Terveisiä Kiinasta!    |   Ineksen blogi

Kuinka päädyin huolehtimaan kilpikonnasta, jonka kuoressa koreilee Pipsa Possun kuva

Ines Koponen, 14, käy sisäoppilaitosta Shanghaissa Kiinassa. Hän kertoo kokemuksistaan Lasten uutisille.

Hei taas! Nyt on ollut hullut kolme viikkoa. Siis täysin hullut. Koulu on ollut raskasta, paljon outoa on tapahtunut ja olimme viikon Pekingissä.

Kilpikonnat

Tämä tarina alkaa noin kolme viikkoa sitten perjantaina. Biologian opettajamme sanoi, että voimme tuoda kuolleen kalan tai kuolleen ötökän. No, pari luokkalaistani taisi käsittää väärin. Kun tulin maanantaiaamuna luokkaan, muut olivat jo siellä. Yksi poika heilutteli muovirasiaa toisen naaman edessä. Kun katsoin tarkemmin, näin, että rasiassa oli vettä ja kaksi elävää kilpikonnaa! Niiden kilpiin oli maalattu kuvioita. Toinen on vihreä ja siinä on Pipsa Possu -kuvioita. Toinen on sininen, ja siihen on maalattu ampiaisia.

Seuraava mitä muistan, on, että olen siepannut rasian, pitelen sitä kainalossani ja rähisen vihaisena, että niitä ei voi pitää tällaisessa rasiassa, ne tarvitsevat puhdasta vettä ja kiven, ja kuka hemmetissä nämä on ostanut.

Meillä oli seuraavaksi ilmaisutaidontunti, ja opettaja tuli juuri luokkaan. Selitin hänelle pikaisesti tilanteen ja pyysin saada poistua, jotta voisin auttaa kilpikonnia. Hän suostui. Etsin kilppareille kiven, jolle kiivetä, vaihdoin niille veden ja jätin ne opettajainhuoneeseen. Kirjallisuudenopettajani etsi niistä tietoa. Kävin koko päivän ajan välitunneilla katsomassa niitä.

Löysimme niille kemianlaboratoriosta isomman rasian, jonka täytimme puhtaalla vedellä ja kivillä. Ne ovat eläneet nyt siellä ja tuntuvat voivan paremmin. Ristimme ne Jamieksi ja Robiniksi.

Tilasin historianopettajan kanssa niille suuremman, kilpikonnille suunnitellun laatikon, lämpölampun ja vesifiltterin. Ystäväni Rosa tilasi niille kilpikonnaruokaa, ja olemme huolehtineet niistä yhdessä. Hän ruokki niitä loman yli.

Kävin sunnuntaina katsomassa niitä, ja ne näyttivät voivan hyvin. Ne ovat punakorvakilpikonnia. Ne elävät käsittääkseni jopa 30-vuotiaiksi. Ensin ajattelimme, että vapauttaisimme ne sen jälkeen, kun olisimme saaneet maalin irti niiden kilvistä. Sitten huomasimme, etteivät ne ole Kiinassa kotoperäisiä. Eli ei olisi järkeä päästää niitä luontoon. En usko myöskään, että niitä kannattaisi tuoda Suomeen. Se olisi kaiken päälle todella vaikeaa. Toivon, että ne voivat jäädä lähdettyäni koululle ”maskoteiksi”.

Tämän kirjoittamisen jälkeen huomasin, että vihreäkilpisen konnan (Robin) kuori on hieman pehmennyt. Hain siitä tietoa englanninopettajani kanssa. Uskomme sen johtuvan kalkin tai auringonvalon puutteesta. Ystäväni Eddie auttoi minua tilaamaan niille UV-lampun kiinalaisesta verkkokaupasta. Yritän keksiä tavan lisätä kalkkia niiden ruokavalioon.

Hyvät uutiset ovat, että uusi laatikko ja vesifiltteri saapuivat. Lämpölamppu ja UV-lamppu ovat vielä matkalla. Ostan kilppareille huomenna tuoretta kalaa, jotta saisin ne syömään. Ne eivät tunnu pitävän kilpikonnamuonasta. Toivottavasti Robinin kunto kohenee!


Koulupuvut

Ensimmäisinä viikkoina meille sanottiin, että koulupukuja täytyy pitää vain maanantaisin, ja olin sinut sen kanssa. Eihän se nyt niin kamalaa ole pitää koulupukua kerran viikossa, vai mitä?

No. Eräänä keskiviikkona luokanvalvojamme kertoi, että meidän täytyy alkaa pitää pukuja joka päivä. Olin todella ärtynyt. Kun valitin puvuista ulkomaalaisille opettajille, muutama sanoi pitävänsä univormuista, koska ei tarvitse miettiä vaatteita tai huolehtia niiden kunnosta. Yksi, amerikkalainen historianopettaja, oli voimakkaasti samaa mieltä minun kanssani.

Brittiläinen taloustiedon opettaja sanoi: ”Tee siitä esitelmä maanantaiaamun kokoukseen ja vakuuta meidät, että se on huono idea.” Vastasin: ”Challenge accepted.”

Kouluviikot alkavat meillä siten, että joka maanantaiaamuna koko koulu kokoontuu yhdessä juhlasaliin.

Työstin esitelmääni todella kauan. Sen jälkeen, kun olin pitänyt sen, historianopettaja kysyi, kuka oppilaista tekisi jatkoesitelmän mahdollisista ratkaisuista. Eddie viittasi. Autan häntä, ja hän pitää esityksensä ensi maanantaina.

Toivon todella, että saamme uuden koulupukusäännön kumottua, koska mielestäni koulupuvuissa ei ole tässä koulussa todellakaan järkeä. Ne eivät edistä kuria millään lailla. Nyt jo on nähty, että suurin osa oppilaista ei noudata sääntöä. Eikä ketään kiusata vaatteiden takia.

Kirjoitettuani tämän Eddie ehti pitää esitelmänsä. Se oli aika lyhyt, mutta siitä seurasi kiihkeä keskustelu minun, Eddien ja koulupukuja kannattavan brittiopettajan välillä. Uskon, että pääsemme kompromissiin.


Koulutyöt

Meillä oli ennen lomaa matikankoe, joka meni minulta ennätyksellisen huonosti. Matikka on täällä minulle todella hämmentävää. Saamme kokeet tiistaina takaisin.

Historiassa käsittelemme tällä hetkellä siirtomaa-aikaa, ja se on ihan kiinnostavaa.

Englannin kokeesta sain luokan parhaan tuloksen. Se oli helppo koe, kuka tahansa suomalainen olisi selviytynyt siitä hyvin.

Biologia on hieman tylsää, koska täällä käsitellään niitä aiheita, jotka minun luokkani Suomessa käsitteli viime vuonna. On kuitenkin ihan kiinnostavaa oppia biologiaa englanniksi. Käsittelemme nyt juuri ekosysteemejä, ja meidän piti loman aikana tehdä malli meren osioista. Tehtävänanto oli aika epäselvä, mutta oli silti hauska piirtää sitä.

Kylä ja kana

Olimme viime viikolla lomalla Pekingissä. Olimme tuttavien asunnossa lähellä Tiananmenin aukiota. Vaikkei paraatia saanut mennä katsomaan, mitä pidin aika outona, seurasimme sitä telkkarista. Näimme myös parvekkeelta helikopterit, jotka lensivät aukiota kohti 70 -muodostelmassa (Nyky-Kiina täytti 70 vuotta).

Kävimme myös yhdessä vuoristokylässä. Siellä oli paljon kiinalaisia turisteja. Söimme kiinnostavan lounaan. Tilasimme jotain muhennosta ja riisiä. Mausta päättelimme, että muhennos oli kanaa. Se oli ihan hyvää. Otin kylmäkaapista jotain, mitä luulin jääteeksi. Se olikin ihan vain kylmää vihreää teetä. Se ei maistunut minulle, joten otin kaapista jotain, mitä luulin Spriteksi. Se olikin olutta. Huomasin sen, kun kaadoin sitä lasiini. Ensin olin todella hämmentynyt, että miksi Spriteni oli niin keltaista ja kuohui. Hajusta päättelin, että se oli olutta.

Sitten äiti kauhoi vähän sitä kanamuhennosta. Ensin sieltä pullahti kanan jalat. Siitä emme pahemmin yllättyneet. Olemme törmänneet kananjalka-annoksiin jo useasti Shanghaissa. Sitten sieltä pullahti kanan pää. Siinä oli nokka ja heltta, ja voisin vannoa nähneeni sen aivot. Siinä vaiheessa se ruokahalu minulta sitten lähtikin.

Myöhemmin kuitenkin mietiskelin, ja oikeastaanhan on aika hyvä, että kanasta käytetään kaikki. Ei mene ruokaa hukkaan. Silloin, kun Kiina oli köyhä maa, ei ollut varaa nirsoilla ruoan suhteen. Ja kyllähän Suomessa syötiin pettuleipää, joka tehtiin puunkuoresta jauhetusta jauhosta.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi