaman asian hyvin, paljon asioita huonosti ja monia keskinkertaisesti.

Näistä kolmesta osaamisen lajista näytämme toisillemme ja yhteisissä tilanteissa mieluiten vain ensimmäistä: sitä, mitä osaamme hyvin. Keskinkertaisuudet jäävät piiloon tai niitä hävetään, mikä vääristää yleistä mielikuvaa entisestään.

Jos vain täydellisesti vieraan kielen osaavat puhuvat, huipputaitavat muusikot laulavat tai virtuoosit kokkaavat, jää valtava keskinkertaisuuden potentiaali käyttämättä. Se syö ennen kaikkea tärkeintä: elämän iloa.

Huippuja ja täydellisyyttä korostavassa ilmapiirissä odotukset ovat kireät ja tavallisuus herättää häpeää, vaikka se on mitä tavallisinta. Jos tulemme yhteen ja näkyväksi vain parhaimmillamme, kuinka paljon inhimillisesti arvokasta meistä jääkään kohtaamisten ulkopuolelle?

Jos hyvä jätetään huippujen varaan, on inhimillinen menetys valtava.

Näinä huippuaikoina on tärkeää huomata, miten paljon iloa keskinkertaiset taidot voivat itselle ja toiselle tuoda.

Jos pelkäämme laulaa, koska emme ole ammattimuusikkoja, jää valtaosa maailman musiikista syntymättä. Jos arkailemme pelata jalkapalloa tai maalata, koska emme ole ammattilaisia, jää käsittämätön määrä iloa, yhteyttä ja kohtaamisia syntymättä.

Hoitokodin olohuoneessa ei ole minkään maailman merkitystä sillä, osuuko jokainen nuotti kohdalleen tai onko laulajan ääni korkeallakin kantava. Keskinkertaisissa, harrastelevissa taidoissamme on sydämen iloa, jonka kokeminen ja jakaminen on elämän ytimessä.

Eri alojen ammattilaiset ansaitsevat täyden arvonsa, mutta myös leikkivällä otteella ja ilolla on elämässä äärimmäisen tärkeä paikkansa.

Jos hyvä jätetään huippujen varaan, on inhimillinen menetys valtava.

Jokaisen lauluni jälkeen ukki toistaa aina uudelleen: ”Voi että, kun minä en osaa yhtään soittaa tai laulaa.” Silitän vanhaa, kultaista miestä ja kehun, miten taitava kuuntelija hän kuitenkin on.

Samassa ukin kasvot valaistuvat: ”No, kuuntelemisen minä osaan kyllä tosi hyvin!”

Ajatella. Aika harva kun osaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Uusimmat postaukset