Majander    |   Blogi

Suuri raha puhui, pienemmät kustantajat putosivat pelistä – Otava nappasi Camilla Läckbergin ja Kate Mortonin

Kirjailijoiden brändityön tehneet Gummerus ja Bazar saavat nuolla näppejään.

Huhtikuun myydyin ulkomainen kaunokirja on Camilla Läckbergin dekkari Kultahäkki, Kirjakauppaliiton juuri julkaisema Mitä Suomi lukee -lista kertoo. Toiseksi ostetummaksi nousi Kate Mortonin laadukas viihdelukemisto Kellontekijän tytär.

Läckberg on niin sanotusti Gummeruksen kirjailija, Morton puolestaan Bazarin.

Ilmaisu ’niin sanottu’ tarkoittaa tässä sitä, että mainitut kustantamot nostivat kyseiset kirjailijat lukuisilla suomennoksilla suosikeiksi – ja että alan ylivoimainen markkinajohtaja Otava on hiljan ostanut kummankin best­selleristin itselleen.

Voi sanoa, että kirjankustannusmaailma ei enää poikkea muusta maailmasta: raaka on. Joudun ensimmäisen kerran elämässäni siteeraamaan Mauri ”äijien äijä” Sariolaa: ”Pieni anoo, iso sanoo”.

Ruotsalainen Läckberg sai pari vuotta sitten valmiiksi 10-osaisen Fjällbacka-sarjansa, jota alkuun julkaisi Suomessa Schildts & Söderströms, sitten Gummerus. Päätösjakso Noita myi vuonna 2017 runsaat 27 000 kappaletta ja oli neljänneksi menestynein käännöskirja.

Otavan julkaisema Kultahäkki avaa uuden, tiettävästi kaksi­osaisen Faye-sarjan. Gummerus olisi kernaasti jatkanut suhdetta.

”Tietenkin harmittaa vietävästi”, Gummeruksen toimitusjohtaja Anna Baijars sanoo, ”koska teimme Läckbergin menestyksen eteen kovasti töitä.

”Mutta tällaista liiketoiminta on, ja eteenpäin mennään.”

Saattaa olla, että Läckberg sopivan taitekohdan tullen halusi mitata arvonsa, sillä muutoksia kustantajasuhteissa on tapahtunut myös Suomea paljon suuremmilla markkina-alueilla. Isompien ennakkopalkkioiden lisäksi varmaan edellytettiin myös lupauksia näyttävistä markkinointikampanjoista.

Tai sitten, kuten puhutaan, aloite kilpailutuksesta tuli hänen agentiltaan, joka ottaa osuutensa uusista sopimuksista ja kokoaa niiden avulla itselleen muhkean eläkepotin Espanjan aurinkoon.

Varmaa on ainakin se, että hintakilpailussa isot jyräsivät. Tuskin rakkaudesta proosaan, vaan säilyttääkseen asemansa liiketoiminnassa, jossa on loikittava kovaa pysyäkseen edes paikallaan.

Australialaisen Kate Mortonin edelliset viisi suomennosta ovat myyneet kovakantisina noin 6 000–7 000 kappaletta vuodessa, mitä Bazarin toimitusjohtaja Markus Lähdesniemi pitää ”loistavana menekkinä” kyseisen lajityypin nimikkeille – kun ottaa huomioon, että kirjakerhon valikoimiin ei ole ollut mitään asiaa.


Mortonin agentin taannoinen ilmoitus toisen suomalaisen kustantajan ”monin­kertaisesta tarjouksesta” tuli Lähdes­niemelle täytenä yllätyksenä.

”Tapana on ollut, että edellisen nimikkeen julkaisijalla on optio myös kirjailijan seuraavaan teokseen”, Lähdesniemi toteaa, ”mutta nyt tällaisen herrasmiesmäisyyden aika taitaa olla ohi.”

Toisin sanoen: viimeistään nyt vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki, eikä kirja-alallakaan enää arastella ”käyttää hiukan kyynärpäitä”, kuten Markus Lähdesniemi muotoilee.

”Kun menestysteosten ennakkomaksut nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin, pienet kustantamot putoavat ilman muuta pelistä pois”, hän sanoo.

Jotta pieni kustantamo ei jäisi pelkäksi kasvattajaseuraksi, sen pitää olla vikkelä.

Tapaus Mortonin toistumisen estämiseksi irlantilaisen Lucinda Rileyn kohdalla Bazar on ostanut – siis oikein rahalla, ei romukoppaan lentäneellä herrasmies­uskolla – optiot kaikkiin kyseisen romanttisen viihteen taitajan teoksiin. Siis myös sellaisiin, joita hän ei ole vielä edes kirjoittanut.

Riley vieraili hiljan Helsingissä, ja hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa Varjon sisar nousi maaliskuun myydyimmäksi käännöskirjaksi. Huhtikuun listalla se on kolmantena, heti Läckbergin ja Mortonin jälkeen, joita myös myydään hieman halvemmalla.

Tavallinen lukija tuskin piittaa, kuka hänen herkkunsa kustantaa. Kunhan sitä vaan saa.

Kaikki kirjallisuuden lukijat kuitenkin hyötyvät, jos alalla pystyvät toimimaan muutkin kuin vain vahvimmat pelaajat.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    2. 2

      Yllättääkö Leijonat nyt Venäjän NHL-tähdet? HS seuraa hetki hetkeltä jääkiekon MM-välierää

    3. 3

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    4. 4

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    5. 5

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    6. 6

      Saksan juutalaisia varoitettiin kipan käytöstä

    7. 7

      Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

    8. 8

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    9. 9

      Yhä suurempi osa Intian parlamentin jäsenistä on syytettynä rikoksesta, jopa raiskauksesta ja murhasta

    10. 10

      Kemikaaleja sisältävä lasti syttyi tuleen satamassa Thaimaassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

    3. 3

      Suursuosioon noussut curly girl -pesumenetelmä lupaa tehdä hiuksista silminnähden kiharammat – Kemisti kertoo, mitä metodissa kartettavat aineet tekevät hiuksille

    4. 4

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    6. 6

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    7. 7

      Metalliromun seasta löytyi säteilevä laite – Säteilyturvakeskuskaan ei tiedä, mikä se on

    8. 8

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    9. 9

      Kommentti: Rinne heitti Heinäluoman bussin alle komissaarikisassa – Mutta paljastiko yksi sana saman kohtalon Urpilaiselle?

    10. 10

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää