Majander

Kolmen sepän aukio saa taas kirjakaupan – Juuri nyt Rosebudilla on liikaakin myymälätilaa, ja se kilpailee itsensä kanssa

Rosebudin tuhannen neliön suuruinen myymälä aukeaa tässä kuussa. Sopimus tiloista on tehty HYY-yhtymän kanssa elokuuhun asti.

Tässä kuussa se sitten aukeaa, Rosebudin myymälä Suomalaisen kirjakaupan vanhoissa tiloissa Kolmen sepän aukiolla. Hyllyjä rakennetaan kiivaaseen tahtiin, ja vaneriseinää nousee. Kaikkiaan tulee käyttöön tuhat neliötä.

”Kun parikymmentä tuhatta nimikettä on hyllytetty, niin silloin se on aukinaisen oloinen”, toimitusjohtaja Hannu Paloviita sanoo vaatimattomaan tyyliinsä.

Ihan tarkkaa avaamisen päivämäärää hän ei osaa tältä työn touhuamalta sanoa.

Sen Paloviita osaa sanoa, että ainakin myymälän taideosastosta tulee iso.

”Minulla ei ole mitään ajatusta kilpailla kahden naapurin kanssa”, hän kertoo ja tarkoittaa Akateemista kirjakauppaa Pohjoisesplanadilla sekä Suomalaisen kirjakaupan uutta päämyymälää Aleksanterinkadulla. ”Haen ehdottomasti sellaista, mitä niillä ei ole.”

Rosebudin taannoin Ateneumissa ja Kiasmassa toimineiden myymälöiden peruina Paloviidalla on 15–20 kuormalavallista taidekirjoja, jotka ovat tähän saakka mahtuneet vain varastoon.

”Jo niillä täyttää kolmasosan uuden myymälän tilasta”, hän kertoo.

Toisen Kolmen sepän kaupan houkuttimen muodostaa Rosebudin oma maahantuonti.

Voi sanoa, että muiden sijasta Rosebud kilpailee itsensä kanssa, koska sillä on nyt myymälät myös asematunnelissa, Forumissa sekä Kluuvissa. Sitä paitsi viimeksi mainittu vasta juuri avautui.

Paloviita huokaa:

”En minä tarkoituksellisesti kilpaile itseni kanssa, mutta kyllähän se paikkansa pitää.”

Kyse on siitä, että vuokranantajien aikataulut venyvät, sillä esimerkiksi suuria remontteja ei käynnistetä helposti.

”Näin jälkeenpäin ajatellen Kluuvi on ylimääräinen. Mutta yhtä hyvin olisi saattanut käydä niin, että Sponda olisikin jo laittanut asematunnelin 750 neliön tilat remonttiin, eikä minulla olisi ollut sadoille tuhansille kirjoille mitään muuta paikkaa kuin varasto.”

Varastoja Rosebudilla on kolmessa eri osoitteessa, kaikkiaan toista tuhatta neliötä, jokainen täynnä lattiasta kattoon.

”Paitsi Karjaa”, Paloviita kertoo. ”Siellä huonekorkeus on seitsemän metriä.”

Kun varastoissa kaivaa pinoja tarpeeksi syvältä, yllätyksiä tulee.

”Loppuunmyytyjä klassikoita on hauska on löytää”, Paloviita siunailee. ”Sillä minua hirvittää aina, jos joku ostaa teoksen viimeisen kappaleen.”

Toisinaan hän taas löytää kauhukseen varastoistaan uutuuksia, jotka ovat vahingossa hautautuneet sinne muutamaksikin vuodeksi.

Sopimus Kolmen sepän tiloista Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan varallisuutta hallinnoivan HYY-yhtymän kanssa on nyt tehty elokuun loppuun saakka.

Jatkokin saattaa olla mahdollinen.

”Jos joulun yli saadaan olla, niin sehän on ihan juhlaa”, Paloviita muotoilee. ”Silloin eri myymälämme saisivatkin kilpailla keskenään.”

Joulu on edelleen kirjamyynnin ainoa kulta-aika.

Uuden myymälän Kaivopihan puoleisiin 200–300 neliön tiloihin Paloviita havittelee vaikkapa jotakuta antikvariaattia. Tai levymyyntiä. Tai...

Ideoita riittää.

”Jokaisena päivä siellä aina joku kirjailija tulee pääsemään esiintymislavalle”, Paloviita kertoo. ”Julkistamistilaisuudet ja muu sellainen toiminta muodostaa keskeisen osan uuden myymälän luonnetta.”

Perusteellisen remontin jälkeen Kolmen sepän tila muuttuu kovan rahan vuokrapaikaksi, eikä pienen katteen kirjamyynnillä enää ole sinne asiaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    2. 2

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    3. 3

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

      Tilaajille
    4. 4

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    5. 5

      Jumbon ruuhkat kiristävät hermoja, mutta uusia liikennejärjestelyjä ei tehdä – Syynä on ratikka, joka saattaa tulla kymmenen vuoden päästä

    6. 6

      Museot ja yliopistot kieltäytyvät Sacklerin opioidiperheen lahjamiljoonista

    7. 7

      Moottoripyörä­kilpailu vaihtui vaaralliseen nyrkkitappeluun kesken ajojen, molemmille kahden vuoden kilpailukielto

    8. 8

      Laaja tiedeartikkeli kertoo, millaisia rokotuksilla hävitetyt taudit olivat ja voivatko ne tulla takaisin

      Tilaajille
    9. 9

      Keskellä uusmaalaista maalaismaisemaa on kartano, jonka historia on tragedioita täynnä

    10. 10

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    2. 2

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    3. 3

      Miksi lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti ja vanhemmiten päivät kiitävät ohi? Amerikkalais­professori keksi selityksen

    4. 4

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    5. 5

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

      Tilaajille
    6. 6

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi kodit ovat liian kalliita ja pieniä? Kolme väitettä Helsingin asunto­markkinoiden ongelmista ja kolme ratkaisua niihin

    8. 8

      Britannian parlamentti otti ohjat brexitissä, hallitus pitää päätöstä ”vaarallisena”

    9. 9

      Trumpin toisesta kaudesta tuli juuri aiempaa toden­näköisempi

    10. 10

      Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    8. 8

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    9. 9

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    11. Näytä lisää