Moni pohtii, onko toivo jo mennyttä – vaikka juuri nyt sen voima on suurimmillaan

Uskoa hyvään tulevaisuuteen koetellaan nyt toden teolla. Mutta juuri nyt on se hetki, kun toivosta on pidettävä kaikin voimin, kirjoittaa Maaret Kallio.

12.10. 3:00 | Päivitetty 12.10. 6:27

Olemme nähneet sen eri tilanteissa tuhansia kertoja.

Silloin, kun pikkuinen on alkanut oppia lukemaan. Hahmottanut ensin vain satunnaisia kirjaimia, sitten jo sanan maitotölkissä. Hiljalleen sanat kasvoivat lauseiksi, sitten kokonaisiksi kirjoiksi ja lopulta ymmärrykseksi.

Silloin, kun vaikean diagnoosin saanut on kuullut tarkemmin hoitosuunnitelmastaan. Vaikka ensin eteen tuli pelkkä seinä, alkoi jotain silti hahmottua seinän tuolla puolen. Näkymistä sairauden toisella laidalla, vaikka kaikki oli vasta alkamassa.

Silloin, kun mustaksi muuttunut talvi saapuu viimein kääntöpaikalleen ja valo alkaa lisääntyä. Kun valo alkaa voittaa pimeyttä, vaikka ensin vain hämyisiä lisäminuutteja viikossa.

Silloin, kun rauha on vielä kaukana, mutta pienet liikkeet sitä kohti nytkähtelevät. Kun ihmiset ovat yhdistäneet voimansa hyvän puolesta ja tiivistäneet rivejään pahuutta vastaan.

Ihmiset pohtivat ennen kaikkea jaksamistaan, mutta myös toivoa. Onko sitä enää?

Viimeiset vuodet ovat toden teolla koetelleet toivoa. Aikaamme ympäröivät samanaikaiset kriisit: koronapandemia, sota Euroopassa ja alkava energiakriisi. Niiden sisällä olemme eläneet kukin omaa elämäämme, omien onniemme ja surujemme keskellä. Uhkien jatkuva läsnäolo ja pahempaan varautuminen on väistämättä verottanut voimia.

Ihmiset pohtivat ennen kaikkea jaksamistaan, mutta myös toivoa. Onko sitä enää?

Puhe tulevasta maailmasta on ollut yhä synkempää, ja se vaikuttaa meihin voimakkaasti. Toivon voima suuntaa ennen kaikkea eteenpäin, ja jos edes siellä ei ole hyvää odotettavissa, alkaa näköalattomuus vallata mieltä ja lamauttaa toimintakykyä.

Pimeäksi maalatut tulevaisuuskuvat nakertavat myös lasten ja nuorten toivoa. Tiedetään, että tulevaisuususko on jo heillä aiempaa matalampi.

On pidettävä yhtä ja katse vielä kauempana.

Toivo on kuitenkin elämää rakentava voimavara, josta ei missään nimessä saa luopua etenkään vaikeina aikoina. Kokemus näköalattomuudesta, yksinäisyydestä tai oman paikan katoamisesta ajaa toivonkin kriisiin, johon meillä ei ole varaa. Tämän hetken epätoivo voi ja saa olla totta, mutta toivoa tulevasta ei saa siltikään hellittää. Nykyhetken sietämättömyys on kestettävissä, kun ajatus paremmasta siintää tulevassa.

Nähdessämme pienen lapsen opettelevan lukemaan, kirjain kirjaimelta, sana sanalta ja lopuksi lause lauseelta, meissä liikkuu elävästi toivo. Se ei kysy valmista, eikä vaadi ratkaisuja, mutta pysyy elossa ennen kaikkea eteenpäin suuntaavassa liikkeessä. Siksi pienten signaalien näkeminen on keskeisintä kaikesta ja kaikki liike eteenpäin on huomattava.

Joskus kivun hetkellinen paheneminen on matkaa kohti helpotusta. Vaikka sen kestäminen voi olla raskasta, on pidettävä yhtä ja katse vielä kauempana. Jo yrittämisestä saa ja pitää palkita.

Huojennuksen huokaus syntyy ymmärryksestä, että ajat tulevat joskus muuttumaan ja tämäkin vielä väistää.

Nyt ei ole viisasta odottaa yhtä suurta ratkaisua tai täyden helpotuksen auvoista päivää, vaan on käännettävä katse kohti pientä liikettä. Huojennuksen huokaus syntyy ymmärryksestä, että ajat tulevat joskus muuttumaan ja tämäkin vielä väistää. Toivo auttaa meitä jaksamaan tässä päivässä ja tekemään osamme pienten liikkeiden muutoksessa kohti parempaa tulevaa.

Vaikkemme näkisi ratkaisuja, meidän on nähtävä liikettä tai toivo uupuu matkallaan. Tulevaisuudella on edelleen hyvää tarjottavanaan ja jokaisella meistä on paikka siellä. Kun turvattomuus, pimeys tai toivottomuus ottaa tilaa, on sitkeästi tartuttava niiden vastalääkkeisiin: yhteyteen, turvaan ja pieniinkin valon kajoihin.

Jossain juuri nytkin joku silittää surevaa ja on tiiviisti läsnä.

Jossain juuri nytkin hoidetaan ihmistä, vaikkei sairaus ole vielä selätetty.

Jossain juuri nytkin tehdään rauhaa, vaikkei se ole vielä valmis.

Jossain juuri nytkin hyvä voittaa pahaa ja yhteinen yksinäisyyttä.

Kaikkialla siellä hengittää toivo, josta ei saa hellittää hetkeksikään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat postaukset