Hävettää se, etten jaksa laittaa joulua. En jaksa tehdä supersiivousta enkä kaikkia ruokia itse. Koen alemmuutta ja riittämättömyyttä. Jouluna kaikki näkevät, miten kelvoton olen.
Hävettää, ettemme vietä joulua sukulaisten kanssa, mutta se takaa meille joulurauhan. Joulussa hirveintä on perheemme riidat. Kulissit ovat pystyssä ja kaikki kuvissa hienoa, mutta välillämme on karmiva tunnekylmyys. Joulu on suvussamme tekopyhyyden huippuaikaa.
Hävettää ihmisten kysymykset siitä, miksemme ole isovanhempien kanssa, mutta en kestä juomista enää. Vanhempani juovat ja se on salaisuus, jonka kaikki tietävät ja näkevät, mutta josta kaikki ovat hiljaa.
Sinkkuus nousee aina häpeänä esiin joulupöydässä, kun sukulaiset kyselevät, etteikö sinulla vieläkään ole lapsia tai edes puolisoa.
Mielessäni elää yhä lapsuuden pilkka köyhyydestä ja joulumme niukkuudesta. Häpeän sitä, että lapset palaavat kouluun ja vertailuissa heidän lahjansa ovat niin paljon huonompia kuin muiden. Mutta lahjojen määrä ei millään tavoin korreloi rakkauteni määrään.
Kysyin somessa seuraajiltani, herättääkö joulun aika heissä häpeää ja jos, niin miksi. Sain lukemattomia vastauksia, joista ylläolevat ovat lainauksia.
Jouluhäpeän ydinteemoina toistuivat alkoholiin liittyvät tuskalliset kokemukset, taloudellinen tilanne, yksinäisyyden paino, perheen repivät ristiriidat ja omien voimavarojen vähyys.
Joulun melko kapea kuvasto toistaa itseään läpi loppusyksyn. Se kertoo iloisesta yhdessäolosta, lahjavuorista, onnellisista juhlapyhistä kauniissa vaatteissa ja ruokapöydistä, jotka notkuvat herkkuja. Odotuksiin vaikuttaa myös somen yltäkylläinen joulujuhla. Sen äärellä omien kipeiden kokemusten kanssa voi kokea melkoista riittämättömyyttä. Mitä korkeammat ja täydellisyyshakuisemmat ovat odotukset, sitä mahdottomimmaksi niiden tavoittaminen tulee.
Joulukaan ei kohtele meitä tasa-arvoisesti. Siinä missä joku voi onnellisesti palata joulun aikakapselissaan lapsuuden lempeään tunnelmaan ja perheen turvalliseen yhdessäoloon, toinen palaa ahdinkoon, pelkoihin ja satuttaviin traditioihin.
Häpeä on tuskallinen tunne, joka osuu minuutemme ytimeen. Häpeä ei niinkään viesti väärin tekemisestä, vaan ennen kaikkea vääränlaisena olemisesta. Häpeän viesti on ankara: en kelpaa, olen arvoton, tuskallisesti ulkopuolella ja erilainen. Häpeä kutsuu piiloutumaan ja salaamaan. Häpeän otteessa oleva vetäytyy, on varuillaan, hyökkää tai sulkee ahdingon syvälle sisimpäänsä.
Häpeälle voi kuitenkin avata herkästi korvansa ja pyrkiä jakamaan tunnetta luotettavassa seurassa. Juuri jakamalla häpeän eristävät muurit voivat alkaa sortua. Kun ei yritä pysytellä häpeän piilossa, ei ole vaarassa paljastuakaan.
Häpeään kannattaa myös tutustua. Kuuntele häpeääsi tarkasti: mikä lopulta on omaa ja mikä toisilta kannettavaksi saatua?
Jokaisen on tärkeää pitää mielessä, että se mikä on yhdelle onnellista juhlaa, voi olla toiselle raskasta aikaa. Tulee sanoa rohkeasti ääneen, että ihmisten jouluun kuuluu tätäkin: ikävää, ahdistusta, pelkoa, surua, riittämättömyyttä ja yksinäisyyttä. Jo niitä jakamalla voi tavoittaa yhteyttä itseen ja toisiin sekä surun moniin puoliin.
Vaikka oma joulu olisi yltäkylläinen, on välttämätöntä venyttää joulumieltä laajemmaksi. Lastenkin kanssa voi puhua, mikä lopulta joulussa on oikeasti tärkeintä ja kuinka monenlaisista jouluista kouluun saatetaankaan palata.
Häpeän kanssa painivalle voin vakuuttaa, ettet ole yksin.
Myötätunto murtaa eristävää häpeää. Joulunakin on oikeus suojella itseään ja omaa lähipiiriään.
Joulut eivät ole keskenään samanlaisia, vaan elämän mukana muuttuvia. Jokaisella on oikeus saada jouluunsa armollisempia sävyjä ja rauhaa luovaa ystävällisyyttä.
Joulurauhaan on monta tietä. Rajat, rakkaus ja myötätuntoinen ymmärrys ovat niistä tärkeimpiä.