Viikon eläin    |   Viikon eläin

Puunhalausviikolla voi harrastaa kääpimistä – Suomessa on 251 kääpälajia, joista moni on jo uhanalainen

Kun luonnontilaiset metsät katoavat, häviävät myös käävät.

Tarkkaavainen lukija saattaa nyt huomata, että palstan nimi on Viikon eläin, mutta kuvassa on kääpä. Se on sieni.

Tänään alkaa kuitenkin epävirallinen puunhalausviikko. Siispä lienee aivan aiheellista luoda katse kääpään, tähän metsiemme pyyteettömään basidiomykeettiin. Puita halatessa voi myös harrastaa kääpimistä eli kääpien tunnistusta.

Brasilian sademetsien roihutessa kannattaa muistaa, ettei Suomenkaan metsien monimuotoisuudessa ole hurraamista. Suomen metsistä luonnontilaista vanhaa metsää on vain pari prosenttia. Kun se katoaa, katoavat myös käävät ja useat lajit, jotka tarvitsevat käävän lahottamaa puuta elääkseen.

Ihmiseläin on saanut riemuita käävistä vuosituhansien ajan. Jo kuuluisa jäämies Ötzi kantoi vuoristossa vyöllään taulakäävän ja pökkelökäävän paloja. Kääpiä on käytetty luonnonlääkinnässä pitkään, ja on arveltu, että pökkelökääpää pureksimalla Ötzi olisi yrittänyt häätää piiskamatoja suolistostaan.

Taulakääpä taas on ollut ihmisen luotettu tulentekoväline. Siitä ja arinakäävästä on tehty sytykkeeksi kelpaavaa taulaa, joka myös kytee pitkään.

Aamulla tulisijasta on sitten umpimähkäisesti kaiveltu esiin tuhkan alla yhä kyteviä hiiliä tai kääpä, jolla liekki on saatu jälleen henkiin. Siitä sana umpimähkä.

Kääpää ei tule pitää itsestäänselvyytenä. Oli aika, jolloin niitä ei vielä ollut: kivihiilikausi. Kun ensimmäiset puut kehittyivät maakasveista noin 400 miljoonaa vuotta sitten, sienet ja bakteerit eivät olleet vielä kehittyneet niitä syömään.

Kun ei ollut lahottajia, niin eivät metsätkään lahonneet. Kuolleet puut kaatuivat tantereelle ja kertyivät sinne kymmenien miljoonien vuosien ajan. Kerros kerrokselta puumassa painui maan sisään ja puristui valtaviksi kivihiiliesiintymiksi. Sillä hiilellä ihmiskunta teollistui, rakensi Titanicin ja Eiffel-tornin.

Niin suuri on käävän mahti, että hypoteesin mukaan kivihiiltä ei olisi lainkaan niin paljon, jos lahottajasienet olisivat kehittyneet aiemmin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    2. 2

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    5. 5

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    6. 6

      Avaruudesta löytyi pääkaupunkiseudun kokoinen kuollut tähti, joka painaa niin paljon, etteivät sen atomit pysy kasassa

    7. 7

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    8. 8

      Mol.fi-työpaikkasivusto jäi ajastaan jälkeen, lähiaikoina avattavan uuden palvelun luvataan mullistavan suomalaisen työelämän

    9. 9

      Hallituksessa on viriämässä kova poliittinen taisto Kelan johtajasta

    10. 10

      Facebook esitteli keskus­pankkiireille virtuaali­valuuttaansa, Suomen Pankin edustaja ei vakuuttunut: ”Puolivillainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    4. 4

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    5. 5

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, että iskut Saudi-Arabian öljy­laitoksiin tehtiin Iranin tai Irakin suunnasta, sanoo Yhdysvallat – Mutta kuvista ilmenee myös risti­riitaisuus

    7. 7

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    8. 8

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    9. 9

      Kasperi Saari, 67, harrastaa hotellien omistamista, ja pian hän avaa Helsinkiin maailman suurimman ketjun huippu­hotellin

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää