Viikon eläin    |   Viikon eläin

Punkkien kommando saapuu ilmakuljetuksella ja rynnäköi kohti uhriaan

Hyalomma on punkiksi isokokoinen ja varsin ketterä vipeltäjä.

Punkkihysteria kuuluu kesään. Nyt kannattaa siis vähintään nähdä painajaisia maahamme saapuneesta, veriaterian jälkeen jopa kaksisenttiseksi paisuvasta Hyalomma-punkista.

Meikäläiset puutiaiset ovat hiljaisia sissejä. Ne väijyttävät uhriaan kärsivällisesti. Hyalomma sen sijaan on suoran toiminnan araknidi. Jos hyalomma-punkki olisi Chuck Norris, sillä olisi farkkuliivit ja konekivääri.

Hyalommat kulkeutuvat muuttolintujen kyydissä jopa toiselta mantereelta. Tämä taktinen spetsnaz-punkki saapuu siis maahan ilmakuljetuksella. Kohdealueella se tiputtautuu heinikkoon ja varustautuu tehtävään.

Maastoutunut hyalomma aistii maan tärähtelyt ja haistaa uhrista erittyvän hiilidioksidin sekä hien ammoniakin jopa kymmenen metrin päästä. Sitten se lähtee rynnäkköön. Hyalomma rynnii uhrinsa perässä ja jäljittää tätä jopa sadan metrin matkan. Takaa-ajo voi kestää kymmenenkin minuuttia.

Sitten punkki iskee kiinni ja tartuttaa uhriinsa Krimin-Kongon verenvuotokuumeen, ebolan kaltaisen virustaudin, johon kuolee jopa 30 prosenttia sairastuneista. Jos punkin saisi vielä kantamaan poloniumia tai hermomyrkkyä, sillä voisi itänaapurissa antaa hiljaista palautetta toisinajattelijoille.

Yllä kerrottu on osittain tarinaa. Hyalomma ei osaa ampua konekiväärillä. Oikeasti hyalommasta ei todellakaan tarvitse olla huolissaan. Se on yksi puutiainen muiden joukossa, ja kyseinen verenvuotokuume on etelän maissakin äärimmäisen harvinainen sairaus.

Eivätkä borrelioosi tai puutiaisaivokuumekaan niin yleisiä ole, että niitä kannattaisi erityisesti pelätä. Allekirjoittanut on sairastanut borrelioosin eli Lymen taudin.

Se on muuten nimetty Connecticutissa sijaitsevan Lymen pikkukylän mukaan. Vuonna 1975 siellä havaittiin lapsilla ja nuorilla selittämättömiä niveloireita, joiden aiheuttajaksi paljastui aiemmin tunnistamaton Borrelia-suvun bakteeri.

Niinpä punkkikin voisi kesäheinikossa mennessään iloisesti rallatella Kontran Jerry Cottonia:

"Jee, mä oon Connecticutista, mut ei se mun mainetta kutista".

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    3. 3

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    4. 4

      Suora lähetys käynnissä: Brittiparlamentin on määrä äänestää tänään brexit-sopimuksesta, mutta muutosehdotus saattaa sotkea suunnitelmia

    5. 5

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    6. 6

      Li Andersson Ylellä: Kotihoidon tuen sisaruslisästä leikattava ja rahat käytettävä varhais­kasvatus­maksujen pienentämiseen

    7. 7

      Valtion pitäisi aloittaa muun muassa maahan­muuttajien ja vammaisten positiivinen syrjintä, sanoo Tullin pääjohtaja

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Arvovaltainen republikaanijohtaja arvostelee ankarasti presidentti Trumpin Syyria-linjauksia

    10. 10

      Lääkärikopteri­toiminnan uudistamisesta kytee monitahoinen riita, jonka keskiössä on raha

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    4. 4

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    5. 5

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    6. 6

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    7. 7

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    8. 8

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    9. 9

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    10. 10

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää