Viikon eläin

Pihalla voi nyt nähdä muhkeita toukkia – Puuntuhoojat tarjoilevat amiraaliperhosille alkoholia lennon aikana

Puuntuhoojan toukka popsii puuta ja tuottaa mennessään käynyttä mahlatöhnää muiden perhosten viihdykkeeksi

Näin loppukesästä pihalla saattaa kohdata tumman ja pullean lyllerön. Puuntuhoojan toukat ovat liikkeellä. Jopa etusormen pituisen ja paksuisen perhosentoukan liikehdintä on määrätietoista. Tämä käsnäjalkainen nakki etenee halutessaan aika haipakkaa.

Puuntuhooja elää nimensä mukaisesti puussa ja tuhoaa sitä. Toukat mupeltavat puuainesta ravinnokseen ja jäystävät puihin käytäviä. Selluloosan sulattelu ravinnoksi on sen verran hidasta puuhaa, että toukat voivat elää samassa puussa monta vuotta.

Toukat tankkaavat lentobensaa yhtä ainokaista lyhyttä kesää varten. Kun kotelosta lopulta liihottelee ulos iso ja näyttävä harmaa perhonen, se ei kykene syömään mitään. Aikuisen perhosen imukärsä on surkastunut ja sen on pärjättävä toukkana keräämällään ravinnolla. Perhosen ainoa tehtävä on etsiä itselleen nopeasti kumppani ennen kuin bensa loppuu.

Tähän viimeiseen koitokseen ovat täysikasvuiset toukat nyt matkalla. Ne ovat irti­sanoneet vuokrasopimuksensa edellisestä puusta ja etsivät esimerkiksi lahoa kantoa, jonka sisälle koteloitua. Ensi kesänä ne poistuvat lentämällä.

Puuntuhoojan latinankielinen nimi viittaa suomalaisille rakkaaseen kirkkaaseen viljatisleeseen: Cossus cossus. Nimi onkin enne: puun­tuhoojan toukat juottavat muita perhosia känniin ja haisevat itsekin etikalta. Puuta nakertavan toukan uloste sekoittuu mahlaan ja muodostaa käynyttä alkoholipitoista mönjää. Sitä maistelemaan hakeutuvat erityisesti amiraaliperhoset.

Amiraaliperhosten suhtautuminen lentoturvallisuuteen on yleisestikin väljää. Ne hörpöttelevät kärsällään esimerkiksi käyneitä hedelmiä ja ovat toisinaan silmin nähden humalassa. Niiden lento muuttuu epävarmaksi eivätkä ne reagoi ärsykkeisiin.

Puuntuhoojaperhonen itse ei kesäviiniä nauti. Se haistaa kuitenkin alkoholin ja saattaa hakeutua viinisyötille etsimään seksiseuraa. Ja niin saa alkunsa seuraava toukkasukupolvi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    9. 9

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    9. 9

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    10. 10

      Veikkauksen johtaja pyytää anteeksi vanhaa puhettaan, jonka taltiointi on kuohuttanut somessa: ”Nyt kun kahden vuoden jälkeen sitä katsoo, niin kyllä hävettää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää