Ei kovinkaan kauan sitten lentomatkailun ympärillä kimmelsi sinihohtoinen aura. Lentäminen oli tärkeämpää kuin se, mikä määränpäässä odotti. Salskeat lentokapteenit univormuissaan huokuivat jotain arkea isompaa. Eeva-Liisa Mannerin runon Lapsuuden hämärästä lentäjäeno oli yksi heistä: