Perässähiihtäjä

Onko Suomen "puoluelaitos" ajastaan jäljessä?

Torstai 31.3. 2011 ja kahdeskymmenes postaus.

Tänään on vuoden yhdeksäskymmenes päivä ja luonnollisesti myös vuoden yhdeksäskymmenes hiihtopäivä, mutta ei puhuta siitä sen enempää. Sehän kuuluu Perässähiihtäjän toiseen toimenkuvaan. Lenkki piti hiihtää jo aamulla, sillä kävin heti sen jälkeen tervehtimässä oikeusministeri Tuija Braxia, joka on todella kova mestarihiihtäjä. Tapaamisen aihe liittyi kuitenkin hänen toimialaansa eli vaaleihin. Palatessani oikeusministeriön vaali-infosta kohtasin Päärautatieaseman tuntumassa yksinäisen mutta kovin tutun hahmon. Kansanedustaja Ben Zyskowiczin oli jakamassa vaalikorttejaan. Beniä markkinoidaan "konkarina". Osuva nimitys siinä mielessä,  että Ben on ollut eduskunnassa jo 32 vuotta, mutta iältään hän on (nykytulkinnan mukaan) vasta myöhäisemmässä keski-iässä.  

Oikeusministeriön tilaisuudessa kerrottiin ministeriön ja yliopistojen yhteisestä vaalitutkimuksesta. Puhujina olivat Sami Borg, Hanna Wass ja Lauri Karvonen, eturivin vaalitutkijoitamme. Heidän alustuksiinsa voi tutustua oikeusministeriön verkkosivulla www.om.fi

Borgin alustuksesta nappaan kuitenkin yhden taulukon, johon hän on koonnut suurimmat vaalivoitot Suomen eduskuntavaaleissa 1948-2007 ( ääniosuuden muutos prosenttiyksikköinä)

9,5  %  SMP /1970

7,7  %  SDP/1966

7,2 %  KESK/1991

6,1 % SDP/1995

5,1 % SMP/1983

4,3 % KOK /1970

3,7 % KOK/ 2007

3,3 %  KOK/1979

3,1 %  KOK/1999

Vain viisi kertaa on 63 vuoden aikana käynyt niin, että joku puolue on saanut yli viiden prosenttiyksikön ( käytännössä 10 paikan) vaalivoiton. Kaikki suurvoittajat ovat tietysti olleet oppositiopuolueita.

"Loppujen lopuksi meidän puoluerakenteemme on ollut hyvin vakaata", Borg tuumasi alustuksensa päätteeksi. Havaintoon on pakko yhtyä. Muutokset ovat olleet hyvin pieniä.

Lauri Karvosen alustukseen palaan vielä huomisessa postauksessani, jossa arvioin tänä iltana kello 21.05 TV1:ssä käytävää neljän suurimman puolueen puheenjohtajien Mari Kiviniemen, Jyrki Kataisen, Jutta Urpilaisen ja Timo Soinin vaalikeskustelua.

Mutta otan tähän yhden tärkeän pointin Karvosen johtopäätöksistä. Karvonen arvioi näin: "Suomessa on edelleen puoluelaitos, joka perustuu yhteiskuntaluokkiin."  Karvonen arvioi, että äänestäjäkunta ja "puoluelaitos" eivät enää vastaa toisiaan ja ounasteli, että vaalien henkilöityminen ( esim. pääministerikeskustelu) saattaa johtaa "puoluelaitoksen" muuttumiseen.

Karvosen pohdiskelu oli samanhenkistä resoneerausta, jota olin lukenut tutkijatohtori Timo J. Tuikan kirjoituksesta viime sunnuntain HS:n Mielipidesivulla.

Tuikka kritisoi nykyistä puoluejakoa "puoluefossiiliseksi", jota se tietysti onkin, jos katsoo puolueiden perustamisvuosia.

Nykyisten eduskuntapuolueiden perustamisvuodet ovat tässä:

Suomen Keskusta 1906

Kokoomus 1918 (edeltäjä suomalainen puolue)

Sdp 1899

Vasemmistoliitto 1990 ( edeltäjät Skp 1918 ja Skdl 1945)

Vihreät 1988

Rkp 1906

KD  1958

Perussuomalaiset 1995 (edeltäjä SMP 1959)

Tuikan mielestä nykyaikaisen puoluejaon perustana voisi olla neljä puoluetta: liberaalioikeisto, liberaalivasemmisto, konservatiivioikeisto ja konservatiivivasemmisto.

"Nelikko vastaisi äänestäjien tarpeisiin paremmin kuin 1900-luvun alussa syntyneet puoluefossiilit, joiden aatteelliset eväät loppuivat viimeistään 1980-luvulla", Tuikka arvioi.

Olisiko tässä järkeä? Mietitään porukalla.

Päivän hyvä kysymys: Onko Suomen "puoluelaitos"  ajastaan jäljessä?

Päivän siteeraus.

Tohtori Timo J. Tuikan oheinen kirjoitus julkaistiin sunnuntaina 27.3. 2011 Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla Sunnuntaidebatissa.

"Tämän kevään eduskuntavaaleissa äänestäjä ottaa jälleen riskin. Kun hän kirjoittaa äänestyslippuun arvojaan edustavan ehdokkaan numeron, ääni lasketaan kaikkien samalla ehdokaslistalla olevien hyväksi. Tällöin ääni voi päätyä ehdokkaalle, joka ei millään tavoin vastaa äänestäjän näkemyksiä.

Kysymys ei ole vain vaalitapaan liittyvästä rakenteellisesta ongelmasta. Nykyisen suomalaisen demokratian suurin paradoksi on, että aatteelliset erot ovat puolueiden sisällä suuremmat kuin puolueiden välillä.

Kansanedustajat voivat koko eduskuntauransa ajan jupista puolueensa politiikkaa vastaan. Silti he sitoutuvat harvoja omantunnonkysymyksiä lukuun ottamatta puoluekuriin ja äänestävät ryhmänsä mukana. Myös valiokuntatyöskentelyssä yksittäisen edustajan liikkumavara on käytännössä vähäinen.

Hyvä esimerkki saneludemokratiasta on kansanedustajien toiminta loppuvuodesta 2010. Silloin eduskunnassa käsiteltiin Lex Soininvaaraksi nimettyä lakiesitystä, joka sallii nuorten aikuisten toimeentulotuen leikkaukset. Lakia vastusti laaja hallituspuolueiden kansanedustajien rintama, mutta puolueidensa uskollisina sotureina he äänestivät hallituksen esityksen puolesta.

Suomen mielikuvapuoluejärjestelmässä aatteellinen rajankäynti on todella hankalaa. Heikko-osaisimpien asiaa keskustassa ja Sdp:ssä ajava vähemmistö on lähempänä toisiaan kuin puolueensa johtoa. Kokoomuksessa on yhtäältä sekä jyrkkiä arvokonservatiiveja että vapaamielisiä, ja toisaalta talous- ja sosiaalipoliittisesti sekä markkinaliberaaleja että hyvinvointivaltion puolustajia.

Vasemmistoliiton kulisseissa käydään kamppailua punavihreiden ja konservatiivisen ay-siiven välillä. Vihreissä on oikeistolaisia ja vasemmistolaisia, joilla ei ole sosiaali- ja talouspolitiikassa paljon yhteistä.

Perussuomalaisten sisäisiä jakolinjoja mahdollisen vaalivoiton ja kansanedustajien määrän kasvun jälkeen on mahdoton ennakoida.

Suomessa politiikan suuret kysymykset liikkuvat karkeasti jaotellen kahdella akselilla. Yksi kulkee yksilön vapauksia ja oikeuksia korostavan arvoliberalismin ja perinteitä korostavan arvokonservatismin välillä. Toinen akseli on talouspoliittinen: suositaanko vapaata markkinataloutta ja uskotaan sen menestyksen säteilevän koko yhteiskuntaan, vai säännelläänkö taloutta verotuksen avulla niin, että tuloerot pysyvät maltillisina.

Näin muodostuu neljä ryhmää, jotka voisivat olla myös nykyaikaisen puoluejaon perustana: liberaalioikeisto, liberaalivasemmisto, konservatiivioikeisto ja konservatiivivasemmisto. Nelikko vastaisi äänestäjien tarpeisiin paremmin kuin 1900-luvun alussa syntyneet puoluefossiilit, joiden aatteelliset eväät loppuivat viimeistään 1980-luvulla.

Viime vuosikymmeninä kolmea suurinta puoluetta - keskustaa, kokoomusta ja Sdp:tä - ovat johtaneet puolueaktiivien valitsemat ammattipoliitikot. Yhdestä puusta veistetyt puoluejohtajat muotoilevat poliittisen sanomansa niin samankaltaisesti, että heitä on vaikea erottaa toisistaan.

Miksi siis keskustan Mari Kiviniemi, kokoomuksen Jyrki Katainen ja Sdp:n Jutta Urpilainen ajavat keskiluokan etuja eri puolueissa? Miksi perusturvan tuntuvaa korotusta vaativat ja perustuloa tavoittelevat vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja vihreiden Anni Sinnemäki eivät yhdistäisi puolueidensa voimia?

Mielipidetiedustelujen mukaan kansalaiset kannattavat tuloerojen pienentämistä. Viime vuosikymmeninä niin punamulta-, porvari- kuin sinipunahallitukset ovat tietoisesti kasvattaneet tuloeroja.

Demokratia on järjestelmänä periaatteessa erinomainen, mutta Suomessa se ei käytännössä toimi. Eliittivetoinen kartellipuoluejärjestelmä estää vaalikausi toisensa jälkeen kansan tahdon toteutumisen.

Perussuomalaisia syytetään populismista, mutta kansallista etua ja pienituloisten asemaa korostava puolue iskee keskustan ja sosiaalidemokraattien arimmalle alueelle. Santeri Alkion yhteiskunta-ajattelusta väitelleen Arja Sahlbergin mukaan puheenjohtaja Timo Soinin linjaukset huono-osaisimpien puolustamisessa ovat olleet alkiolaisempia kuin keskustan linjaukset.

Suurimmat puolueet ovat vastanneet aatteelliseen haasteeseen peesaamalla säälittävästi perussuomalaisten maahanmuuttokritiikkiä.

Aatepuolueisiin perustuvassa järjestelmässä päivänpolitiikan peli vihellettäisiin poikki ja tehtäisiin aatepohjaa vastaavat uudet jaot.

Kokoomuksen nurkkaan ajetut konservatiivit, keskustan jupisevat liberaalit ja Sdp:n solidaarisuuden vaalijat pääsisivät viimein omiensa joukkoon. Äänestäjät voisivat viimein tunnustaa väriä pelkäämättä äänensä joutuvan vääriin käsiin.

Timo J. Tuikka

Kirjoittaja on poliittisen historian tutkija. "

23 vastausta artikkeliin "Onko Suomen "puoluelaitos" ajastaan jäljessä?"

Mika Rossi 31.03.2011 12:58

Suomen puoluelaitoksen ajanmukaisuus ratkaistaan aina vaaleissa. Puolueiden teemat ja ehdokkaat ovat puolueen peili tässä ajassa.

Kansanvalta muovaa yhteiskuntaamme ja ne puolueet, jotka puhuttelevat ihmisiä, pärjäävät vaaleissa. Sinänsä voi olla viehättävää pohdiskella akateemisesti asiaa, mutta nuo pohdinnat ovat vain yksi pieni siivu kokonaisuutta, jonka perusteella äänestäjät Suomen puolueita vaaleissa arvioivat.

Anna Mikkola 31.03.2011 13:23

En ole kaikista yksityiskohdista samaa mieltä - esimerkiksi siitä että liberalismi/konservatismi -jako liittyisi vain ja ainoastaan talouspolitiikkaan ja tuloeroihin - mutta jätänpä kerrankin jupisematta suurempia. Ja totean vain, että Timo J. Tuikalta erinomainen ja ajatuksia herättävä kirjoitus.

Ja koska olen hieman provokatiivista tyyliä suosiva kommentaattori, voisin tässä yhteydessä linkata tamperelaisen naistutkijan Jiri Niemisen väitöskirjasta kertovaan juttuun: http://aikalainen.uta.fi/2011/03/16/naisliike-teki-tilaa-stubbille-ja-soinille/

Nieminen on käsitellyt nykyistä poliittista julkisuutta ja nimenomaan miespoliitikkojen julkikuvaa ja esiintymistä leimallisesti performatiivisina. Se ehkä tavallaan heijastaa myös sitä, että puolueet itsessään eivät ole enää kosketuksissa yhteiskunnan todellisuuteen; tarvitaan performatiivisia akteja kun ei oikeastaan enää ole ainakaan jaettua ideologiaa. Puoluejärjestelmä ei ole elänyt muuttuvan yhteiskunnan mukana, ja tuottaa siksi yksittäisiä poliitikkoja jotka heijastavat muutosta yksilötasolla mutta silti sitoutuen valitsemiensa puolueiden agendoihin, epämääräisiin tai määriteltyihin.

P. Ekholm 31.03.2011 13:28

Puoluejärjestelmän jälkeenjääneisyyttä voi tarkastella laajemmasta näkökulmasta. Puoluejäsenyys kiinnostaa harvenevaa joukkoa. Ihmisiä kiinnostavat asiat eivätkä vaikeasti hahmotettavat aatteet.

Asioiden perusteella on syntynyt asetelma, missä on affektiivis-diffuuseja vastustajia ja teknis-rationaalisia kannattajia, kuten ydinvoimassa. Jako heijastaa ihmisten maailmankuvaa laajemmin. On porukka, joka uskoo teknologiaan ja kansainvälistymiseen ja porukka, joka suhtautuu epäillen. Maailmankatsomus heijastuu moniin asiakysmyksiin.

Puolueille suuret asiakysymykset ovat hankalia. Oman puoleen kannattajissa on sekä asian vastustajia että kannattajia. EU:sta ollan hiljaa (lukuunottamatta rahoituspakettia), koska osa äänestäjistä on puolesta, osa vastaan. Jos toiselle pyllistät, toiselle kumarrat. Uudet asiat haastavat puolueet, sillä markettien edessä ei kysytä, oletko liberaali konservatiivi? Vaan oletko lsäydinvoiman kannalla? Se on kiinnostavaa.

Merkittävien puolueiden ja yhtä lailla etujärjestöjen juuret ovat tsaarin ajoilta, joten mielikuvilla on myös pitkät juuret. Kun meillä ei kaksipuoluejärjestelmää, vaan 17 puoluetta, jotka vasta halitusneuvotteluissa tekevät komproimisseja, joista jokainen voi palata voittajana äänestäjiensä luo. Tilanne on kimurantti. Puolueet ovat pragmaatisia eivätkä aatteellisia.

Asenteet muuttuvat, sillä edes keskustassa ei aatetta imetä äidinmaidosta. Ihan kuin Saludoa kotona juoneet voivat vaihtaa Juhla-Mokkaan

Uudet asiat haastavat puolueet, joihin ei löydy historiallisia liturgioita

Jyrki J.J. Kasvi 31.03.2011 14:04

GMTA - olen itse pohtinut samaa, sillä minulle konservatismi-arvoliberalismi-akseli on poliitikkona tärkempi kuin perinteinen vasemmisto-oikeisto-asetelma.

Ajatus on ilmassa, sillä ehdin juuri koota oman versioni politiikan nelikentästä kuvaksi:

http://www.kasvi.org/Kuvat/puoluekartta.jpg

Vaalikentillä puolueet kasautuvat kartan keskelle, koska siellä on mahdollista kaapata äänestäjiä muilta puolueilta. Selustaan unohdetut hard core -kannattajat kiristelevät hampaitaan, mutta heille ei ole vaihtoehtoa. Äänestäjiä tilanne kuitenkin hämmentää, kun kaikki puolueet muistuttavat toisiaan. Eduskunnassa, poliittisessa arkityössä erot näkyvät kuitenkin selvemmin.

Nämä vaalit ovatkin siitä poikkeukselliset, että keskustaan hakeutumisen lisäksi on otettu myös etäisyyttä, hakeuduttu reunoille. Etenkin Perussuomalaiset ja Vihreät ovat asemoineet itsensä mahdollisimman kauas toisistaan. Kummankin todellisena kohteena ovat kuitenkin väliin jäävät puoleet, sillä kumpikaan puolue ei koe kilpailevansa samoista, vaan muiden puolueiden äänestäjistä..

Mitä suurempi puolue, sitä suurempi osa poliittisesta väännöstä käydään puolueen sisällä. Viime aikoina on ollut mielenkiintoista seurata, miten Kokoomuksen ja Keskustan liberaalit poliitikot on siirretty takariviin, ja konservatiivisiipi on marssitettu asemiin torjumaan vuotoa Perussuomalaisiin.

Jussi Lähde 31.03.2011 14:18

H.V. Unto

Kiekkotermeillä tämä oli allekirjoittaneelle "syöttö lapaan", olemmehan keskustelleet aiheesta useasti.

Suomalaisten puolueiden rakenne on kansanvallan veritulppa. Kysymyksen voi asettaa myös toisin "millainen puolue olisi, jos se keksittäisiin tänään?".

Lähden nyt Tampereelle vetämään yhden vaalipaneelin, mukana tilaisuudessa alustajina mm Kari Neilimo, Riku Aalto ja Aku Syrjä. Panelisteina ketju Alatalo - Jaskari - Tynkkynen - Viitanen, kaikki poliitikkoja jotka tunnisetaan sukunimistään.

Otan päivän blogipohdintamme aiheen esiin myös siellä. Koetan etiä raportoimaan, mikä todennäköisimmin tapahtuu YLE:n vaalitentin jälkeen.

Tarmo Viitaluoma 31.03.2011 15:13

Puolueet syntyvät historian kehityksen tuloksena. Tässä ajassa, jota mm.taloustieteen professori Kuisma taisi kutsua uusfeodaaliseksi, varallisuus kertyy hyvin harvoille ja massat jakavat niukkuutta. Näin on ollut historian saatossa toki ennenkin.

Ajan taustalla on anglosaksinen ihmiskäsitys - ihminen on susi toiselle ihmiselle. Frankfurtin koulukunnan käsitys on toinen - ihminen on sosiaalinen olio.

Susi-ihmiselle monetaristinen talouspolitiikka on osunut kuin nenä päähän ja elämä täyttyy mammonan keräämisellä. Eikä sitä saa verottaa! Verot pitää kerätä kuluttamisesta, ei tuloista eikä omaisuudesta. Näinhän nyt on sitten toimittu!

Suomen politiikassa tämä ajattelu alkoi jo Holkerin hallituksesta lähtien 1980-luvun lopulta. Sen jälkeen pääministeri on vaihtunut - politiikka ei. Talouskasvusta on tullut todellinen uskonto.

Soini on ikään kuin viimeinen toivo uppoavassa laivassa.

Pekka Kärkkäinen 31.03.2011 15:26

Jos tämänkertainen postaus oli syöttö suoraan Jussi Lähteen lapaan, niin minä pääsen kyllä laittamaan lätkän sitten takatolpalta ihan tyhjään maaliin. :-)

Erinomainen ja oivaltava kirjoitus Timo J. Tuikalta. Suomen puoluelaitos on todellakin pääpirteissään tsaarinajalta, vihreillä ja perussuomalaisilla (ja muilla minipuolueilla) höystettynä. Kun lisäksi muistetaan, että Paavo Lipponen toi SDP:n 1990- ja 2000-luvulla poliittiseen keskustaan, niin saadaan nykyisenlainen poliittinen nötkötti aikaiseksi.

Jyrki J.J. Kasvin kuva oli hyvä, joskin ehkä liiaksi äärilaitoja korostava. Väittäisin, että valtaosa puolueista tai tarkemmin niiden kannattajista on aatteellisesti "päällekkäin". Esimerkiksi kokoomuksen "vasen laita" menee oikeistodemarien kanssa iloisesti ristiin. Tästä kertoo tutkimukset liikkuvien äänestäjien valinnoista - vaikkapa niin että vihreästi ajatteleva kaupunkilainen äänestäjä valitsee vasemmistoliiton, vihreiden, kokoomuksen ja jopa SDP:n väliltä.

Myöskään oikeisto-vasemmisto-jako nykyajassa ei ole erityisen toimiva. Järkevämpää olisi rakentaa kaksi erilaista nelikenttää: toinen arvopohjaa ja ajattelutapaa kuvaava, toinen kuvaamaan suhtautumista talouspolitiikkaan. Edellisessä akseleina voisivat olla jo mainittu arvokonservatiivisuus vs. -liberaalisuus ja materialistinen vs. jälkimaterialistinen. Talouspolitiikan saralla akselit voisivat olla yksityinen vs. julkinen ja toisena sääntely vs. deregulaatio.

Tuikka on oikeassa siinä, ettei puolueiden sisäinen koheesio ole häävi. Tällöin valta puolueissa siirtyy puheenjohtajille ja/tai muille puolueen johtohahmoille, jotka voivat melko vapaasti määrittää puolueen suunnan. Toisaalta taas sama sisäisen koheesion puute siirtää valtaa virkamiehistölle, jotka voivat käyttää puolueiden hajanaisuutta hyväkseen. Kuten edellä olenkin jo pauhannut, elämme politokratiassa ja lumedemokratiassa.

Puoluelaitos voisi muuttua, jos puolueiden puheenjohtajat uskaltaisivat radikaalisti lähteä ajamaan puolueitaan Tuikan mainitsemiin suuntiin. Mutta eipä taida löytyä kenestäkään puoluejohtajasta riittävää hengen suuruutta moiseen ponnistukseen.

Pentti Kangasluoma 31.03.2011 16:03

Objektiivinen luokka-asema, subjektiiivinen luokkatietoisuus, jostain aivojen kätköistä ne ruutuun ilmaantuivat. Tampereen yliopiston marxilaiset ryhmät niitä lennäkejään jakelivat. Vaikka muualla jylläsivät Punainen prikaati ja Bader-Meinhoff ryhmät niin meillä lyötiin päähän Soihtu- lehdellä ja Otto-Willen teeseillä. Taistolaiset eivät lietsoneet väkivaltaa.

Esko-Juhani Tennilän yliopistolta ja Mikko Kuopan Takolta ne aallot kantoivat aina tämän päivän eduskuntaan asti. Kasvatustieteellisen tiedekunnan portaikossa näin kuinka suurikokoinen professori kiivastui pienelle, urhealle marxilaistytölle jonka lentolehtisessä vaadittiin taas kerran tutkintouudistusta, tytöllä oli tietenkin ""se" huivi, luokkatietoisuutta. Maahan proffa paperin heitti, ulos kaikui käytävässä.

Luin Timo T. Tuikan debattikirjoituksenl, mutta kirjallisena ihmisenä minua ei sytyttänyt uusien puolueiden nimet, niissä pitää olla hehkua. Ihmiset eivät järjestäydy tutkijan huomioista,

Pohdinta on tietenkin tarpeellista.

Monet ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisesta toiminnasta, mutta vanhojen puolueiden nokkimisjärjestys estää uuden syntymisen. Vanhojen puolueiden aktiivit sanovat - haluamme mukaan uusia ihmisiä - mutta eivät tarkoita sitä. Jos tulisi niin valta menisi.

Vastaus, puoluelaitos on sillä tavoin jäljessä kuin on muutkin vanhat organisaatiot. Kun neukkula romahti, ja päästiin kokonaan näkemään mitä oli reaalisosialismi niin pyysikö äärivasemmisto anteeksi äänestäjiltään, kannattajiltaan?

Kaikki kannattaa markkinataloutta, vasemmistolla on ollut vaikeuksia liittää yhteen ay-aktiivisuus ja kasvava, tarpeelliinen pienyritystoiminta.

Objektiivinen luokkasema, it-alan ohjelmoija joka on täysin riippuvainen pätkätöistä. Syntyykö tämän tajuamisesta sudjektiivinen luokkatietoisuus - kun on hyvin koulutettu - joka muuttaa äänestysnumeroita? Kas siinä pulma.

Lars-Erik Wilskman 31.03.2011 17:02

On hyvä, että puolueiden sisällä käytävä taistelu tuodaan näkyväksi ja tämä on mielestäni Tuikan mielipidekirjoituksen suurin ansio. Tämä näkyväksi tuleminen voisi olla se tekijä, joka käynnistäisi puoluekentän muutoksen, jos sitä todella kaivataan.

Puolueiden todellinen luonne ja niistä julkisuudessa annettava kuva sisältä päin katsoen on aivan erilainen kuin se mitä puolueen ulkopuolella kuvitellaan. Ne sietävät sisällään hämmästyttävän paljon erilaisuutta.

Blokkeja meillä ei ole, sillä aatteellisuus on hävinnyt pragmaattisuudelle jo kauan sitten, josta todistavat tarvittaessa kansainvälisestikin ottaen hämmästyttävän leveät hallituspohjat.

Todellinen muutos puoluekentän osalta on sen itsenäistyminen etujärjestöistä. Prosessi on tuskallinen sekä etujärjestöille, että eräissä tapauksissa puolueille. Enää kaikki ei ole niin itsestään selvää. Yhä suurempi osa ihmisistä on esim. etujärjestöjen ulkopuolelle” kehdosta hautaan ohjailu” joka ennen oli mahdollinen, ei enää toteudu.

Jos puolueita todella haluttaisiin uudistaa, niin pitkälista systeemi otettaisiin käyttöön. Se kyllä saattaisi johtaa puoluekentän uudistumiseen. Nykyjärjestelmä uudistettunakin takaa sen, että muutokset ovat hitaita ja niitä tapahtuu vain silloin kun ”nukkuvien puolue” satunnaisesti herää.

antti liikkanen 31.03.2011 17:35

Vaali vaalilta puolueen merkitys vaalikoneistona korostuu.

Vaali vaalilta ehdokkaan viesti - puolueesta riippumatta - korostuu.

Ehdokkaan viesti voi hyvin olla arvattavissa esim Kasvin esittämällä nelikentällä, mutta selkenee se Hesarin minivaalikoneellakin.

Koska jokaisella ideologialla on historiansa, taidan päätyä kannattamaan nykyistä järjestelmää: Yksi vasemmisto, yksi oikeisto, yksi keskimistö.

Ja se neljäs voisi sitten olla kunkin puolueen sisäinen kirjo.

Tuija Brax 31.03.2011 18:05

Hei Unto ja mukavaa kun kävit kuuntelemassa vaalitutkijoita. Leikittelimme taannoin jo ehkä pari vaalikautta sitten Tuomiojan Erkin kanssa ajatuksella että kerran vaalikaudessa järjestettäisiin "poliittisten panttivankien vaihtoviikot." Tuolloin mulla oli mielessäni muistaakseni joukko hyvin vihertäviä kansanedustajia, jotka olivat omassa ryhmässään aika yksin. Erkillä taisi ola esimerkkejä ihmisistä, joille vuosien varrella oli alkanut kasvaa hyvinkin sosiaalinen omatunto, vaikka alkuperäiset poliittiset linjaukset olivat hyvin oikealla. Sittemmin ko. ajatusleikiä on olut hauska pelata esim. valiokuntamatkojen siirtymätaipaleilla. Aika usein kansanedustajalla on jossain tai joissain kysymyksissä selvä kosketuspinta johonkin toiseen ryhmään.

Vihreissä olemme oppineet näkemään toisten puolueiden ihan oikeasti aika vihreät edustajat ( ei siis vaalienalus- vihreät) suurena apuna. Tällä vaalikaudella esim. eläinsuojelu- ja metsästysrikoslainsäädäntöä kiristäessäni Tanja Karpelasta oli todella merkittävä apu. Ehkä Rossin Mika on oikeassa. Niin kauan kuin äänestäjät antavat luottamuksensa kullekkin yhteenliittymälle, sillä on oikeutuksensa. Mutta kieltämättä aika jänniä äänestyksiä on tällä vaalikaudellakin nähty. Esim. lopulta selvin numeroin läpi mennyt esitykseni avoliiton purkautumisen kohtuullistamisesta jakoi keskustaa aika lailla. Aika vähän on julkisesti keskusteltu siitäkin, että draaman opetusta vastustettiin vanhoillisuskonnollisinkin argumentein, vaikka julkisuudesa puhuttiinkin vain kuntien kustannuksista.

Maija Pietilä 31.03.2011 18:18

Tuikan kirjoitus oli oiva, monissa asioissa jakolinja kulkee puolueen sisällä ja eroja puolueiden välillä on joskus vaikea nähdä. Puolueiden kantaan vaikuttaa myös se, ovatko ne hallituksessa vai oppositiossa, sehän on jo usein nähty.

Ongelma taitaa siinä, että järjestörakenteet pitävät itseään pystyssä sisällöstä piittaamatta. Jos on nuorena toiminut hyvässä porukassa kokoomuksessa tai demareissa, pysyy uskollisena puolueelleen, vaikka olisikin lähes joka asiassa eri mieltä puolueen kanssa ja saisi sen myös tuta. Täsä on hyvä esimerkki Sirpa Pietikäinen.

Vaikka Tuikan esittämä "uusjako" on hyvä, en keksi keinoa, millä sellainen uudistus saataisiin aikaan.

Pekka Kärkkäinen 31.03.2011 19:32

Maija Pietilä kysyi aiheellisesti, miten puolueiden uusjako saataisiin aikaan. Ensimmäisenä voitaisiin lopettaa järjestörakenteiden pönkittäminen - vaikkapa niin, että osa puoluetuesta ohjattaisiin ja korvamerkittäisiin aatteelliseen kehitystyöhön eikä järjestösihteerien/toiminnanjohtajien palkkoihin.

Ja siitä päästäänkin luontevasti itse ohjelmallisen sisällön kehittämiseen. Puolueilla ei ole enää kunnon ohjelmia, joita ne pyrkisivät toteuttamaan vallassa ollessaan. On vain vino pino hätäisesti vaalien alla kyhättyjä tavoitteita, jotka ovat taktis-populistisia, äänestäjien kosiskeluun ja maksimaaliseen kannatukseen tähtääviä papereita. Vaaliohjelmiksikin niitä on sanottu. Perussuomalaisten paperi on tästä paras esimerkki - mitä tragi-komediaan tulee.

Tähänkin auttaisi puoluetuen jakoperusteiden muuttaminen. Sitten tarvittaisiin vain tarpeeksi kyvykkäitä naisia ja miehiä, jotka näitä ideologisia innovaatioita tekisivät. En ole tavannut sellaisia minkään puolueen palkkalistoilta.

Kumous voidaan tehdä myös puolueiden ulkopuolelelta. Jyrki J.J. Kasvi varmaan muistaa entisenä nuorsuomalaisena, kuinka uusliberalismi tuotiiin Suomeen 1990-luvun alkupuolella. Oma liikkeenään alkanut nuorsuomalaisuus imeytyi suomalaiseen puoluekenttään, ja muutti kokoomuksen, keskustan ja vihreiden politiikan (uus)liberalistikseksi.

Seppo Isotalo 31.03.2011 23:43

Tukholmasta nähtynä Suomen puolueet saavat korkean arvon. Täällä ehti jo käymään Astrid Thors, maanantaina Katainen ja Vapaavuori tulivat kuulemaan meitä, mutta media varasti heidät avoimessa yleisötilaisuudessa.

Keskiviikkona oli kova joukko paikalla

Keskusta: Laura Kolbe

Kokoomus: Anne-Mari Virolainen

Kristillisdemokraatit: Jouko Jääskeläinen

Ruotsalainen kansanpuolue: Ulla-Maj Wideroos

Sosialidemokraatit: Kaj Bärlund

Perussuomalaiset: Marko Kulpakko

Vasemmistoliitto: Birgitta Gran

Vihreät: Anna Moring

Koulutustaso oli huikea kun vertaan Ruotsin puolueisiin. Kaikki hallitsivat asiansa ja erosivat riittävästi. Parhaiten menestyi Kulpakko - entinen siirtolainen Ruotsissa.

Keskustelua veti median mies, joka ei saanut mahtavasta ryhmästi irti mitään kiinnostavaa. Kaksoiskansalaisuuden hintaa ihmeteltiin.

Esitän syvän kunnioitukseni siitä arvostuksesta, jota Suomen puolueet osoittavat meitä siirtolaisia kohtaan. He tietävät, että emme äänestä kun meillä ei ole omia ehdokkaita.

He tuleva ja suhtauvat asiaansa puolueen toimeksiannon edellyttävällä, arvokkaalla tavalla. Uskon, että Suomen puolueet ovat vahvalla pohjalla.

Jaakko Aspara 31.03.2011 23:49

Pidän tätä nelikenttäajatelmaa liberaalioikeistosta ja -vasemmistosta ja konservatiivioikeistosta ja -vasemmistosta ihan hyvänä lähtökohtana. Mutta ehkä meidän pitäisi pystyä keskustelemaan näistä "keskeisistä dimensioista" vieläkin selkeämmin ja ilmaisemaan mieluiten rautalangasta, mistä oikein on olennaisimmillaan kyse (tai mitä me näillä dimensioilla tarkoitamme).

Olisiko siis niin, että :

1. Oikeisto vs. Vasemmisto = Hyvätuloiset ja sellaisiksi aikovat vs. Vähempään joko valinnasta tai pakosta tyytyvät

2. (Arvo)Konservatiivit vs. Liberaalit = Muita ihmisiä ja maailmanmenoa kauhistelevat vs. Vapaamieliset muita tuomitsemattomat

Mutta sitten kun näiden kahden dimension lisäksi on muitakin keskeisiä dimensioita, joita meidän ei pitäisi unohtaa -- ja jotka ovat ikäänkuin ortogonaalisia (riippumattomia) noiden perusdimensioiden suhteen. Yksi tärkeä lienee:

3. Kukin omillaan -orientoituneet vs. Huolehditaan ja holhotaan -idealistit

Tämä 3. dimensio on siis erillinen kahdesta aiemmasta, vaikka valitettavasti 3. dimension usein (virhellisesti) oletetaan korreloivan suoraan kahteen aiempaan, eli oikeisto vs. vasemmisto- (tai konservatiivi vs. liberaali) -akseliin. Ja kuitenkin on esimerkiksi paljon ihmisiä, jotka ovat "hyvätuloisia tai sellaisiksi aikovia" mutta jotka haluavat silti "kantaa huolta kaikista ja holhota" yhteiskunnan vähäosaisempia. Vastaavasti on paljon "vähään tyytyviä" pienituloisia, jotka ovat "kukin omillaan" -orientoituneita (eivät vähät välitä esim. työttömistä tai mielenterveysongelmaisista) ja vieläpä "kauhistelijoita" arvoiltaan erilaisten ihmisten suhteen.

Lopulta löytyy myös sellaisia tärkeitä dimensioita, jotka tunnutaan usein unohdettavan keskustelusta kokonaan.

4. Lapsenteko/perheorientoituneet vs. Lastenteosta ja jälkikasvusta vähät välittävät

5. Syntymärikkaat vs. syntymävarattomat

6. Dynaamiset muuttovalmiit (työn perässä tai muuten) vs. Kotikonnuilleen pultatut

7. Tunteelliset nationalistit vs. Pragmaattisemmat patriootit

Jaa-a. Pelkästään näistähän tulisi kieltämättä jo yksinkertaisellakin kaavalla 2 potenssiin 7 puoluevaihtoehtoa, eli 128 sellaista. Taitaa olla hieman liikaa.

Mutta joka tapauksessa: Olisi kiinnostavaa välillä miettiä näitä puolueiden muodustumisdimensioita vähän laajemminkin kuin vain yhden tai kahden dimension kautta.

Jarkko Rahkonen 01.04.2011 0:04

Unto kysyy:"Onko Suomen ”puoluelaitos” ajastaan jäljessä?"

Tänään oli työteliäs päivä: pari vuosikokousta, pari muuta kokousta ja viiden puolueen eduskuntavaaliehdokkaiden paneeli. Sitten kiireesti katsomaan Ylen neljän suurehkon puolueen puheenjohtajien vaalikeskustelua. Lopuksi vastailua spostiviesteihin ja lopulta Perässähiihtäjän päivän blogiin tutustumista

Unton kysymykseen vastaaminen edellyttää puoluejärjestelmän tehtävien ja tarkoituksen määrittelyä. Läntisissä demokratioissa puolueiden tehtävä on yleensä koota saman suuntaisesti ajattelevat pohtimaan yhteisiä arvoja, yhteisiä tavoitteita haluttujen muutosten saavuttamiseksi yhteiskunnassa, osallistumaan vaaleihin ehdokkaita asettamalla ja kokoamalla kansalaisten kannatusta mahdollisimman monen oman ehdokkaan valitsemiseksi.

Demokratioissa voi olla erilaisia vaalijärjestelmiä, jotka vaikuttavat suuresti puoluejärjestelmän muotoutumiseen. Jos järjestelmässä valitaan eri äänestysalueelta vain yksi eniten ääniä saanut ehdokas niin syntyy puoluelaitos joka muistuttaa Iso Britannian tai USAn puoluejärjestelmää.

Ruotsin listavaalijärjestelmässä valitaan vaalipiirettäin puolueiden vaaliliiton kokonaisäänimäärän osuuden mukainen edustajamäärä. Listalla olevista ehdokkaista edustajiksi tullaan etukäteen puolueen laatimassa järjestyksessä. Ruotsin muutamaissa viime vaaleissa äänestäjä on voinut vaikuttaa listalla olevien ehdokkaiden puolueen asettaman järjestyksen muuttamiseen.

Tällöin Ruotsissa syntyy puoluejärjestelmä, jonka valitut ehdokasryhmät ovat tiiviitä joukkueita jalkapallojoukkueen tapaan ja edustajat (joukkueen jäsenet) ovat riippuvaisia puolueen valtakunnallisista ja alueellisista johtajista (jotka on valittu jäsendemokratian käytännön mukaan). Nämä puolueet ovat suhtellisen homogeenisiä joukkueita, jotka pelaavat samaan maaliin. Yksilölliset sooloilijat karsiutuvat uransa alkuvaiheessa. Vaikeaa on kuvitella, että ruotsalaiset vakavissaan keskustelisivat puoluelaitoksensa vanhanaikaisuudesta.

Kolmantena on suomalainen järjestelmä jossa vaalipiirikohtaisten vaaliliittojen sisällä ehdokkaat toimivat enemmän tai vähemmän yksilöllisesti jopa oman vaaliittonsa toisten ehdokkaiden kanssa kilpaillen. Puolueen vaaliliitto saa ääniosuutensa mukaisen ehdokasmäärän (dHondt) vaalipiirissä ja vaaliliiton sisällä edustajat valitaan äänimäärän suuruuden mukaisessa järjestyksessä

Suomalaisessa järjestelmässä sooloilu on mahdollista vaaleissa ja valien jälkeenkin valittujen edustajien toiminnassa. Puolueista tulee hajanaisia sisäisesti siten, että niiden edustajista jotkut ovat toiminnaltaan lähempänä jonkun muun puolueen puolueen jotakin edustajaa kuin puoluetoveriaan. Äänestäjien näkökulmasta eri puolueiden edustajoukot ovat kirjavia eikä puolueiden linjaeroja ole helposti nähtävissä

Vastaan Unton kysymykseen.

Edellä kuvattu suomalainen puoluejärjestelmä on ajastaan jäljessä. Demokratian kannalta äänestäjän vaikutusvalta hämärtyy ja usko puolueisiin ja demokatiaan horjuu. Vaaleissa äänestysosallistumien on alhainen, äänestysprosentti jopa vain 50%. Ehdotan Ruotsin tapaiseen vaalijärjestelmään siirtymistä. Siirrytään Suomessa nykyaikaan!

Jaakko Aspara 01.04.2011 0:10

..jätin edellisestä tarkoituksella pois kaksi itsestään selvää ekstradimensiota, mutta pannaan nyt nekin vielä tähän ettei tule sanomista:

8. Luonnosta välittävät vs. Luonnosta juuri välittämättömät

9. Suomenruotsia rakastavat vs. Suomenruotsin raastamat

Jussi Lähde 01.04.2011 4:10

Voitaisiinko vaaleja siirtää viikolla eteenpäin, jotta ehtisin lukea kaikki mielenkiintoiset tekstinne ennen äänestyspäivää?

Jussi Lähde 01.04.2011 11:39

Arvoisa blogiväki

Kokoomus menestyi tuomalla ensimmöisenä vaalimainonnan vaali-ilmoittelun tilalle muutamissa edellisissä vaaleissa. Olen pitkään ennustanut, että politiikan seuraava menestyjä tulee puolueesta, joka osaa käsitellä jäseniä tuntevina ja kokevina yksilöinä.

Puolueiden kannattaisi ehdottomasti haastatella kaikki eroavat jäsenet, samoin kysyä liittyviltä jäseniltä heidän toiveitaan ja osaamistaan.

Tällainen asenne puuttuu suomalaisesta politiikasta tyystin. Tällaisen toiminnan on oltava järjestäytynyttä ja katettava puolueen koko toiminta.

Timo J. Tuikka 02.04.2011 13:30

Mielihyvällä luin juuri läpi tasokkaan keskustelun, jota Unton esille nostama kirjoitukseni oli poikinut. Hienoa, että myös muutama poliitikko pohtii demokratiamme rakenteellisia ongelmia. Jos on pokkaa esiintyä kansan edustajana, olisi aiheellista myös pohtia demokratian toteutumista Suomessa.

Valitettavasti Suomen puoluelaitoksen ajanmukaisuutta ei ratkaista näissä vaaleissa, vaan vuosisadan saatossa rakentunut sekasikiömme on hankalampi klimppi puhdistettavaksi ja uudistettavaksi. Puolueillahan ei ole mitään intressiä lähteä uudistamaan mukavaa konseptiaan, joten he kertovat kaiken kansanvallassa olevan hyvin ja ”kansan päättävän uurnilla” politiikan suunnasta ja oikeutuksessa.

Mutta mistä? Politiikkaa ei ole olemassa ilman selkeitä vaihtoehtoja ja hahmotettavia eroja.

Yksi demokratiamme suurimpia kompastuskiviä on ammattipoliitikkojärjestelmä, jossa politiikkaan suuntaudutaan jo nuorena (kun on ”huolellisesti tutustuttu puolueohjelmiin ja vertailtu puolue-eroja”). Olen vuosien saatossa usuttanut lukemattomia fiksuja ihmisiä puolueisiin, mutta vastaus on lähes aina sama: ”En jaksa tapella poliitikkojen kanssa”. Sotien jälkeen syntynyt ammattipoliitikkojärjestelmämme tuottaa aatteetonta politiikkaa, kun on ensin hinku poliitikoksi ja vasta sen jälkeen sumplitaan sopivaa aatetta äänten kalasteluun. Lopulta kaikki eduskuntapuolueet voivat toimia samassa hallituksessa minkä tahansa puolueen kanssa ”jos kansa niin päättää”.

Historioitsijalle Suomen nykypolitiikka on siitä helppoa seurattavaa, että vaikka päivänpolitiikassa tapahtuu näennäiskuohuntaa, rakenteet ja rakenteelliset ongelmat pysyvät samoina. Suuremmista eroista puolueiden sisällä kuin niiden välillä puhuttiin jo 1920-luvulla ja keväällä 1945 maalaisliiton puheenjohtaja Kalliokoski kauhisteli Kekkosen johdolla toteutettavaa vasemmistosuuntausta: ”Kansa on jo täysin ymmällään. Kysytään, mitä eroa on maalaisliitolla ja kommunistilla”. Sodan jälkeen vasemmistomaalaisliittolaisten, vasemmistodemarien ja SKDL:n puoluerajat ylittävä yhteistyö koitui köyhän kansan hyväksi ja johti hyvinvointivaltiokehitykseen. Parinkymmenen viimeisen vuoden aikana kokoomuksen, keskustan ja SDP:n oikeistovoimat ovat ajaneet käänteistä politiikkaa. Molempia "liittoutumia" voi hyvin kritisoida epädemokraattisina ilmiöinä.

Milloin Suomi siis siirtyy demokratian vaiheeseen, jossa äänestäjä tietää ennen vaaleja, minkälaisista hallitusvaihtoehdoista ja -ohjelmista hän äänestää?

Omalta osaltani voin avata äänestyskäyttäytymiseni 17 vuoden ajalta. Olen äänestänyt vaaleissa johdonmukaisesti arvojani vastaavaa ehdokasta. Ehdokkaani ovat edustaneet puolueita seuraavasti: Vasemmistoliitto, vihreät, SDP, kokoomus, keskusta ja RKP.

Jos aatteellisesti äänestämällä päätyy tähän saldoon, eikö ehdokkaat voisi laittaa yhdelle pitkälle listalle? Vai pitäisikö puolueiden ja ehdokkaiden oikeasti miettiä, mitä ne ja he edustavat? Perussuomalaisten nousu on hyvä osoitus siitä, että valtapuolueet eivät voi tuudittautua ikuiseen asemaansa.

Verkkoyhteiskunnassa kansalaisten yhdistyminen käy yhä nopeammin ja sillä voi olla tulevaisuudessa ennakoimattomia seurauksia myös politiikassa.

Henry Moilanen 02.04.2011 19:10

Internet helpottaa uusien aatteellisten yhteisöjen muodostamista. Maahanmuuttokriitikoiden Homma-foorumi on jo lyönyt itsensä läpi ja seuraajia varmasti tulee. Puolueen perustamiseen tarvitaan vain 5000 kannattajaa, siispä hihat heilumaan, mikäli nykyinen puoluekartta ei miellytä. Poliittinen järjestelmä päivitetään toimimalla eikä pelkällä tyhjällä puheella.

Henry Moilanen 02.04.2011 19:15

Tulevissa poliittisissa liikkeissä voi netin tuoman osallistumisen helppouden ansiosta olla enemmän toimivia jäseniä kuin nykyisissä. Jo nyt piraattipuolueella on lähes yhtä paljon jäseniä kuin vihreillä.

Esko Hussi 02.04.2011 19:16

"Osasyyllisenä" Tuikan teesien pohdintaan tällä areenalla voisi todeta, että Tuikan kirjoitus sai mielestäni todella korkeatasoisen keskutelun asiasta ja niinpä sinetiksi Timo Tuikka ilmaantui mukaan. Toivoisi tällaisen keskustelun jatkuvan vaalien jälkeenkin.

Nyt on muuten vaikea käyttää toivoa tai perus- alkuisia sanoja, kun puolueet hätäpäissään menestystarkoituksella politisoivat normaaleja suomalaisia sanoja.

Iskulauseet on unohdettava ja yritettävä löytää niiden takaa ehdokas, joka näyttää edustavan niitä arvoja, joita vaalipäivän kuningas/kuningatar arvostaa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Luetuimmat
  1. 1

    Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

  2. 2

    Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

  3. 3

    Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

  4. 4

    Tutkimus perehtyi päihdeongelmaisten kuolinsyihin – erityisesti naisten itsemurhat huomattavasti keskimääräistä yleisempiä

  5. 5

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  6. 6

    #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

  7. 7

    Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

  8. 8

    Malmin nainen kertoi valehdelleensa krp:lle Aarnion syyllisyydestä – HS seuraa oikeudenkäyntiä hetki hetkeltä

  9. 9

    Lumisade sakenee iltapäivä­ruuhkan aikaan, Helsinki-Vantaalla vain yksi kiitotie käytössä – Katso grafiikasta, kuinka sade­alue peittää tunti tunnilta eteläisen Suomen

  10. 10

    Poliisi epäilee: 28-vuotias mies yritti murhata äitinsä Kirkkonummen kerrostalopalossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

  2. 2

    Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

  3. 3

    #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

  4. 4

    Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

    Tilaajille
  5. 5

    Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

  6. 6

    Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

  7. 7

    Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

  8. 8

    Testasimme langattomia kuulokkeita toimistossa ja lenkkipolulla – Vastamelukuulokkeiden äänenlaatu hämmästytti

  9. 9

    Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

  10. 10

    Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

  2. 2

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  3. 3

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  4. 4

    Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

    Tilaajille
  5. 5

    Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

    Tilaajille
  6. 6

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  7. 7

    Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

  8. 8

    HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

  9. 9

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  10. 10

    Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Väkivallan sallii kasvatuskeinona entistä harvempi maa – tänä vuonna Liettua kielsi lasten fyysisen kurittamisen
  3. Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon
  4. Tutkimus perehtyi päihdeongelmaisten kuolinsyihin – erityisesti naisten itsemurhat huomattavasti keskimääräistä yleisempiä
  5. Lumisade sakenee iltapäivä­ruuhkan aikaan, Helsinki-Vantaalla vain yksi kiitotie käytössä – Katso grafiikasta, kuinka sade­alue peittää tunti tunnilta eteläisen Suomen
  6. Eduskunta keskustelee seksuaalisesta häirinnästä, Haatainen vaatii eduskuntaa ottamaan tosissaan ihmisten kokemukset – suora lähetys ja HS:n seuranta käynnissä
  7. Junaliikenne poikki rantaradalla lumisateen kaatamien puiden takia, junia korvattu bussikuljetuksin
  8. Huomenna elokuviin tulee uusi Star Wars ja tämä kaikki sinun tulee tietää ennen joulun megahitin katsomista
  9. Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys
  10. Ranska aikoo kieltää lapsilta ja nuorilta kännykän käytön kokonaan sekä ala- että yläkouluissa – ”Se on varsinainen vitsaus”
  11. Poliisi epäilee: 28-vuotias mies yritti murhata äitinsä Kirkkonummen kerrostalopalossa
  12. Näytä lisää