Majander

Suomen nainen, sotakirjallisuu­dessamme sinua ei lyödä eikä raiskata

Edesmennyt miestutkija Arto Jokinen nostaa postuumissa tutkimuksessaan esiin kirjoja, joissa suomalainen sotilas häpäisee naisia.

Enpä ole aiemmin herkistynyt lukiessani akateemisten tutkimuksen esipuhetta. Nyt niin käy, kun historiantutkija Ville Kivimäki kuvailee miestutkimuksen uran­uurtajan Arto Jokisen (1964–2016) elämää, olemusta ja vuosikausien halua antaa kaikkensa väitöskirjalle.

Aina vain laventunut tutkimus­aineisto, muut työt ja äkillinen sairauskohtaus aiheuttivat sen, että väitös ei koskaan valmistunut.

Nyt Kivimäki ja kirjallisuudentutkija Markku Soikkeli ovat toimittaneet ystävän jälkeensä jättämästä valtavasta väitösaineistosta yleisen tietokirjan Isänmaan miehet. Maskuliinisuus, kansakunta ja väkivalta suomalaisessa sotakirjallisuudessa. Se ilmestyi juuri Vastapainon kustantamana.

Arvostan. Kiitän.

Kivimäki kirjoittaa naistutkimuksen parissa opintonsa Tampereella aloittaneesta Jokisesta:

”Hänen oma taustansa aseistakieltäytyjänä, intohimoisena kamppailulajien harrastajana, partiolaisena, eränkävijänä, ristiin­pukeutujana sekä fetissi- ja BDSM-toiminnan aktiivina tarjosi hyvän jännitteen katsoa mieskulttuureita sekä kriittisesti että ymmärtäen.”


Kirjan kansien välissä Jokisen tausta ja oppi­neisuus ilme­nevät siten, että hän ei leimaa yksi­löitä etu­käteen saati ota oikeu­dekseen tehdä kevyitä yleistyksiä. Ihmistä kunnioittavaa sensitiivisyyttä löytyy, tinkimättömyyttä ja oivaltavaa tarkkuutta myös.

Noukin Isänmaan miehistä yhden esimerkin. Miten on mahdollista, että naisiin kohdistuva väkivalta puuttuu lähes täydellisesti suomalaisesta sotakirjallisuudesta, Jokinen kysyy.

Hän ei tarkoita, että suomalaisjoukot olisivat syyllistyneet joukkoraiskauksiin tai edes useisiin yksittäisiin raiskauksiin. Mutta:

”Systemaattinen jonkin asian sivuuttaminen tekee sen olemattomuudesta ennen pitkää tosiasian.”

Sitten hän nostaa esiin ne viisi kirjaa, jossa suomalainen sotilas häpäisee naisia.

Ennen Aku Louhimiehen uutta elokuvaversiota moni ei ehkä edes muistanut – tai tahtonut muistaa – että Väinö Linnan Tuntematon sotilas sisältää tämänkin lauseen nälkää näkeviä tyttöjä ja naisia kauppaavasta Rahikaisesta Petroskoissa:

”Oman seitsemäntoistavuotiaan lempivaimonsa äidin hän myi kahdesta tupakka-askista eräälle eläinlääkintäkomppanian miehelle.”


Mitäpä voitet­tujen alueiden ihmi­sistä. Kaikki julkinen huomio koh­distui kauan pelkäs­tään siihen, mustaako Linna suomalaisen naisen maineen kuvaamalla lotta Kotilaista ukkomies­majurin kenttämorsiamena.

Linnan teoksen tavoin myös Jussi Talven romaani Ystäviä ja vihollisia ilmestyi vuonna 1954. Siinä kerrotaan, miten takalinjojen alkoholisoitunut upseeri raiskaa karjalaistytön. Kerronta korostaa oikeudenmukaisuutta, kun tyttöön isällisesti suhtautunut vanhempi saksalainen huoltoautokuski ampuu suomalaisupseerin.

Kaiken lukenut Arto Jokinen tuntee myös Onni Palasteen omiin kokemuksiin perustuvan romaanin Rukajärven sissit (1967), jossa Ontajärven yli hiihtäneen vihollispartion kaatuneiden joukosta löytyneet kaksi naisluutnanttia on riisuttu alasti ja pistetty päälleen hankeen pystyyn. Siis vain naiset, ei miehiä.

Esiin pääsevät myös Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia (1956) sekä Anna Luodon Näin sodan armottomat kasvot (1992). Kummassakin suomalaissotilaat mainitaan kunnollisiksi, mutta myös se osoitetaan, että poikkeustapauksia tavataan.

Jokinen kirjoittaa:

”Sodankäynti korostaa naisten ominaisuutta miesten omaisuutena, jota kannattaa suojella muun muassa reproduktion takia. Näin raiskaus tai muu väkivallanteko naisia kohtaan on naisiin ja naiseuteen kohdistuvan väkivallan ohella loukkaava teko toisen osapuolen sotivia miehiä kohtaan.”

Voimakkaimman seksuaalisen väkivallan kuvauksen Jokinen löytää Tiina Korhosen esikoisromaanista Rautasaappaiden kaiku (1990).


Toisin kuin monet muut liki 30 vuoden takaiset luku­kokemukset Rauta­saap­paiden kaiun muistan hyvin. Siksi, että se – suomalaisten, saksalaisten ja itärintamalla taistelleiden SS-joukkojen silkan sankarillisuuden lisäksi – marssitti esiin miehiään pettäviä venakkolutkia, jotka herkkujen tähden taipuivat mieluusti prostituutioon.

”Tulos on harmittomimmillaan kömpelö, muulloin avoimen fasistinen – tahattomasti tai ei”, näyn itse kirjoittaneeni siitä nuoruuden suoruudessani (HS 11.11. 1990).

Jokinen kiinnittää huomiota romaanin pitkään joukkoraiskauskohtaukseen: ”Korhonen ei anna lukijalle mahdollisuutta samaistua tai edes sympatisoida naisen kärsimystä. Kaikki ymmärrys on rikoksen tekijöiden, miesten, puolella.”

Myös siihen Jokinen kiinnittää huomiota, että kirjailijan sukupuoli ei vaikuta millään lailla uhrin eduksi.

Rautasaappaiden kaiun julkaisi WSOY. Muistan, että jotenkin nolostellen – mutta silti! Kansiliepeen mukaan Korhonen, upseerin tytär, kiinnostui jo varhain saksalaisesta sota-aineistosta. Hän oli myös haastatellut useita SS-joukoissa taistelleita suomalaisia miehiä ”ja siirtänyt näiden aitoja kokemuksia, tunteita ja muistoja” romaaniinsa.

En koskaan tavannut Arto Jokista.

Tuula Juvosen ja Hannele Varsan laatimasta muistokirjoituksesta luen, että ”Jokinen oli avulias ja sydämellinen persoona, joka ei antanut terveydellisten huoliensa varjostaa läheistensä elämää”.

Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä.

”Tutkijana Jokinen oli suomalaisen miestutkimuksen tärkeimpiä ellei tärkein vaikuttaja,” nekrologissa kiitetään.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    2. 2

      Annalla on unelmiensa parisuhde, jonka ainut ongelma on, että mies on varattu – ”Ei se tietysti kivalta tunnu, mutta koen, että mies on vastuussa omista teoistaan”

      Tilaajille
    3. 3

      Kansan suosikki pääministeriksi on Pekka Haavisto, Antti Rinteen suosio on heikompi kuin hänen puolueensa

    4. 4

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    5. 5

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    6. 6

      Tutkimus: Ihminen keksi jumalat vahtimaan moraalia, kun yhteiskunnat kasvoivat suuriksi

      Tilaajille
    7. 7

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    8. 8

      Ylen tentin yllättävin hetki meni varmasti monelta ohi: Antti Rinne myönsi olleensa väärässä asiassa, jonka avulla hän kampesi Sdp:n johtoon

    9. 9

      Edes vauvamaha ei estä brittimediaa ilkeilemästä Meghan Marklelle – Entinen Hollywood-tähti joutuu käymään läpi saman prässin kuin prinsessa Diana ja moni muu

      Tilaajille
    10. 10

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempi

      Tilaajille
    2. 2

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    3. 3

      ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

    4. 4

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    5. 5

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    6. 6

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    7. 7

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    8. 8

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    9. 9

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    10. 10

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    4. 4

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    5. 5

      ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    8. 8

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    9. 9

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    10. 10

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    11. Näytä lisää