Perässähiihtäjä

Vallitseeko Suomen mediassa putinilainen tunnelma?

Torstai 8.12. 2011 ja 4. postaus

 Toimittajan työssä on tunnetusti se mukava piirre, että pääsee käymään jännissä paikoissa. Tosin ensimmäisen kymmenen vuoden jälkeen se piirre menettää viehätyksensä, ja hienotkin juhlat muuttuvat arkiseksi työksi. Mutta keskiviikkoiltana kävin parissa hauskassa tilaisuudessa. Niistä kerätyillä voimilla jaksoin tänään torstaina kirjoittaa lehtijuttua perussuomalaisista ja postata neljännen kerran tähän blogiin. 

Suomen Kuvalehden journalistipalkinto on toimittajapalkinnoista arvostetuin – ainakin sen saaneiden mielestä. Vuodesta 1975 jaettu palkinto annettiin tänä vuonna toimittaja Seppo Konoselle kuopiolaisesta Savon Sanomista. Kononen on 66-vuotias savolainen perusjäärätoimittaja, joka on neljäkymmentä vuotta jaksanut kirjoittaa maan ja maakunnan asioista  ja jatkaa edelleen.

Oli mukava kuunnella, kun Kononen vastasi palkintotilaisuudessa Kuvalehden päätoimittajan Tapani Ruokasen kehuihin. Savolaiseen tapaan Kononen väänteli ja käänteli omaa uraansa. Palkitseminen oli hieno hetki hänelle, mutta Kononen toi meille helsinkiläisille toimittajille maakunnan miehen terveiset ja avarsi – toivottavasti – meidän ahtaita ajatuksiamme.

 Otavamedian talossa pidetyn hienon tilaisuuden jälkeen suuntasin urbaaniin Kallioon Jarmo Hämäläisen valokuvanäyttelyn avajaisiin Cafe Mascottiin. Kontrasti Konosen tarinointiin oli melkoinen. Kalliolaisen nuorison yhteisessä olohuoneessa keskusteltiin aivan muista, kylläkin vakavista, asioista. Hetken leikittelin mielessäni, että pitäisi tehdä kysely, kumpi täällä on suositumpi presidenttiehdokas, Paavo Arhinmäki vai Pekka Haavisto. Jätin kyselyn tekemättä, mutta kun ensi viikolla menen Kallioon tapaamaan mediaopiskelijoita, taidanpa kysellä heiltä jotain presidentinvaaliasiaa.

Keskiviikkona blogissa avattu keskustelu Tarja Halosen presidenttikaudesta on kirvoittanut punnittuja puheenvuoroja. Kommentaattorit ovat olleet tuntemattomia ja tuttuja nimiä joko kommenttipalstalta tai muualta. Hauska oli lukea esimerkiksi erään vastikään eläköityneen radioäänen kommenttia. Saatoin helposti kuvitella, miltä se olisi kuulostanut kello 17 radiouutisissa.

 Tänään ilmestyneessä Apu-lehdessä toimittaja Yrjö Rautio haastattelee presidentti Tarja Halosta. Laajasta haastattelusta poimin keskustelun pohjaksi yhden katkelman, jossa presidentti pohtii kiemuraista mediasuhdettaan.

”Vain se on uutinen, jos tekee jotain sellaista, mikä poikkeaa toimittajan omista odotuksista. Jos odotukset ovat, että Halonen on vasemmistolainen tai että Halonen puhuu ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, eihän siinä ole mitään uutista, heidän mielestään. Jos käyttäytyy päinvastoin, silloin se olisi uutinen.

Halonen arvelee, että hän oli uutinen vuoden 2000 vaaleissa. Hänestä ei pitänyt tulla presidenttiä. Valinnan jälkeen syntyi yliodotuksia.

- Kuviteltiin, että muuta ei tarvitsekaan tehdä, kun on valittu ensimmäinen presidentti. Eihän se niin voinut mennä.

Pian tuli pettymys, ja asenteet heilahtivat toiseen äärilaitaan. Aluksi innostuneetkin kyllästyivät ja rupesivat kyselemään: entäs sitten, mikä muuttui?

- Eihän se näin mene. Olisi pitänyt kysyä, entä jos ei olisi valittu.

Presidentin kasvoille leviää ilkikurinen hymy ja ääni kirkastuu.

- Nyt on vähän venäläinen tai putinilainen tunnelma, että siinä se nyt oli, ja nyt palataan vanhaan. Politiikan toimittajista tuntuu, että kiva juttu, että nyt taas kaikki on ennenkin. Ehdokkaatkin kun sattuvat olemaan sellaisia, jotka he muistavat vanhasta tottumuksesta.

Johtuisiko mediassa niin yleinen vähättely, vihamielisyyskin, siitä olette nainen?

- En voi kiistää, ettei olisi käynyt mielessäni, presidentti vastaa ja puhkeaa hilpeään nauruun.”

 Apu-lehden katkelmasta ja muutenkin haastattelusta käy selväksi, että Halosella on jäänyt yhtä sun toista hampaankoloon mediaa kohtaan. Olisiko tässä käynyt niin kummasti, että media olisi ollut epäreilu presidenttiä kohtaan? Sitä sietää miettiä.

Tartun kuitenkin Halosen heittoon toimittajille ja asetan Päivän Hyvän kysymyksen näin: Vallitseeko Suomen mediassa putinilainen tunnelma?

Päivän siteeraus:

Toimittaja Miia Saari on tehnyt jutun, kun Anna-lehti on vienyt Paavo Lipposen tutustumaan Vantaan Korsoon Metsälinnun päiväkotiin, Tiltalttien ryhmään. Siellä viisivuotias Elina Pantsu kysyy Lipposelta, mikä on presidentti?

- Presidentti huolehtii yhdessä hallituksen kanssa, että meillä olisi hyvät suhteet muihin maihin ja rauha. Se on presidentin suurin tehtävä, Lipponen kertoo.

Mutta voiko muka mieskin olla presidentti?

- Kyllä, ainakin toistaiseksi voi, Paavo vakuuttaa.

Elina näyttää epäilevän.

5 vastausta artikkeliin "Vallitseeko Suomen mediassa putinilainen tunnelma?"

jorma saloniemi 08.12.2011 20:56

Ihan varmasti on niin, että mediassa on iso joukko toimittajia (valtaosa toimittajista edelleen miehiä, jotka suhtautuvat kyrmyniskaisesti naispäättäjiin. Olennainen kysymys onkin, miten laajasta piilosovinismi vaikuttaa arvioon naispäättäjien toiminnasta ja ajatuksista. Eikä tämä koske pelkästään miestoimittajia.

Tuomo Kokko 09.12.2011 9:36

Katsooko Tarja Halonen todellakin persoonallaan ja naiseudellaan muodostaneensa presidenttinä poikkeuksen? Vai tiedotusvälineetkö ovat tämän tulkinnan takana? En tv:tä ja lehdistöä seuranneena voi yhtyä tällaisiin ajatuksiin. Halosta ei ainakaan enää toisella kaudella ole tituleerattu naispresidentiksi.

Kun mietitään Suomen historiaa taaksepäin presidentti kerrallaan, voiko kenestäkään virkaa hoitaneesta sanoa henkilön olleen "tyypillinen presidentti"? Minusta he kaikki ovat olleet varsin yksilöllisiä, ja toisaalta kukin oman aikakautensa edustaja.

Median kanssa napit vastakkain ovat viimeistään Paasikivestä alkaen olleet kaikki presidentit. Se kiistely taitaakin olla viimeaikaisten valtionpäämiesten merkittävin yhteinen piirre!

Pentti Kangasluoma 09.12.2011 13:40

Muistan hyvin mikä helpotus oli minulle, kun voitiin valita Mauno Koivisto vuonna 1984. Anssin ja Tellervon lisäksi varmaan olisi valittu valitsijamieheksi perheen kissa - jos olisi ollut ehdokkaana.

Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen. Kaikkien alkukoti SDP. Puolueen omat lehdet ovat kadonneet, porvarillinen hegemonia tiedotusvälineissä. Oli selvää että Ahtisaari ja Halonen joutuivat median hampaisiin.

Ahtisaari hankki näyttönsä maailmalla, Halonen sai naisten tuen, kaksi kautta on paljon. Paavo Lipposen suojakilpi on

tohtori Päivi ja tyttäret.

Mirjami Niinivaara 09.12.2011 14:04

Kimmo Sasi on täysin oikeassa kritisoidessaan suomalaisia lehtiä analyysin puutteesta. Joka muuta väittää, on ihan pihalla!

Myötähäpeällä muistan Ahtisaaren kohtelua - hän sentään yritti olla mielipidevaikuttaja.

Haloska on mielestäni ollut itse aika lepsu kotimaan lehdistössä, vaikka hänellä olisi ollut potentiaali olla todellinen mielipidevaikuttaja.

Jussi Lähde 09.12.2011 23:14

Parahin Unski

Kysymykseesi vastaaminen on liki mahdotonta. Sanan "putinilainen" merkitys kun saattaa ensi viikon alussa olla jotain muuta kuin tänä lauantain vastaisena iltana.

Niinpä - korttitermein - passaan.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Luetuimmat
  1. 1

    Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

  2. 2

    Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

    Tilaajille
  3. 3

    Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?

  4. 4

    ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

  5. 5

    Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

  6. 6

    Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

  7. 7

    Voiko lapsen opettaa fiksuksi rahankäyttäjäksi? Voi, ja näin sen tekee varallisuusvalmentaja ja kolmen lapsen äiti Nina Nordlund

    Tilaajille
  8. 8

    Suomen hallitus heräsi myöhässä todellisuuteen – terveydenhuolto menee villiksi, kun kunnat yrittävät pelastaa palvelunsa

  9. 9

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  10. 10

    Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

  2. 2

    Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

  3. 3

    ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

    Tilaajille
  4. 4

    James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

  5. 5

    Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

  6. 6

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  7. 7

    Tuulia Tiihosen kävelykyky heikkeni ja korkea kuume jatkui kaksi vuotta – Väsymysoire­yhtymästä ei tiedetä juuri mitään, vaikka sitä sairastavat tuhannet suomalaiset

  8. 8

    Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

  9. 9

    Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

  10. 10

    Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    Tilaajille
  2. 2

    Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

  3. 3

    ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

    Tilaajille
  4. 4

    Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

  5. 5

    Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

  6. 6

    Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

  7. 7

    Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

  8. 8

    Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

  9. 9

    Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

  10. 10

    Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

  11. Näytä lisää