Perässähiihtäjä

Miksi kokoomus ja keskusta ottelevat Venäjä-suhteista?

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb ja keskustan johtajat, puhetorvena, kansanedustaja Paula Lehtomäki, sättivät viikonvaihteessa toisiaan. Ilmassa lenteli niin kovia syytöksiä, että tähän keskusteluun, joka ei ole järin rakentavaa, täytyy nyt puuttua.

Stubb esiintyi sunnuntaina Ylen Radio Suomessa klassikko-ohjelmassa, jonka nimi on Pääministerin haastattelutunti. ( http://areena.yle.fi/radio/1494210 )

Ohjelmassa Stubb moitti keskustaa, ja keskusta puolestaan moitti Stubbia. Puheenvuorojen olennaisin sisältö on tässä (http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat/ )

Mistä tässä riidassa on kysymys?

  1. Kysymys on kahden puolueen perinteestä. Keskusta oli koko sodanjälkeisen ajan (1944-1987) lähes tauotta Suomen idänpolitiikan ykköspuolue, jolla oli paljolti Urho Kekkosen ansiosta erityisasema Neuvostoliiton-suhteissa. Se oli myös pysyvä hallituspuolue, jonka valta-asemaa vahvisti erityisasema idänsuhteissa. Kokoomus oli mainitun ajan lähes kokonaan oppositiossa, ja puolueen oppositioasemaa syvensi se, että se oli Neuvostoliiton pysyvässä epäsuosiossa. Vaikka tämän vaiheen päättymisestäkin on kulunut jo neljännesvuosisata, siitä kuuluu kaikuja aina, kun keskusta ja kokoomus ajautuvat kiistaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

  1. Puolueet ovat eri mieltä Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Kokoomus kannattaa sitä, joskaan ei aja sitä aktiivisesti nykyisessä tilanteessa. Keskusta vastustaa jäsenyyttä, joskaan ei tee aktiivisesti. Venäjä-suhteiden kannalta on merkittävä ero, koska Venäjä vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä.

  1. Suomen linjaukset EU:n Venäjä-pakotteista on hyväksytty eduskunnan suuressa valiokunnassa yksimielisesti. Myös oppositio (keskusta ja perussuomalaiset) on ilmoittanut hyväksyvänsä pakotteiden määräämisen. Tästä ei ole ollut tietääkseni merkittävää erimielisyyttä.

  1. Eduskunta äänesti 5.12. 2014 Fennovoiman/Rosatomin luvasta. Stubbin hallitus ehdotti luvan hyväksymistä, mutta hallitus ei olisi saanut omin voimin eduskunnan enemmistöä taakseen, koska osa hallituspuolueiden kansanedustajista vastusti luvan hyväksymistä. Hallitus sai kuitenkin vankkaa tukea oppositiosta sekä keskustalta että perussuomalaisilta, ja niin lupa meni läpi. Fennovoiman/Rosatomin ydinvoimalaluvan myöntäminen oli hyvin merkittävä päätös Suomen Venäjä-suhteiden kannalta. Tässä asiassa kokoomus ja keskusta olivat siis samaa mieltä.

  1. Puolueiden keskinäisessä nokkapokassa on otettu aseeksi myös presidentti Sauli Niinistö. Keskusta korostaa – ja on korostanut koko Ukraina-kriisin ajan – tukevansa ja hyväksyvänsä presidentti Sauli Niinistön idänpolitiikan. Keskustan johtajat eivät sitä sano ääneen, mutta tarkoittavat tietenkin, että presidentin ja hallituksen välillä on eroa: Niinistö on aktiivinen suhteiden hoitamisessa Venäjään ja hallitus ei sitä ole. Stubb on puolestaan vakuuttanut, että kaikista tärkeistä linjauksista on päätetty yksissä tuumin presidentin ja hallituksen kesken eli eroa ei ole. Presidentin ja hallituksen työnjaon mukaan presidentti kuitenkin on hallitusta näkyvämpi tekijä Venäjä-suhteiden hoidossa, EU-politiikassa puolestaan hallitus on näkyvämpi toimija. Tämä työnjako määräytyy perustuslain pykälien mukaan.

  1. Keskustan ja kokoomuksen äänenpainoihin vaikuttaa myös ajankohtainen vaalitilanne. Eduskuntavaaleihin on hieman alle neljä kuukautta aikaa. Puolueilla on profiloitumisen tarve. Molemmilla puolueilla on taipumusta profiloitua näissä kiistatilanteissa hieman eri tavalla. Kokoomus on perinteisesti ollut ja on varmaan edelleenkin Suomen ”lännettynein” puolue, siis EU-mielinen ja Nato-mielinen, ja tuo tätä ominaisuutta mieluusti esille. Keskusta on perinteisesti ollut ja on varmaan edelleenkin se puolue, joka mieluusti korostaa idänsuhteiden merkitystä ja omaa pitkää vuosikymmenten mittaista harrastustaan Neuvostoliiton/Venäjän suhteiden hoidossa. Tohtori Paavo Väyrynen on tässä suhteessa tietenkin tärkeä symbolihahmo, joka jo persoonallaan yhdistää Urho Kekkosen loistonpäivät nykyhetken politiikkaan.

Näin minä tämän keskustelun näen. Mutta Perässähiihtäjä-blogin lukijoiden ja kommentaattorien joukossa on tietysti paljon, siis hyvin paljon poliittista asiantuntemusta, joten toivon, että tästä keskusteltaisiin alkavalla viikolla. Siksi päivän Hyvä Kysymys kuuluu: Miksi kokoomus ja keskusta ottelevat Venäjä-suhteista?

26 vastausta artikkeliin "Miksi kokoomus ja keskusta ottelevat Venäjä-suhteista?"

Jukka Lampinen 15.12.2014 16:15

Oikeastaan kyse on siitä että kannattaako Suomen tehdä haittaa itselleen, osalistumalla kaiken maailman arvovalta sotiin, kyllähän niitä maailmalla aina riittää ja sotia kyllä saamme lopun elämämme.

Pienenä maana meidän olisi paljon järkevämpää, keskittyä vain omaan lähipiiriimme ja jättää ne sodat suurvalloille.

Pienet maat on aina olleet vain uhrin osassa kun suuret taistelee ei oteta kaiken maailman murheita niskaamme, vaan eletään omissa pienissä ympyröissämme.

Joissa tärkeintä on hyvät suhteet naapureihin.

Veli-Pekka Silvan 15.12.2014 16:25

Kepun kyykistely Venäjän edessä tuo mieleen Kekkosen-ajan suomettumisen.

Siihen ei ole paluuta, Suomi on EU:ssa ja sen pitää olla samassa rintamassa lännen kanssa, ei voida vetää eri linjaa.

Miika Kurtakko 15.12.2014 16:27

Lyhyesti ja ytimekkäästi kyse on tietenkin vaaleista. Mutta kuten Unski edellä kirjoitti, tässä on monia tasoja. Jakaisin nämä tasot kolmeen eri vinkkeliin.

1. Historiallinen taso: keskusta on sotien jälkeen ollut todellakin puolueettomuuspolitiikan ankkuripuolue ainakin retorisesti. Tosin Kekkosen kaudella idänkorttia käytettiin surutta lyömäaseena sisäpolitiikassa nimenomaan kokoomusta vastaan. Ja Kekkosen avulla keskusta pysyi hallituksessa, oli vaalitulos hyvä tai huono.

2. Nykyinen taso: politiikka on sitä, miltä se näyttää. Vaikka virallisen Suomen päätökset ovat yksimielisiä, niin pinnan alla kuplii. Stubb ottaa yksityisesti kantoja, jotka ovat "lännempänä" kuin mitä viralliset päätökset tai keskustan kanta, joka on ehkä vielä pidättyväisempi kuin Suomen valtiollinen kanta. Tämä "länsiskeptinen" kanta on osoittanut toimivuutensa jo vuoden 2003 vaaleissa, joissa keskusta päihitti SDP:n haastamalla Paavo Lipposen - länsimielisen politiikon - nimenomaan ulkopolitiikassa ja suhtautumisessa Irakin sotaan.

3. Tulevaisuustaso: lienee selvää kaikille, Stubb ja kokoomus mukaanlukien, että Juha Sipilästä tulee seuraava pääministeri. Sipilän nousun voi estää vain vakava sairastapaus tai iso poliittinen skandaali keskustan piirissä. Sipilän ja keskustan iso teema vaaleihin mentäessä on uusien työpaikkojen luominen eikä 200 000 uuden työpaikan tavoite onnistu ilman kauppasuhteiden palauttamista Venäjän kanssa. Puhumattakaan siitä että Venäjän vastapakotteista kärsii keskustalle elintärkeä elintarvikesektori.

Taktisena näkisin myös sen, että Stubbin kohdalla on meneillään ns. häviäjän vankkurit ilmiö, joka on "voittajan vankkureiden" vastakohta. Stubb ja kokoomus kärsivät imagotappioita jatkuvasti, mikä vähentää puolueen kannatusta. Hyökkäämällä Stubbin ja kokoomuksen kimppuun raskaimmalla mahdollisella teemalla - ulkopolitiikalla - kokoomuksen syöksykierrettä pyritään kiihdyttämään. Tosin sanottakoon, että kokoomuksen kannatuksen laskuun Stubb ei kylläkään tarvitse pahemmin apuja ulkopuolisilta, hän osaa sen aivan itsekin.

Markku Miettinen 15.12.2014 17:22

Mielestäni meillä on ja on "aina" ollut ihan oikea kahtiajako suhteessa suureen itänaapuriin. Viittaan nyt vaikka Ruotsin vallan aikaisiin länsimielisiin hattuihin ja itää ymmärtäviin myssyihin, sortokauden aikaisiin myöntyväisiin vanhasuomalaisiin ja reippaampaa protestilinjaa ajaneisiin nuorsuomalaisiin. Punaisten ja valkoisten sisällissodan saksalaissuuntautuneet valkoiset voittivat ja ulkopolitiikkaamme suunta määritettin länteen aina talvisotaan saakka. Sotien jälkeen sitten idän intressejä ymmärtävä Paasikiven (kok) - Kekkosen (kesk) linja pääsi hegemonia-asemaan ja tällä mentiin itse asiassa Neuvostoliiton hajoamiseen ja EU-jäsenyyteen saakka, jolloin puntit taas kääntyivät länsimielisten suuntaan.

Eli jatkuvaa aaltoliikettä on ollut, mutta yleisesti ottaen idän turvallisuusintressejä on meillä pitkälle ymmärretty. Oleellista on kuitenkin ollut käyttää historiankulun kulloinkin avaama mahdollisuuksien ikkuna hyväksi. Tämä koskee erityisesti valtiollisen itsenäisyyden hakemista, se ei olisi ujoilta pojilta onnistunut. 1990-luvulla mahdollisuuksien ikkuna jätettiin osittain avaamatta ja NATO-jäsenyys jäi hakematta, tämän tosiasian kanssa on nyt elettävä niin pitkälle kuin silmä siintää.

En siis näe nykyistä ottelua Venäjä-suhteista vain vaalitaktiikkana, vaan kyllä se aidostikin heijastelee Suomen ikuista dilemmaa asemoitumisesta itä-länsiakselilla.

Jukka Itäkylä 15.12.2014 17:34

“Miksi kokoomus ja keskusta ottelevat Venäjä-suhteista?” Moni ei enää muista, miten kansakunta - tai ainakin sen poliittinen eliitti - oli milloin rähmällään, milloin kumarassa mutta aina kuitenkin varpaillaan Suuren Itäisen Naapurin suhteen. Edes naapurivaltion nimeä ei aina tohdittu lausua ääneen.

Tuli uusi aika, jolloin ulkopolitiikkaa alettiinkin hoitaa ns. yhteistoiminnassa, mitä tahansa se kulloinkin tarkoittaakaan, ja presidentti niin henkilönä kuin instituutionakin muuttui helpommin lähestyttäväksi, eli vedetyksi mukaan kiistoihin, joihin se itse ei ollut mitenkään suoranainen osapuoli, mutta kelpaa nyt erinomaiseksi toissijaiseksi maalitauluksi, vaikka itse tähtäin olisikin aivan muualla.

Asiaa ei lainkaan helpota poliittisten kysymysten muuttaminen henkilökysymyksiksi, milloin suosion laskun arvioimisella tai sitten kunkin puolueen menestymisen puntaroinnilla tulevissa vaaleissa.

Hannu Lehtilä 15.12.2014 17:40

Jotta asia ei olisi liian yksioikoinen, eikä vaalien läheisyydellä selitettävissä, lukekaapa Jarmo Virmavirran artikkeli "Suomen ulkopolitiikan loppu on lähempänä kuin koskaan" viimeisimmästä Kanava -lehdestä (8/2014). Entinen - ja nykyinen (?) - kokoomusvaikuttaja on pannut kirjoituksensa motoksi "J.K.Paasikivi kehotti katsomaan kartasta, missä Suomi on. Paasikiven poliiset perilliset ovat unohtaneet tämän neuvon".

Heinrich Pesch 15.12.2014 17:53

Niinistön tehtävä on ulkopolitiikan hoito lukuunottamatta EU-suhteita. Yksittäisillä puolueilla ei voi olla itsenäistä roolia ulkopolitiikassa. Sitä paitsi Niinistön yritys tuoda Putinille EU:n viesti viime syyskuussa epäonnistui, koska Venäjän media vääränsi Niinistön sanoman ja esitti, että Suomi olisi pyristelemässä eroon pakotelinjasta. Niin kauan kuin Venäjässä ei ole aitoa uutistenvälitystä, ei kannata yrittää leikkiä rauhankyyhkyä. Se vaan heikentää Suomen ulkopolitiikan pelivaraa.

Timo Holopainen 15.12.2014 18:15

Suomessa vallitsee omituinen käsitys suhteista naapurimaihin.

On joskus ymmärretty, että ainoa oikea tapa hoitaa suhteita ulospäin on Kekkosen-Paasikiven linja ja sitä ei voi muuttaa, vaikka henki menisi. Muista maista viis, kunhan Venäjä ei suutu.

Kyllä sen voi muuttaa. Nyt joku sanoo, että meidän geopoliittinen asemamme sen estää. Ei se estä sitä, ei estänyt EU -jäsenyyttäkään.

Toinen sanoo, että Natoon ei ainakaan voida mennä, Venäjä suuttuu.

Kyllä voidaan mennä, antaa heidän suuttua jos siltä tuntuu. Muuta he eivät voi. Pitihän Suomen ja Naton isäntämaasopimuksestakin seurata kauheuksia, vaan eipä ole kuulunut mitään.

Olen myös useasti kuullut sanottavan, että Suomen kauppasuhteille käy huonosti jos Venäjän kanssa ei olla väleissä.

Venäjällä menee nyt huonosti ja mm. sen tähden myös Suomella menee huonosti. Kenen mielestä rimpuilu yhden maan oikkujen perässä on hyvä asia?

Suomen ehdoton etu on, että kauppaverkosto on mahdollisimman kirjava ja kansainvälinen. Se vähentää riippuvuutta yhdestä toimijasta.

Miksi suhteet maailman talousmahtiin Yhdysvaltoihin lähes jäädytettiin edellisen presidenttimme aikana? Oliko se tämän maan etu?

Ei ollut, se oli haitta ja mm. sitä laskua maksaa nyt koko maa.

Uskoisin, että syy siihen miksi kokoomus ja keskusta nyt riitelevät Venäjä -suhteista on siinä, että kokoomus ymmärtää, että Kekkosen-Paasikiven linjan nimeen vannominen tänä päivänä paitsi maksaa, se on myös haitallinen koko maalle.

Keskusta ei tätä ymmärrä.

Toivottavasti äänestäjät ymmärtävät. Muuttua voi milloin vain.

Hanna Räsänen 15.12.2014 18:41

Kekkosen linjaan kuului olennaisena osana se, että integroiduttiin niin tiukasti länteen kuin kunakin aikana oli mahdollista.

Pohjoismaiden passivapausalue, Pohjoismaiden neuvosto, Efta, OECD, Euroopan Neuvosto, EEC... Moneen järjestöön on liitytty ensin ulkojäsenyyden tai vapaakauppasopimuksen kautta ja sitten myöhemmin, tilanteen salliessa, on edetty täysjäsenyyteen. Erityisesti EEC-sopimuksen eteen Kekkonen teki hartiavoimin töitä.

Tällä linjalla jos olisi jatkettu, Suomi olisi liittynyt myös Natoon viimeistään silloin kun Virokin liittyi.

Jostain syystä, jota en ymmärrä, Väyrynen yrittää kiskoa Suomea aivan päinvastaiseen suuntaan. Vaaralliseen suuntaan.

Jouko Piho 15.12.2014 18:44

Vaikka Keskusta korostaakin idänsuhteiden merkitystä, niin suomettumisesta ei ole kysymys.

Kokoomuksen ja Keskustan ulkopolitiikka on pääasioissa samansuuntaista. Pieniä korostuseroja on, ja niitä vielä paisutellaan lähestyvien vaalien takia.

Kyösti Salovaara 15.12.2014 19:08

Eiköhän keskustapuolue pelaa "Mustaa Pekkaa" kokoomukselle. Kepussa lasketaan, että seuraava hallitus syntyy demarien kanssa, joten kannattaa mätkiä kokoomusta. Kukapa iskuja ottaisi vastaan inisemättä.

Lehtilän mainitsema Virmavirran Kanava-juttu on vastenmielinen.

Sen luettuaan ei ole epäilystä Suomen suomettumisesta. Melkein huvittaa, että "soinimainen" EU:n vastustus pukeutuu Virmavirran ulkopoliittiseen sananselitykseen. En naura.

Pentti Kangasluoma 15.12.2014 19:24

Kokoomus ja keskusta saavat hoidella itäsuhteita kun demarit ovat vaipuneen maanpuolustuksen osalta täydelliseen tylsyyteen. Ei minkäänlaista aloitteellisuutta, syntymäpäivähaastattelusta huomasin että Johannes Koskinen on kapteeni. Ei sitä kyllä huomaa.

Muistatteko, Tuntematon. Alikersantti Rokka ei lähtenyt koristelemaan korsupolkuja, joten eivät sotamiehet ominpäin. Kun demarikansanedustajat eivät ole maanpuolustuksen osalta aktiivisia niin eivät äänestäjätkään niin tee.

Keskusta muistaa kaihoten aikaa jolloin ulkopolitiikan valttikortit olivat heidän käsissää. Keijo Korhonen, Juhani Suomi, Paavo Väyrynen, Alpo Rusi ja hännänhuippuna Paula Lehtomäki kuvittelevat että ulkopolitiikan tulee

olla yhden puolueen mandaatti. Viipurin vaalipiiri antaa ohjeita.

Heikki Arolan tämänpäiväinen Fortum ja Hanhikiven voimala analyysi avasi

asetelmaa mutta ei tarpeeksi. Kun lentokoneet lentävät "pimeinä" siviilikoneiden reiteillä niin voisivatko Fortumin investoinnit olla

vaarassa Venäjällä? Oli pakko kokoomuksen suostua Rosatomin mukaantuloon.

Juha Sipilä joutuu miettimään myös sitä kuinka nöyryyttävään tilanteeseen

voi kokoomus joutua ja silti olla vaalien jälkeen olla valmis hallitukseen.

Mikko A. Himanka 15.12.2014 19:48

Vaalihötkyilyhän tässä on läsnä.

Huolimattomasti asiaa seuraillut taviskansalainen ei olisi varmaan huomannut kokoomuksen ja keskustan linjaeroissa mitään uutiskynnystä ylittävää. Stubb on alkanut viime aikoina tehdä kiihtyvään tahtiin piikikkäitä pelinavauksia keskustan suuntaan. Toistaiseksi gallupsuosikki on pystynyt olemaan aika hyvin provosoitumatta, ja Stubbin haasteet ovat tainneet sataa merkittäviltä osin kilpailijansa laariin. On aina riski avata keskustelua syyttävä sormi pystyssä, varsinkin jos siitä tulee tapa. Siinä saa äkkiä narisijan maineen. Hymypojan imagolle se ei tee hyvää, pääministerin katu-uskottavuudesta puhumattakaan.

Tämä ulkopolitiikan kärpäsen paisuttelu on tosin nyt näyttänyt osuvan sen verran kipeään paikkaan, että johan keskustan riveissä alkaa näkyä hermostunutta nykimistä. Saa nähdä, milloin irtiotot tapahtuvat. Yleensä niissä ei ole diskurssin laadulla juhlittu, mutta kaipa se jonkinlaista poliittista viihdettä on sekin...

Ari Pesonen 15.12.2014 20:35

Me elämme Suomessa menneessä maailmassa, ennen kaikkea poliitikot, mutta myös itse kansa. Me emme näe maailman ympärillämme muuttuvan, vaikka nimenomaan pienellä valtiolla ja kansalla tulisi siihen olla erityinen kyky.

Suomenlahden eteläpuolelta löytyy lähin esimerkki, jossa pieni maa ja kansa ovat valmiita nopeisiin ja ennakkoluulottomiin päätöksiin, jotka ovat olleet maalle suuresta eduksi. Viron 23 itsenäisyysvuotta ovat olleet menestys vailla vertaa.

Meidän olisi syytä ottaa oppia monessa asiassa Suomenlahden eteläpuolelta. Emme esimerkiksi ole nähneet täällä pohjolan perukoilla talouden edellyttämää muutosta vielä kuudenkaan kituvuoden jälkeen, emmekä nyt näe sitä ulkopolitiikan muutostarvetta, johon olisi ehdottomasti aihetta.

Suomessa vannotaan edelleen konsensuksen nimeen. Nähdään, että yhteisymmärrys etenkin ulkopolitiikassa tuo voimaa, mutta tilanne on muuttumassa, siitä kielii viikonlopun kiivas harmaa-alueväittely. Käymme parhaillaan ulkopoliittista vääntöä Suomen Nato-jäsenyydestä. Georgian sota vuonna 2008 ei vielä saanut suomalaisia ja poliitikkoja heräämän, mutta Krimin valtaus sai.

Suomessa RKP, Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä. Vakuuttavimmat kannattajat ovat Carl Haglund ja Timo Soini, Soinille riittäisi yhteinen saunailta, jossa puolueiden puheenjohtajien kesken sovittaisiin Suomen Nato-jäsenyydestä. Suomen Nato-jäsenyyden keskeisin henkilö on kuitenkin tasavallan presidentti, kansa kyllä kääntyisi Naton kannalle, jos maan presidentti vain kannattaisi jäsenyyttä.

Miksi ennen niin EU- ja länsimielinen Sauli Niinistö näkee nykyisin Naton melkeinpä mörkönä? Hän on ilmeeltään jopa pelokas, kun puhe kääntyy Natoon tai Venäjään, huolet on luettavissa kasvoilta.

Onko Venäjä ja Putin säikyttänyt presidenttimme perin pohjin? Jos on, miten ja missä yhteydessä se on tehty? Onko Suomea peräti uhkailtu?

Ilmeistä nyt on, että joku osapuoli käyttää jotain toista osapuolta hyväksi ajakseen omaa ulkopoliittista linjaa. Presidentti on tavannut oppositio-Keskustan johtoa kahden kesken, on puhuttu ulkopolitiikasta. Onko presidentin järkevää tavata ylipäätään maan oppositiota kahden kesken, kun maan ulkopolitiikkaa johtavat valtiosäännön mukaan maan hallitus ja presidentti, ei oppositio?

Jompikumpi osapuoli on tapaamisessa ilmeisemmin tehnyt toiselle osapuolelle selväksi, ettei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä ja suhteet Venäjään on pidettävä hyvinä. Uskoisin, että tuon kannan on esittänyt Keskusta, jonka jälkeen Niinistö olisi varovaisena miehenä ja ehkäpä myös huojentuneena päätellyt, ettei maassa ole riittävää yhteisymmärrystä maan ulkopoliittisen linjan muutokselle Nato-jäsenyyden suhteen.

Lopputulokseen sekä presidentti että Keskusta ovat tyytyväisiä. Muutama Keskustan vanhakantainen poliitikko olisi saanut tahtonsa läpi koko Suomen puolesta, on menty taas pienimmän yhteisen tekijän nimissä.

Suomen turvallisuuden kannalta Nato-jäsenyys on kyllä ehdoton, se on maan turvallisuusrealiteetteihin perustuva tosiasia.

Tuo edellä kirjoitettu on esimerkki juuri siitä konsensuspolitiikasta, joka on viemässä maatamme yhä syvempään kurjuuteen. Suomalaisen politiikan heikkous nyt on, ettei ongelmia ratkaista ongelmalähtöisesti. Emme etsi ongelmiin objektiivisia ratkaisuja saattaen ne täytäntöön, vaan tyydymme pienimpään yhteiseen tekijään, jonka ratkaisutulokset osoittautuvat sitten myöhemmin fiaskoksi.

Jukka Aakula (@jaakula) 15.12.2014 21:34

Hyvä pointti.

Hayekin mukaan ihmisyhteisöjen toiminta perustuu suurelta osalta perinteiden noudattamineen. Ihminen ei välttämättä tajua miksi perinne tehostaa yhteisön toimintaa mutta seuraa kuitenkin traditiota mekaanisesti.

Usein perinteet johtavat hyvään tulokseen - joskus aiemmin toimineet perinteet eivät toimi enää. Kokoomuksen ja keskustan ristiriidassa on kyse ulkopolitiikan perinteistä.

Jokainen voi miettiä toimiiko Keskustan perinne vielä vai onko siitä tullut kohtalokas riippakivi koko maalle - samanlainen riippakivi kuin naisten ympärileikkauksesta tai kunniankulttuurista joillekin kulttuureilla.

Jukka Salminen 15.12.2014 22:04

Tapahtunutta on turha yrittää kaunistella. Kyseessä on puolin ja toisin politikointi, jopa likainen sellainen. Eivät poliitikot käy kehityskeskusteluja megafoniin huutamalla (median välityksellä)

Erityisesti pienten maiden on tehtävä selväksi suurille se, ettei pienten kimppuun hyökkäämistä hyväksytä, eikä moista voi antaa tapahtua ilman seurauksia. Nyt ei todellakaan ole oikea hetki nuoleskella Venäjää.

Suurvalloilla on ikävä tapa sotkeutua jatkuvasti pienten maiden asioihin. Kerätään liittolaisia, jaetaan maailmaa ystäviin ja vihollisiin, hyviin ja pahoihin, jopa roistovaltioihin. Heillä on paha tapa määräillä ja uhkailla "olette joko puolellamme tai meitä vastaan", kuten GWB mm. meitäkin yritti motivoida. Sotaretkiä on tuettava, aseita on ostettava jne.

Täällä ihmetellään suomettumista, mutta samalla ehkä hieman kaksinaismoralistisesti haukutaan edellistä presidenttiä huonoista suhteista Yhdysvaltoihin.

Muistuttaisin tässäkin lehdessä julkaistusta Wiki-leaks-vuodosta, jossa kerrottiin kokoomuslaisten ramppaamisesta USA:n suurlähetystössä, sekä USA:n Suomen suurlähettilään (Marilyn Ware) asemamaastaan USA:an lähettämästä sähköpostista.

Kirjeessään hän kehotti suosimaan kokoomuspoliitikkoa (Kanervaa) ja jättämään presidentti Halosen paitsioon. Näin suurlähettilään mukaan edistettäisi sekä USA:n että Suomen oikeistopuolueiden yhteisiä intressejä. Ja niinhän siinä kävi, että Kokoomusta ja Kanervaa suitsutettiin mediassa upeasta USA:n suhteiden hoidosta.

Tällä kertaa oli USA:n vuoro jäädä kiinni pienen suvereenin valtion sisäisiin asioihin sotkeutumisesta.

Onneksi tässä maassa on muitakin puolueita kuin Keskusta ja Kokoomus, niin ei ole pakko äänestää joko suomettumisen tai uussuomettumisen -linjan puolesta.

Jussi Jalonen 15.12.2014 22:23

En minä nyt oikein tiedä, kuinka vakavissaan voi ottaa pääministeriä, joka onnistuu parin kuukauden sisällä haukkumaan yhden puolueen russofobiasta ja toisen puolueen suomettuneisuudesta.

Tietysti voi olla, että Stubb itse kokee edustavansa maltillista ja aitoa reaalipolitiikkaa, toisin kuin russofobiset vihreät ja suomettunut keskusta. Mutta näin sivusta katsoen vaikuttaa enemmänkin siltä, että vajoavien gallup-lukemien seurauksena pääministeri tempoilee kommenteissaan aivan miten sattuu.

Jari Erholm 15.12.2014 23:05

Minusta pääasia on, että ulkopolitiikasta tai laveammin turvallisuuspolitiikasta keskustellaan ja nimenomaan vaalien alla. Ainakin osalla meillä on vielä muistissa, miten vuoden 1991 eduskuntavaaleissa ei saatu sitten millään syntymään keskustelua Suomen EU-jäsenyydestä, mutta niin vain kävi, että yhdeksän kuukauden kuluttua vaaleista Suomi haki eduskunnan ja tasavallan presidentin päätöksellä mainitun järjestön jäsenyyttä ja samaisen eduskunnan päättäessä toimintansa Suomi oli jo EU:n täysivaltainen jäsenvaltio.

Keskustelua tarvitaan siksikin, että asioista ollaan eri mieltä, kuten Perässähiihtajä hyvin yllä selvittää. Juuri Stubbin manitsemiltä Paula Lehtomäeltä ja Paavo Väyryseltä on nähty EU:n pakotepolitiikkaa arvostelevia kirjoituksia, nimenomaan siitä näkökulmasta, että Suomi voisi irtaantua yhteisesti sovitusta linjasta. On turha luulla, etteikö tämän neuvon noudattaminen aiheuttaisi kiusallista haloota ja Suomi ajautuisi todellakin harmaalle vyöhykkeelle muiden EU-maiden silmissä. Se oli selvä merkki siitä, että Suomi kääntää EU:lle selkänsä. Sitäkö me haluamme?

Nato on sitten oma lukunsa. Naton vastustajat ovat joutuneet mielipiteineen alakynteen. Syksyllä keskusteltiin siitä, kuka saa Natosta keskustella. Ulkoministeriön virkamiespaperin yksi lyhyt lause ("Nato-jäsenyys selkeyttäisi monin tavoin Suomen asemaa") oli kaikessa yksinkertaisuudessan karvasta kalkkia Naton vastustajille. Mutta Nato-keskustelu on edelleen vaivalloista. Osalla on pelkona äänestäjien tuomio, osalla aito vastustus, joka pohjautuu siihen, että Suomi taitavasti nuoralla tanssien pääse kuin koira veräjästä, vaikka mitä tapahtuisi.

Esko Savola 15.12.2014 23:26

Sodan jälkeen länsivallat myivät (tai antoivat) Suomen natsien myötäsotijana Stalinin etupiiriin. Britit nyökyttelivät päätään valvontakomissiossa kaikille NL:n puuhille eivätkä aluksi myyneet sodan jälkeen Suomelle aseita, koska pitivät selvänä, että ne joutuvat Stalinin käyttöön. Syvältä NL:n vaikutuspiiristä lähdettiin. Paasikivi piti vain epäsuorasti kokoomukseen yhteyttä Lauri Postin välityksellä peläten mainettaan NL:n silmissä. Ilmeisesti jo Teheranissa 1943 Roosevelt ja Chuchill lupasivat Stalinille oikeuden katsoa, ettei Suomeen muodostu hänelle vihamielistä hallitusta. Suomen kommunistit pitivät ilmeisesti huolen siitä, mitä puoluetta oli pidettävä vihamielisenä NL:n suuntaan.

Paasikivien-Kekkosen linja merkitsi hiljaista länteen siirtymistä ilman riitautumista NL:n kanssa. Tällä tavalla Henry Kissinger ja yleisestikin Yhdysvalloissa ymmärretään suomettuminen. Kissinger suositteli Ukrainalle suomettumista hyvänä asiana (meille harmittavasti Kissinger kylläkin lisäsi NATO-kiellon)

Lännettymisen linja hieman horjahti 1970-luvulla, kun Hrustsev kaatui ja kova troikka otti mittaa Suomesta. Tilanteen liennyttyä jokainen poropeukalo päätti alkaa hoitaa idänsuhteita. Syntyi kotiryssäilmiö. Sitten tuli tarve kiertää Kekkonen itäpuolelta, kun ulkopoliittista valtaa hamuttiin itselle. L.A.Puntila opetti SDP:tä: tie Moskovaan kulkee DDR:n kautta. Helsingin Sanomat riemuitsi hyvänä asiana Mauno Koiviston ensimmäisen valinnan yhteydessä, että SDP:llä on runsaammat ja monipuolisemmat yhteydet NL.ään kuin Kepulla. Tuo blogissa mainittu vuosiluku 1987 lienee syytä muuttaa ehkä vuodeksi 1978.

Paavo Väyrynen ei mielestäni edusta Kekkosen linjaa juuri lainkaan.

Tom ja Jerry-leikki vaatii meiltä (Jerry) taitoa älykkyytä ja nokkeluutta. Yksimielisyyttä myös, ettei ulkopuolelta voi kiilaa iskeä väliin. Jos emme osaa Tom ja Jerry-leikkiä on parasta piiloutua EU:n selän taakse ja olla visusti siellä. Muuten meille käy huonosti.

Kyllä meillä nyt on helppoa verrattuna sodan jälkeiseen aikaan. Meillä ei ole YYA-sopimusta ja pidämme EU:n kädestä kiinni. Venäjällä ei ole mitään syytä ei edes tekosyytä hyökätä Suomeen kuten Hägglund viimeisimmässä kirjassa on todennut.

Varotaan ihmeessä ulkopoliittista riitelyä. Se on vaarallista! Jos Suomesta löytyy älykäs, nokkela ja upean viisasvaistoinen Jerry, niin rohkea rokan syö vai syökö? Heikkojen ymmärtäjien tapauksessa on syytä kipaista EU:n selän taakse piiloon. Merkel, Hollande ja Cameron hoitakoot hommat.

antti liikkanen 16.12.2014 7:26

Heikki Talvitie oli hyvin arvokas EU:lle selvitysmiehenä "Stanioiden" sotkuissa joku vuosi sitten.

Hänen tapansa hoitaa EU:n ja Suomen Venäjä-suhteita on klassikko.

Hänen takanaan on joukko toimijoita, jotka tiukan paikankin tullen pysyvät linjallaan ja takaavat sen, että ainakin osa niistä kanavista, joita mm Kollontain aikana käytettiin vaikeiden asioiden käsittelyyn ja joskus päättämiseenkin, edelleen pysyvät avoimina.

Kun katselen näiden henkilöiden puoluesidonnaisuuksia, niiden merkitys väljähtyy, mutta toisaalta peittää alleen Hämäläisen alkuperäisen kysymyksen kokoomus-keskusta-duaalista.

Jouni Pulli 16.12.2014 10:59

Kyse lienee keskustan ja kokoomuksen välisestä perustavaa laatua olevasta arvoerimielisyyden käytännön toteutuksesta. Eli keskusta kumartaa Venäjän suuntaan kun taas kokoomus kumartaa länttä kohti. Tässä kohdin olisi hyvä kansalaisten ymmärtää, että olemme jo suuntamme valinneet liittymällä EU:hun eli läntiseen yhteisöön.

Koska turvallisuuspoliittinen tilanne on Pohjolassakin on muuttunut yhä vaikeammaksi jo suunnilleen vuodesta 2004, tulee meidänkin pienenä valtiona varautua mahdolliseen lähialueella tapahtuvaan konfliktiin, sillä mikäli suuret valtiot alkavat riidellä, pienet joutuvat helposti pelinappuloiksi. Siten meidän tulee vahvistaa omaa puolustustamme ja toimia niin, tehden yhteistyötä myös lännen kanssa. Venäjän kanssa aikaansaatua mm. taloudellista, kulttuurista ja sosiaalista yhteistyötä ei ole viime vuosina tunnuttu kovinkaan korkealle arvostettavan idässä. Tässä tilanteessa vaihtoehtomme käyvät vähiin.

Ilari Kiema 16.12.2014 11:54

Stubb on aivan oikeassa ja asiassa vastatessaan kysymykseen ja nostaessaan esille olemassaolevan, olennaisen ulkopoliittisen näkemyseron.

Stubbin mainitsema meppi, tohtori Paavo Väyrynen riensi tuoreeltaan vastaamaan blogissaan:

“Pakotepolitiikassa pääministeri Stubb on pyrkinyt sijoittamaan Suomen ”keskikastiin”, vaikka meidän ilman muuta olisi tullut ja tulisi kuulua niihin maihin, jotka suhtautuvat pakotteisiin kaikkein pidättyvimmin.” (Väyrynen 2014:“Keskusta on sinivalkoisella, Kokoomus ruskealla vyöhykkeellä”, blogissa on “Euroopan Liberaalidemokraattien liiton ryhmän” logo.)

“Keskikasti” viitannee esimerkiksi idänpolitiikassaan varovaiseen ja harkitsevaan Saksaan. Väyrysen tarkoittamia “pidättyviä” maita taas on ulkomaisten lehtitietojen mukaan esimerkiksi ja yllättäin Tšekki, Havelin maa ja Nato-maa.

Jos keskusta nousee hallituksen vetovastuuseen, sitten Suomen politiikka muuttuu: Jos esimerkiksi Tšekki on vastahakoinen ja nuiva suhteessa Venäjän aggression vastaisiin yhteisiin toimiin, sitten Suomen pitää olla vähintään yhtä vastahakoinen ja nuiva.

Tällaista linjamuutosta on pidettävä erittäin epätoivottavana. Paavo Väyrysen ulkopoliittinen ajattelu pohjaa siihen oletukseen, että Suomi voi joutua Venäjän sotilaallisen painostuksen ja toimien kohteeksi ainoastaan osana jotakin suurempaa yleiseurooppalaista konfliktia ja että toisaalta Suomi voisi omilla toimillaan ja myöntyvyyspolitiikallaan välttyä joutumasta Venäjän painostuksen kohteeksi. Kumpikaan oletus ei pidä paikkaansa. Venäjän Suomeen kohdistama painostus voi johtua pelkästään Suomesta ja tästä maa-alueesta tai toisaalta Venäjän sisäpoliittisista syistä.

Nimenomaan Natoon kuulumattoman Venäjän naapurimaan etu on, että EU ja Yhdysvallat toimivat mahdollisimman yhtenäisesti Venäjän aggression tuomitsemiseksi ja rajoittamiseksi.

Marita Salenius 16.12.2014 14:30

Tässä maassa joko ollaan Venäjää vastaan tai sitten ei. Varsinaista välinpitämättömyyttä ei suuremmin esiinny. Vai esiintyykö sittenkin, koska todella kansalaisia ei suuresti nyt kiinnosta Stubbin ja Sipilän häsläykset ulkopolitiikassa, kun tärkeämpääkin olisi ratkottavana - mistä leipää ruokapöytään.

Mitä on koko tämä touhu? Antaako joku periksi? Siis, että Venäjäkö vetäytyisi Krimiltä ja Ukraina palaa yhtenäiseksi. Tämäkö pitäisi tapahtua? Ihan vaan saadaan odotella. Isot pojat vähän korvan lumeeksi väittelevät ja näyttävät tärkeiltä. Toisaalta eräs vaalikentillä nähty mainos kertoo kuinka noin 30-vuotias Keskustan ehdokas on mielestään Venäjä-asiantuntija. Kaikkea sitä näkee, kun aikansa elää.Kaiken lisäksi tämä EU:n "Thatcher" Angelakin tuntuu olevan niin hiljaa.

Stubb on läpeensä EU-mies ja pääministeriys merkitsee hänelle lähinnä Suomi-komisariutta. Hänellä EU on aina ensin ja sitten vasta Suomi. Männä lauantaina oli tilaisuus seurata suoraan ja välillisesti Stubbin vierailua Keski-Suomessa. Linjurilla ilmestyivät paikalle, kuin sillilauma. Teltta pystyyn, muutama selfie fanien kanssa, mitään sanomatonta puhetta tuonne ja tänne. Teltta kasaan ja porukka häipyi autoonsa. Miltä sitten näytti - "Menikö ne kaikki siihen linjuriin" , kysyi eräs, joka ihmetteli, kun kokoomusväkeä ei jäänyt ketään paikalle.

Sitten tämä kepun "Chamberlain", joka puhuu nätisti, mutta ei varsinaisesti sano mitään. Kovin ei luottamusta herätä. Jää tunne, kuin Sipilä ei haluaisikaan voittaa vaaleja. Hirvittäähän se ketä tahansa tämä kotomaamme alennustila, johon keskustakaan ei kovin syytön ole, kun muistelemme edellisiä vaalikausia ja mitä siellä touhuttiin.

Mutta se kysymys, että miksi. Siksi tietysti, kun muusta eivät rohkene väitellä. Ulkopolitiikka on aina turvallinen kenttä, koska se on niin kaukana tavallisen kansalaisen arjesta.

Esko Savola 16.12.2014 17:56

"Eli keskusta kumartaa Venäjän suuntaan kun taas kokoomus kumartaa länttä kohti."

Minua harmittaa tällaiset keskustelut suomalaisten kumartelusta. Emme me mitään kumartelijoita ole olleet eikä olla. En usko, että meistä jatkossakaan tulee kumartelijoita mihinkään suuntaan. Se, että viisaasti välttää riitelyä, ei ole kumartelua.

Veljeskansa Unkari repäisi kansannousulla 1950-luvulla. Oliko heillä parempi tulos kuin suomalaisilla? Nyt siellä tempaistaan itään päin kallelleen. Eipä oikein innosta moinen.

Inhottaa minua myös muotiin tullut suomalaisten itsensä harjoittama oman sodanjälkeisen ulkopolitiikan murjominen. Joskus venytetään suomettumisen käsite tarkoittamaan "vastentahtoisesti yhä syvemmälle vahvemman vaikutuspiiriin joutumista". Edes Finlandisierung ei moista tarkoittanut. Länsi-Saksa oli ehdottomasti lännen leirissä. Länsi-Saksan muuttuminen Suomen asemaan olisi merkinnyt rajua siirtymistä itään, koska Suomella oli peräti sotilaallinen YYA-sopimus voimassa. Sana tarkoitti siis Länsi-Saksan muuttumista itäänn päin eikä Suomen pitkäjänteistä sodanjälkeistä kehitystä.

Yhdysvaltalainen tulkinta on melko tarkasti oikein: Suomi selvisi länteen demokratiansa säilyttäen ja riitaantumatta NL:n kanssa. Myös Max Jakobson oli paljon ETYKin jälkeen julkaistussa kirjassaan sitä mieltä, että Suomi selvisi kylmästä sodasta voittajien puolelle.

Paasikiven ja Kekkosen aikana marssisuunta oli selvä: länteen pikkuhiljaa.

Pieni lemppu väärään suuntaa yritti tulla Hruštšovin kaatumisen jälkeen, mutta tilanne oikeni EEC-vapaakauppasopimuksen ja ETYKin avulla.

Linja jatkui Mauno Koiviston aikana, vaikka tulihan silloinkin pieni leppu Gorbatsov-faniuden vuoksi: baltit ei pitäneet Gorban tukemisesta, eikä meidän olisi pitänyt rahoittaa konkurssipesäksi muuttuvaa NL:ää, jopa suhteellisesti enemmän kuin Länsi-Saksa tai Itävalta. Ei saatu rahoille vastiketta.

Suomettumien ei siis voi mitenkään tarkoittaa vajoamista vastentahtoisesti jonkun määräiltäväksi. Suomi ei valinnut länttä liittyessään EU:n jäseneksi. Valinta on ollut selvä koko ajan. Hankalimmassa tilanteessa tehty askel länteen päin oli EEC-vapaakauppasopimuksen solmiminen 1970-luvulla. Sopimus tasoitti tien EU-jäsenyydelle.

Puhutaan suomettumisesta kuten amerikkalaiset ja jätetään tuo Finlandisierung-sanaa vääristellen saatu ajatus pois. Voimme arvostaa suomalaisuttamme. On länsivaltojen häpeä, että jouduimme aloittamaan niin syvältä NL.n etupiiristä YYA-sopimuksineen sotien jälkeen.

Vesa Kaitera 19.12.2014 20:16

Marita Salenius kirjoitti: "Stubb on läpeensä EU-mies ja pääministeriys merkitsee hänelle lähinnä Suomi-komisariutta. Hänellä EU on aina ensin ja sitten vasta Suomi."

Väitteesi on liioiteltu, muttei täysin väärä. Jos Jyrki Katainen ei olisi siirtynyt EU-tehtäviin ja napannut näin EU-komissaariutta pois Stubbilta, niin Alex olisi riemumielin siirtynyt Brysseliin. Mutta kun Jyrki teki ratkaisunsa, ja sen tuoman pettymyksen saattoi selvästi nähdä Stubbin kasvoilta, niin Alex teki lyhyen ajan sisällä päätöksensä lähteä mukaan Kokoomuksen puheenjohtajakilpaan, jonka kautta hänelle avautui mahdollisuus pääministeriksi. Tuon kilvan hän vahvalla ja inspiroituneella kampanjallaan myös voitti. Pääministerinä Stubbilla on aito mahdollisuus vaikuttaa paitsi Suomen sisäpolitiikkaan niin myös EU-politiikkaan.

Marita Salenius: "Männä lauantaina oli tilaisuus seurata suoraan ja välillisesti Stubbin vierailua Keski-Suomessa. Linjurilla ilmestyivät paikalle, kuin sillilauma. Teltta pystyyn, muutama selfie fanien kanssa, mitään sanomatonta puhetta tuonne ja tänne. Teltta kasaan ja porukka häipyi autoonsa. Miltä sitten näytti – “Menikö ne kaikki siihen linjuriin” , kysyi eräs, joka ihmetteli, kun kokoomusväkeä ei jäänyt ketään paikalle."

Myös minä olin seuraamassa tuota Stubbin maakuntakiertuetta, mutta Jyväskylässä. Väkeä oli vaikka millä mitalla, niin paljon, etteivät läheskään kaikki päässeet kysymään pääministeriltä mitään. Ongelmana oli se, että Alexin piti olla päivän mittaan neljässä eri paikassa ja matkatkin veivät aikansa. Yhdelle kohteelle oli yleensä varattu puoli tuntia aikaa, ja kovin syvällisiä linjanvetoja ei tuollaisessa matalalennossa ehtinyt esittää. Myös Jyväskylässä jouduttiin ottamaan fanien vaatimuksesta monia valokuvia pääministeristä heidän kanssaan.

Muutamia tuttujani on Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaina Keski-Suomessa, ja käytännössä he kaikki olivat Alexin mukana koko päivän. "On tuo Alex aivan hirmuinen kampanjaveturi, ei voi muuta sanoa", kertoi useampikin tuolla kiertomatkalla mukana ollut.

Unto Hämäläinen 19.12.2014 20:59

Kiitos Vesalle, Maritalle ja muille keskustelijoille erinomaisesta keskustelusta. Se olikin selvästi tasokkaampi kuin politiikan huipulla tällä viikolla käyty mielipiteenvaihto. Näyttää siltä, että viikon kestänyt ja harvinaisen tyhmäksi äitynyt kokoomuksen ja keskustan poliitikkojen ulkopoliittinen väittely on tasoittumaan päin, Suomen onneksi. Presidentti Sauli Niinistö teki viisaasti kutsuessaan eduskuntapuolueiden johtajat koolle tänään perjataina Mäntyniemeen. Presidentin yhteenveto keskustelusta ( www.hs.fi) pani asiat sikäli järjestykseen, että se osoitti, ettei suuria perustavia linjaerimielisyyksiä ole. Terveen järjen käyttäminen ei siis ole kiellettyä, vaikka poliittisia erimielisyyksiä on eikä niitä tarvitse peitellä.

Postaan seuraavan kerran maanantaina, ja se lienee kuluvan vuoden viimeinen postaus. Sitten pidämme vähän joulutaukoa, jotta jaksamme painaa tammikuusta huhtikuun eduskuntavaaleihin ja niiden ylikin.

Unski

Niinistön kommentit: http://www.hs.fi/politiikka/a1418963932057

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Luetuimmat
  1. 1

    Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

  2. 2

    Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

  3. 3

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  4. 4

    Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

  5. 5

    Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

  6. 6

    Presidentti Niinistö armahti kaksi rikoksista tuomittua – toinen ajoi autolla huumepäissään ja toinen pahoinpiteli avopuolisoaan

  7. 7

    Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

  8. 8

    Älä pese alapäätäsi saippualla, älä ajele häpykarvojasi ja vältä pikkuhousunsuojia – Nuorten naisten sukuelinten kosketusarkuus haittaa elämää, mutta sitä voi itse hoitaa, sanoo tutkija

    Tilaajille
  9. 9

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  10. 10

    Asiakas ryhtyi estelemään ravintolaan lounasaikana iskenyttä varasta Sörnäisissä – ”Mitä sä touhuat?” nainen huusi ja varas mätkäisi mennessään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  2. 2

    Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

  3. 3

    Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

  4. 4

    Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

  5. 5

    Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

  6. 6

    Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

  7. 7

    Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

  8. 8

    Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

  9. 9

    ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

  10. 10

    Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

    Tilaajille
  2. 2

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  3. 3

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  4. 4

    ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

  5. 5

    ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

  6. 6

    Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

  7. 7

    Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

  8. 8

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  9. 9

    Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

    Tilaajille
  10. 10

    Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

  11. Näytä lisää